Virginia Polytechnic Institutessa hän erikoistui voimanlähteisiin ja polttoaineisiin ja suoritti maisterintutkinnon. Vaikka hän olisi voinut jatkaa väitöskirjaan, Wang päätti palata Kiinaan noin vuonna 1950 yhdessä muiden kiinalaisten opiskelijoiden kanssa.

Palattuaan hän opetti muun muassa Dalianin teknillisessä korkeakoulussa ja Shanghain Jiao Tong -yliopistossa. Vuonna 1958 hänet siirrettiin Kiinan tiedeakatemian Shanghain tutkimuslaitokseen johtamaan luotainrakettien teknistä kehitystyötä.

Siirto muutti hänen uransa suunnan. Samalla Wang astui mukaan Kiinan avaruusteollisuuden rakentamiseen aikana, jolloin käytettävissä oli hyvin vähän kokemusta, laitteita, materiaaleja tai teollista kapasiteettia.

T-7M osoitti, että alku oli mahdollinen

Wangin johtama ryhmä kehitti T-7M:n erittäin vaatimattomissa oloissa. Nestemäistä polttoainetta käyttävä luotainraketti laukaistiin onnistuneesti vuonna 1960 Shanghain lähistöltä.

Luotainraketti ei vie hyötykuormaa kiertoradalle, vaan kuljettaa mittalaitteita korkealle ilmakehän ja lähiavaruuden tutkimista varten. Kiinalle hanke oli kuitenkin paljon muutakin kuin tutkimusprojekti: se kartutti kokemusta moottoreista, rakenteista, ohjauksesta ja laukaisutoiminnan organisoinnista. Näitä taitoja tarvittiin myöhemmin sekä ohjus- että kantorakettiohjelmissa.

Wang vastasi tai osallistui lähteiden mukaan 12:n kehittämiseen Kiinan ensimmäisistä 18 luotainrakettimallista. Hän piti T-7M:n onnistumista avaruusuransa ratkaisevana alkupisteenä.

Long March 1 vei Dongfanghong-1:n kiertoradalle

Luotainrakettien parissa kertyneen kokemuksen pohjalta Wang esitti Long March 1 -kantoraketin teknisen kokonaissuunnitelman ja johti raketin ensimmäisen prototyypin kehitystyötä.

24. huhtikuuta 1970 Long March 1:n ensilento onnistui. Raketti vei Kiinan ensimmäisen keinotekoisen maasatelliitin, Dongfanghong-1:n, kiertoradalle.

Laukaisu merkitsi Kiinalle kykyä lähettää satelliitti avaruuteen itsenäisesti. Kehityspolku oli selkeä: luotainraketit toimivat testialustana, kun taas Long March 1 muutti niiden tuoman osaamisen todelliseksi kiertoradalle yltäväksi laukaisukyvykkyydeksi.

Palautettava satelliitti toi uuden teknisen läpimurron

Wang toimi myös Kiinan ensimmäisen palautettavan tiedustelusatelliitin pääsuunnittelijana. Satelliitti laukaistiin ja palautettiin onnistuneesti Guizhoussa vuonna 1975.

Palautettava avaruusalus on huomattavasti vaativampi kuin pelkkä kiertoradalle lähetettävä satelliitti. Sen on palattava tehtävän jälkeen hallitusti ilmakehään, kestettävä paluun kuumuus ja voimakas hidastuminen sekä päädyttävä lopulta suunnitellulle noutoalueelle.

Teknologian onnistunut hallinta teki Kiinasta maailman kolmannen maan, joka pystyi palauttamaan satelliitin. Wang jatkoi myöhempien palautettavien satelliittimallien tutkimusta ja suunnittelua. Virallisissa kuvauksissa hänet mainitaan myös ohjaamattomien rakettien sekä avaruuden palautusteknologian tutkimusalojen keskeisenä edistäjänä.

Miehitetyn avaruuslennon suunnitelmassa korostui käytännöllisyys

1980-luvulta lähtien Wang osallistui Kiinan miehitetyn avaruuslento-ohjelman suuntaviivojen ja pitkän aikavälin suunnitelmien laatimiseen. Hän kannatti ratkaisua, joka vastasi silloisia taloudellisia, teollisia ja teknisiä edellytyksiä: ensin olisi järkevää keskittyä kertakäyttöisiin miehitettyihin avaruusaluksiin eikä teknisesti ja taloudellisesti raskaampaan sukkulatyyppiseen uudelleenkäytettävään järjestelmään.

Ajatus kuvasti Wangin laajempaa insinöörifilosofiaa. Tavoitteiden tuli olla kunnianhimoisia, mutta reitin niitä kohti oli perustuttava toteutettavuuteen, kustannuksiin ja kykyyn rakentaa järjestelmää pitkäjänteisesti.

”Tosiasioista lähtevä” ajattelu

Wang korosti periaatetta, jota voidaan suomeksi kuvata tosiasioihin perustuvaksi päätöksenteoksi. Hänen mukaansa teknisten ratkaisujen tuli seurata luonnon ja tekniikan objektiivisia lainalaisuuksia, ei vain enemmistön mielipidettä. Hyvin perusteltu vähemmistön kanta saattoi hänen mukaansa olla oikea.

Avaruustekniikassa näkökulma on erityisen tärkeä. Raketeissa ja satelliiteissa lukuisat muuttujat vaikuttavat toisiinsa, ja lopullinen arvio perustuu laskelmiin, testeihin ja todelliseen toimintaan – ei siihen, kuinka moni kannattaa tiettyä ratkaisua.

Ajattelu jatkui vielä vanhuudessa

Wang ei lopettanut teknistä pohdintaa varhaisten avaruushankkeiden jälkeen. Hän toimi 80-vuotiaana Kiinan ja Euroopan Double Star -hankkeen pääsuunnittelijana. Hankkeessa tutkittiin Maan magnetosfääriä eli avaruutta ympäröivää magneettista aluetta.

Yli 90-vuotiaana hän edisti avaruusaurinkoenergian tutkimusta. 95-vuotiaana hän tarkasteli, miten internet-teknologiaa voitaisiin yhdistää avaruushankkeisiin.

Wangia on kuvattu myös avaruusinfrastruktuurin varhaiseksi puolestapuhujaksi. Tässä ajattelussa avaruusjärjestelmät eivät ole vain yksittäisiä tehtäviä varten rakennettuja laitteita, vaan verkostoja, jotka voivat tuottaa viestintäpalveluja ja tukea yhteiskunnan pitkäaikaisia tarpeita.

Tunnustus ja perintö

Wang valittiin Kiinan tiedeakatemian jäseneksi vuonna 1993. Vuonna 1999 hän sai kansallisen ”Kaksi pommia, yksi satelliitti” -ansiomitalin, jolla tunnustettiin hänen tärkeä panoksensa Kiinan varhaisiin ballististen ohjusten, ydinaseiden ja satelliittien ohjelmiin.

Wang Xijin merkitystä ei voi tiivistää yhteen rakettiin tai yhteen laukaisuun. Hän oli mukana rakentamassa Kiinan ensimmäisiä luotainraketteja, esitti Long March 1:n teknisen suunnitelman, johti ensimmäisen palautettavan satelliitin suunnittelua ja osallistui myöhemmin miehitetyn avaruuslennon sekä uusien avaruusjärjestelmien pitkän aikavälin suunnitteluun.

Hänen perintönsä muodostuu sekä näkyvistä merkkipaaluista – kuten Dongfanghong-1:n pääsystä kiertoradalle – että vähemmän näkyvästä työstä, joka loi perustan satelliittien palautukselle, avaruustekniikan tutkimusaloille ja järjestelmälliselle avaruuspolitiikalle. Wang edusti vaihetta, jossa Kiinan avaruusohjelma siirtyi alkeellisista kokeiluista kohti itsenäistä ja kokonaisvaltaista avaruusjärjestelmää.

Virginia Polytechnic Institutessa hän erikoistui voimanlähteisiin ja polttoaineisiin ja suoritti maisterintutkinnon. Vaikka hän olisi voinut jatkaa väitöskirjaan, Wang päätti palata Kiinaan noin vuonna 1950 yhdessä muiden kiinalaisten opiskelijoiden kanssa.

Palattuaan hän opetti muun muassa Dalianin teknillisessä korkeakoulussa ja Shanghain Jiao Tong -yliopistossa. Vuonna 1958 hänet siirrettiin Kiinan tiedeakatemian Shanghain tutkimuslaitokseen johtamaan luotainrakettien teknistä kehitystyötä.

Siirto muutti hänen uransa suunnan. Samalla Wang astui mukaan Kiinan avaruusteollisuuden rakentamiseen aikana, jolloin käytettävissä oli hyvin vähän kokemusta, laitteita, materiaaleja tai teollista kapasiteettia.

T-7M osoitti, että alku oli mahdollinen

Wangin johtama ryhmä kehitti T-7M:n erittäin vaatimattomissa oloissa. Nestemäistä polttoainetta käyttävä luotainraketti laukaistiin onnistuneesti vuonna 1960 Shanghain lähistöltä.

Luotainraketti ei vie hyötykuormaa kiertoradalle, vaan kuljettaa mittalaitteita korkealle ilmakehän ja lähiavaruuden tutkimista varten. Kiinalle hanke oli kuitenkin paljon muutakin kuin tutkimusprojekti: se kartutti kokemusta moottoreista, rakenteista, ohjauksesta ja laukaisutoiminnan organisoinnista. Näitä taitoja tarvittiin myöhemmin sekä ohjus- että kantorakettiohjelmissa.

Wang vastasi tai osallistui lähteiden mukaan 12:n kehittämiseen Kiinan ensimmäisistä 18 luotainrakettimallista. Hän piti T-7M:n onnistumista avaruusuransa ratkaisevana alkupisteenä.

Long March 1 vei Dongfanghong-1:n kiertoradalle

Luotainrakettien parissa kertyneen kokemuksen pohjalta Wang esitti Long March 1 -kantoraketin teknisen kokonaissuunnitelman ja johti raketin ensimmäisen prototyypin kehitystyötä.

24. huhtikuuta 1970 Long March 1:n ensilento onnistui. Raketti vei Kiinan ensimmäisen keinotekoisen maasatelliitin, Dongfanghong-1:n, kiertoradalle.

Laukaisu merkitsi Kiinalle kykyä lähettää satelliitti avaruuteen itsenäisesti. Kehityspolku oli selkeä: luotainraketit toimivat testialustana, kun taas Long March 1 muutti niiden tuoman osaamisen todelliseksi kiertoradalle yltäväksi laukaisukyvykkyydeksi.

Palautettava satelliitti toi uuden teknisen läpimurron

Wang toimi myös Kiinan ensimmäisen palautettavan tiedustelusatelliitin pääsuunnittelijana. Satelliitti laukaistiin ja palautettiin onnistuneesti Guizhoussa vuonna 1975.

Palautettava avaruusalus on huomattavasti vaativampi kuin pelkkä kiertoradalle lähetettävä satelliitti. Sen on palattava tehtävän jälkeen hallitusti ilmakehään, kestettävä paluun kuumuus ja voimakas hidastuminen sekä päädyttävä lopulta suunnitellulle noutoalueelle.

Teknologian onnistunut hallinta teki Kiinasta maailman kolmannen maan, joka pystyi palauttamaan satelliitin. Wang jatkoi myöhempien palautettavien satelliittimallien tutkimusta ja suunnittelua. Virallisissa kuvauksissa hänet mainitaan myös ohjaamattomien rakettien sekä avaruuden palautusteknologian tutkimusalojen keskeisenä edistäjänä.

Miehitetyn avaruuslennon suunnitelmassa korostui käytännöllisyys

1980-luvulta lähtien Wang osallistui Kiinan miehitetyn avaruuslento-ohjelman suuntaviivojen ja pitkän aikavälin suunnitelmien laatimiseen. Hän kannatti ratkaisua, joka vastasi silloisia taloudellisia, teollisia ja teknisiä edellytyksiä: ensin olisi järkevää keskittyä kertakäyttöisiin miehitettyihin avaruusaluksiin eikä teknisesti ja taloudellisesti raskaampaan sukkulatyyppiseen uudelleenkäytettävään järjestelmään.

Ajatus kuvasti Wangin laajempaa insinöörifilosofiaa. Tavoitteiden tuli olla kunnianhimoisia, mutta reitin niitä kohti oli perustuttava toteutettavuuteen, kustannuksiin ja kykyyn rakentaa järjestelmää pitkäjänteisesti.

”Tosiasioista lähtevä” ajattelu

Wang korosti periaatetta, jota voidaan suomeksi kuvata tosiasioihin perustuvaksi päätöksenteoksi. Hänen mukaansa teknisten ratkaisujen tuli seurata luonnon ja tekniikan objektiivisia lainalaisuuksia, ei vain enemmistön mielipidettä. Hyvin perusteltu vähemmistön kanta saattoi hänen mukaansa olla oikea.

Avaruustekniikassa näkökulma on erityisen tärkeä. Raketeissa ja satelliiteissa lukuisat muuttujat vaikuttavat toisiinsa, ja lopullinen arvio perustuu laskelmiin, testeihin ja todelliseen toimintaan – ei siihen, kuinka moni kannattaa tiettyä ratkaisua.

Ajattelu jatkui vielä vanhuudessa

Wang ei lopettanut teknistä pohdintaa varhaisten avaruushankkeiden jälkeen. Hän toimi 80-vuotiaana Kiinan ja Euroopan Double Star -hankkeen pääsuunnittelijana. Hankkeessa tutkittiin Maan magnetosfääriä eli avaruutta ympäröivää magneettista aluetta.

Yli 90-vuotiaana hän edisti avaruusaurinkoenergian tutkimusta. 95-vuotiaana hän tarkasteli, miten internet-teknologiaa voitaisiin yhdistää avaruushankkeisiin.

Wangia on kuvattu myös avaruusinfrastruktuurin varhaiseksi puolestapuhujaksi. Tässä ajattelussa avaruusjärjestelmät eivät ole vain yksittäisiä tehtäviä varten rakennettuja laitteita, vaan verkostoja, jotka voivat tuottaa viestintäpalveluja ja tukea yhteiskunnan pitkäaikaisia tarpeita.

Tunnustus ja perintö

Wang valittiin Kiinan tiedeakatemian jäseneksi vuonna 1993. Vuonna 1999 hän sai kansallisen ”Kaksi pommia, yksi satelliitti” -ansiomitalin, jolla tunnustettiin hänen tärkeä panoksensa Kiinan varhaisiin ballististen ohjusten, ydinaseiden ja satelliittien ohjelmiin.

Wang Xijin merkitystä ei voi tiivistää yhteen rakettiin tai yhteen laukaisuun. Hän oli mukana rakentamassa Kiinan ensimmäisiä luotainraketteja, esitti Long March 1:n teknisen suunnitelman, johti ensimmäisen palautettavan satelliitin suunnittelua ja osallistui myöhemmin miehitetyn avaruuslennon sekä uusien avaruusjärjestelmien pitkän aikavälin suunnitteluun.

Hänen perintönsä muodostuu sekä näkyvistä merkkipaaluista – kuten Dongfanghong-1:n pääsystä kiertoradalle – että vähemmän näkyvästä työstä, joka loi perustan satelliittien palautukselle, avaruustekniikan tutkimusaloille ja järjestelmälliselle avaruuspolitiikalle. Wang edusti vaihetta, jossa Kiinan avaruusohjelma siirtyi alkeellisista kokeiluista kohti itsenäistä ja kokonaisvaltaista avaruusjärjestelmää.