Kaikki viisi kärkiautoa ajoivat 381 kierrosta Circuit de la Sarthella. Erot olivat maalissa hyvin pieniä .
| Sija | Auto | Tiimi | Kuljettajat | Auto | Ero voittajaan |
|---|---|---|---|---|---|
| 1. | 7 | Toyota Racing | Mike Conway, Kamui Kobayashi, Nyck de Vries | Toyota TR010 Hybrid | — |
| 2. | 20 | BMW M Team WRT | Robin Frijns, René Rast, Sheldon van der Linde | BMW M Hybrid V8 | +10,9 s |
| 3. | 8 | Toyota Racing | Sébastien Buemi, Brendon Hartley, Ryō Hirakawa | Toyota TR010 Hybrid | +20,4 s |
| 4. | 12 | Cadillac Hertz Team JOTA | Louis Delétraz, Will Stevens, Norman Nato | Cadillac V-Series.R | +32,4 s |
| 5. | 51 | Ferrari AF Corse | Alessandro Pier Guidi, James Calado, Antonio Giovinazzi | Ferrari 499P | — |
Voittomarginaali oli pienin sitten vuoden 2011 kilpailun. Toyotan suoritus oli ennen kaikkea taktinen onnistuminen: vauhti, varikkopysähdykset ja kuljettajien työ pysyivät tasapainossa läpi vuorokauden.
Johtopaikka vaihteli suuren osan kilpailusta Toyotan, BMW:n ja Cadillacin välillä. Numero 8 Toyota näytti aluksi tallin vahvimmalta voittajaehdokkaalta, mutta sen kilpailu vaikeutui aamulla, kun jarrurummun kiinnityksen vaihtaminen vei arvokasta aikaa . Näin sisarauto numero 7 pääsi sen edelle.
Ratkaisu nähtiin vasta viimeisinä tunteina. Numero 7 Toyota nousi pysyvästi johtoon 22. tunnilla. Toyotan sisällä syntyi kuitenkin kitkaa, sillä numero 8:n kerrottiin viivytelleen tallin määräystä vaihtaa autojen sijoituksia .
Loppuosuudelle rattiin noussut Kamui Kobayashi sai tehtäväkseen pitää takanaan Robin Frijnsin ohjaaman numero 20 BMW:n. Japanilainen onnistui tehtävässä täydellisesti ja toi Toyotan ruutulipulle hieman yli kymmenen sekunnin turvin .
Vuoden 2026 kilpailu erottui pitkällä, lähes katkeamattomalla vihreän lipun jaksolla. Kilpailun ensimmäinen ja ainoa turva-auto otettiin käyttöön vasta lähes kahdeksan tunnin jälkeen.
Tilanteen aiheutti numero 54 Vista AF Corse Ferrari ja numero 88 Proton Competition Ford Mustang, jotka joutuivat onnettomuuteen Forest Esses -mutkayhdistelmässä hieman ennen puoltayötä . Turva-auto kokosi 14 auton kärkiryhmän yhteen ja sekoitti kilpailun strategisen tilanteen uudelleen .
Tämän jälkeen pienet erot ja pit stop -ratkaisut korostuivat entisestään. Johtopaikasta kamppailtiin käytännössä kolmen valmistajan kesken aina loppuvaiheisiin asti.
Ferrari saapui vuoden 2026 Le Mans’hin kolmen peräkkäisen voiton puolustavana mestarina. Italialaismerkki oli voittanut kilpailun vuosina 2023, 2024 ja 2025 .
Tällä kertaa tehdasautot eivät kuitenkaan yltäneet palkintokorokekamppailuun. Numero 51 Ferrari 499P, jossa ajoivat Alessandro Pier Guidi, James Calado ja Antonio Giovinazzi, oli Ferrarin paras auto viidennellä sijallaan. Numero 50 tehdas-Ferrari – Antonio Fuocon, Miguel Molinan ja Nicklas Nielsenin auto – keskeytti .
Edellisvuoden voittanut keltainen, AF Corsen yksityisesti ilmoittama numero 83 Ferrari sijoittui seitsemänneksi . Ferrari jäi siis kokonaan palkintokorokkeen ulkopuolelle.
BMW:n numero 20 M Hybrid V8 oli yksi kilpailun suurista onnistujista. Valmistaja otti paalupaikan numero 15 autollaan ja pysyi kärkitaistelussa koko kilpailun ajan, vaikka paalupaikalta lähtenyt auto keskeytti myöhään mekaaniseen vikaan .
Numero 20 BMW taisteli voitosta Toyotan kanssa lähes vuorokauden ajan. Se jäi samalla niukasti vaille historiallista voittoa ensimmäisenä LMDh-sääntöjen mukaisena Hypercar-autona Le Mans’ssa .
Cadillac puolestaan piti kärkivauhtia numero 12 V-Series.R -autollaan. Louis Delétraz, Will Stevens ja Norman Nato sijoittuivat neljänsiksi, vain 32,4 sekunnin päähän voittajasta .
Voitto oli erityisen merkittävä numero 7 Toyotan kuljettajille. Kamui Kobayashi ja Mike Conway saavuttivat kumpikin toisen Le Mans -voittonsa. Heidän ensimmäinen yhteinen voittonsa tuli vuonna 2021 .
Entiselle Formula 1 -kuljettajalle Nyck de Vriesille voitto oli puolestaan uran ensimmäinen Le Mans’n 24 tunnin ajossa .