Irakin tilanteesta on raportoitu myös tätä jyrkempiä lukuja. Yhden raportin mukaan Irakin raakaöljyn vienti väheni elokuussa 75 prosenttia, kun taas toisessa analyysissä pudotukseksi arvioitiin yli 80 prosenttia. Samassa analyysissä kuukausittaiset öljytulot laskivat huhtikuussa noin 7 miljardista dollarista noin miljardiin dollariin.

Luvut vaihtelevat kuukauden ja lähteen mukaan, mutta perusongelma on sama: merikuljetusten häiriöt heikensivät nopeasti Irakin valtion öljytuloja. Öljyvientituloista riippuvaiselle taloudelle vaihtoehtoisen vientikanavan avaaminen on siksi välitön julkistaloudellinen prioriteetti.

Mitä kolmen kuukauden mekanismi käytännössä tarkoittaa?

Hallituksen päätös antaa Irakille mahdollisuuden solmia 1. syyskuuta alkavia, kolmen kuukauden sopimuksia paikallisten ja kansainvälisten erikoistuneiden yhtiöiden kanssa. Yhtiöt auttaisivat Irakin raakaöljyn markkinoinnissa ja viennissä useiden vientikanavien kautta.

Bagdad ei ole vielä kertonut julkisuuteen, mitkä yhtiöt osallistuvat järjestelyyn, kuinka suuret öljymäärät kullekin yritykselle osoitetaan tai mitä täsmällisiä reittejä käytetään. Kyseessä on siis ennen kaikkea mahdollistava kaupallinen kehys, ei valmis ja yksityiskohtainen vientiaikataulu.

Ero on olennainen. Vientijärjestelyn hyväksyminen ei itsessään luo uutta putkikapasiteettia eikä takaa, että tankkerit voivat lastata ja lähteä matkaan. Järjestelyn todellinen vaikutus riippuu siitä, mitkä vientikanavat ovat toimintakunnossa, kuinka paljon raakaöljyä ne pystyvät käsittelemään ja ovatko ostajat sekä varustamot valmiita käyttämään niitä.

Turkki ja Ceyhan ovat lähin konkreettinen vaihtoehto

Irakin selkein lyhyen aikavälin kiertoreitti kulkee pohjoiseen Turkin kautta. Bagdad ja Ankara allekirjoittivat vuoden mittaisen sopimuksen Irakin ja Turkin välisen raakaöljyputken käytön jatkamisesta. Putki kulkee kohti Turkin Välimeren rannalla sijaitsevaa Ceyhanin satamaa, ja järjestelyssä on sovittu vähintään 750 000 barrelin päivittäisestä virrasta.

Reitti antaa irakilaiselle öljylle pääsyn Välimerelle ilman, että lastien tarvitsee kulkea Hormuzinsalmen kautta. Aiemmissa suunnitelmissa Kirkuk–Ceyhan-järjestelmän virtausta oli tarkoitus kasvattaa noin 220 000 barrelista päivässä noin 770 000 barreliin kahden ja puolen kuukauden kuluessa.

Turkin kautta kulkeva putki ei kuitenkaan korvaa kokonaan Irakin perinteistä eteläistä vientijärjestelmää. Sitä on parempi pitää tärkeänä lisäreittinä, joka voi palauttaa osan menetetystä vientikapasiteetista ja vähentää riskiä, että kaikki Irakin öljy joutuu kulkemaan saman haavoittuvan meriväylän kautta.

Pidemmän aikavälin suunnitelmissa kaksi läntistä käytävää

Bagdad pyrkii samalla rakentamaan infrastruktuuria, joka hajauttaisi vientiä pysyvämmin. Esillä ovat muun muassa seuraavat hankkeet:

• Basra–Fishkhabur: suunniteltu putki, joka yhdistäisi Irakin eteläiset öljykentät Fishkhaburiin lähelle Turkin rajaa ja voisi liittyä Ceyhanin vientijärjestelmään.
• Haditha–Baniyas: Länsi-Irakista Syyrian kautta Välimeren rannalla sijaitsevaan Baniyasin satamaan kulkeva reitti. Irak ja Syyria ovat allekirjoittaneet yhteisymmärryspöytäkirjan hankkeen edistämiseksi.

Näitä hankkeita ei pidä sekoittaa välittömästi käytettävissä olevaan vientikapasiteettiin. Syyriaan kulkeva reitti on vasta alkuvaiheessa. Reutersin haastattelemien lähteiden mukaan sen rakentaminen voisi kestää noin neljä vuotta ja maksaa vähintään 15 miljardia dollaria.

Myös vaihtoehtoisten strategisten reittien tekniset ja taloudelliset selvitykset ovat vielä alustavia. Esisopimukset eivät itsessään muodosta lopullista kaupallista tai rahoituksellista sitoumusta.

Öljyn uudelleenreititys ei tarkoita tuotannon kasvua

Väliaikainen mekanismi muuttaa ensisijaisesti sitä, missä ja miten Irakin raakaöljyä markkinoidaan ja kuljetetaan. Se ei sellaisenaan tarkoita, että Irak kasvattaisi kansallista öljyntuotantoaan.

Erottelu on tärkeä, sillä Irakin elokuun keskimääräiseksi vienniksi ilmoitettiin noin 2 miljoonaa barrelia päivässä, vaikka maa samaan aikaan edistää uusia vientikäytäviä. Vientimäärien elpyminen voi siten tarkoittaa nykyisen öljyn viennin palautumista tai ohjaamista uusille reiteille – ei sitä, että Irakin öljykentiltä tuotettaisiin lisää raakaöljyä.

Bagdad yrittää ratkaista kahta eri ongelmaa:

1. Välitön ongelma: löytää riittävästi toimivia vientikanavia raakaöljyn myyntiin ja kuljetukseen Hormuzin häiriöiden aikana.
2. Rakenteellinen ongelma: rakentaa riittävästi vaihtoehtoisia putki- ja terminaalireittejä, jotta yhden meriväylän sulkeutuminen ei jatkossa katkaisisi Irakia maailman öljymarkkinoilta.

Syyskuussa alkava mekanismi vastaa ensimmäiseen ongelmaan nopeasti, mutta vain väliaikaisesti. Turkin kanssa tehty sopimus tarjoaa määritellymmän lyhyen aikavälin reitin, kun taas Fishkhaburin ja Baniyasin hankkeet ovat osa pidempää yritystä vähentää Irakin riippuvuutta Persianlahden merikuljetuksista.

Irakin tilanteesta on raportoitu myös tätä jyrkempiä lukuja. Yhden raportin mukaan Irakin raakaöljyn vienti väheni elokuussa 75 prosenttia, kun taas toisessa analyysissä pudotukseksi arvioitiin yli 80 prosenttia. Samassa analyysissä kuukausittaiset öljytulot laskivat huhtikuussa noin 7 miljardista dollarista noin miljardiin dollariin.

Luvut vaihtelevat kuukauden ja lähteen mukaan, mutta perusongelma on sama: merikuljetusten häiriöt heikensivät nopeasti Irakin valtion öljytuloja. Öljyvientituloista riippuvaiselle taloudelle vaihtoehtoisen vientikanavan avaaminen on siksi välitön julkistaloudellinen prioriteetti.

Mitä kolmen kuukauden mekanismi käytännössä tarkoittaa?

Hallituksen päätös antaa Irakille mahdollisuuden solmia 1. syyskuuta alkavia, kolmen kuukauden sopimuksia paikallisten ja kansainvälisten erikoistuneiden yhtiöiden kanssa. Yhtiöt auttaisivat Irakin raakaöljyn markkinoinnissa ja viennissä useiden vientikanavien kautta.

Bagdad ei ole vielä kertonut julkisuuteen, mitkä yhtiöt osallistuvat järjestelyyn, kuinka suuret öljymäärät kullekin yritykselle osoitetaan tai mitä täsmällisiä reittejä käytetään. Kyseessä on siis ennen kaikkea mahdollistava kaupallinen kehys, ei valmis ja yksityiskohtainen vientiaikataulu.

Ero on olennainen. Vientijärjestelyn hyväksyminen ei itsessään luo uutta putkikapasiteettia eikä takaa, että tankkerit voivat lastata ja lähteä matkaan. Järjestelyn todellinen vaikutus riippuu siitä, mitkä vientikanavat ovat toimintakunnossa, kuinka paljon raakaöljyä ne pystyvät käsittelemään ja ovatko ostajat sekä varustamot valmiita käyttämään niitä.

Turkki ja Ceyhan ovat lähin konkreettinen vaihtoehto

Irakin selkein lyhyen aikavälin kiertoreitti kulkee pohjoiseen Turkin kautta. Bagdad ja Ankara allekirjoittivat vuoden mittaisen sopimuksen Irakin ja Turkin välisen raakaöljyputken käytön jatkamisesta. Putki kulkee kohti Turkin Välimeren rannalla sijaitsevaa Ceyhanin satamaa, ja järjestelyssä on sovittu vähintään 750 000 barrelin päivittäisestä virrasta.

Reitti antaa irakilaiselle öljylle pääsyn Välimerelle ilman, että lastien tarvitsee kulkea Hormuzinsalmen kautta. Aiemmissa suunnitelmissa Kirkuk–Ceyhan-järjestelmän virtausta oli tarkoitus kasvattaa noin 220 000 barrelista päivässä noin 770 000 barreliin kahden ja puolen kuukauden kuluessa.

Turkin kautta kulkeva putki ei kuitenkaan korvaa kokonaan Irakin perinteistä eteläistä vientijärjestelmää. Sitä on parempi pitää tärkeänä lisäreittinä, joka voi palauttaa osan menetetystä vientikapasiteetista ja vähentää riskiä, että kaikki Irakin öljy joutuu kulkemaan saman haavoittuvan meriväylän kautta.

Pidemmän aikavälin suunnitelmissa kaksi läntistä käytävää

Bagdad pyrkii samalla rakentamaan infrastruktuuria, joka hajauttaisi vientiä pysyvämmin. Esillä ovat muun muassa seuraavat hankkeet:

• Basra–Fishkhabur: suunniteltu putki, joka yhdistäisi Irakin eteläiset öljykentät Fishkhaburiin lähelle Turkin rajaa ja voisi liittyä Ceyhanin vientijärjestelmään.
• Haditha–Baniyas: Länsi-Irakista Syyrian kautta Välimeren rannalla sijaitsevaan Baniyasin satamaan kulkeva reitti. Irak ja Syyria ovat allekirjoittaneet yhteisymmärryspöytäkirjan hankkeen edistämiseksi.

Näitä hankkeita ei pidä sekoittaa välittömästi käytettävissä olevaan vientikapasiteettiin. Syyriaan kulkeva reitti on vasta alkuvaiheessa. Reutersin haastattelemien lähteiden mukaan sen rakentaminen voisi kestää noin neljä vuotta ja maksaa vähintään 15 miljardia dollaria.

Myös vaihtoehtoisten strategisten reittien tekniset ja taloudelliset selvitykset ovat vielä alustavia. Esisopimukset eivät itsessään muodosta lopullista kaupallista tai rahoituksellista sitoumusta.

Öljyn uudelleenreititys ei tarkoita tuotannon kasvua

Väliaikainen mekanismi muuttaa ensisijaisesti sitä, missä ja miten Irakin raakaöljyä markkinoidaan ja kuljetetaan. Se ei sellaisenaan tarkoita, että Irak kasvattaisi kansallista öljyntuotantoaan.

Erottelu on tärkeä, sillä Irakin elokuun keskimääräiseksi vienniksi ilmoitettiin noin 2 miljoonaa barrelia päivässä, vaikka maa samaan aikaan edistää uusia vientikäytäviä. Vientimäärien elpyminen voi siten tarkoittaa nykyisen öljyn viennin palautumista tai ohjaamista uusille reiteille – ei sitä, että Irakin öljykentiltä tuotettaisiin lisää raakaöljyä.

Bagdad yrittää ratkaista kahta eri ongelmaa:

1. Välitön ongelma: löytää riittävästi toimivia vientikanavia raakaöljyn myyntiin ja kuljetukseen Hormuzin häiriöiden aikana.
2. Rakenteellinen ongelma: rakentaa riittävästi vaihtoehtoisia putki- ja terminaalireittejä, jotta yhden meriväylän sulkeutuminen ei jatkossa katkaisisi Irakia maailman öljymarkkinoilta.

Syyskuussa alkava mekanismi vastaa ensimmäiseen ongelmaan nopeasti, mutta vain väliaikaisesti. Turkin kanssa tehty sopimus tarjoaa määritellymmän lyhyen aikavälin reitin, kun taas Fishkhaburin ja Baniyasin hankkeet ovat osa pidempää yritystä vähentää Irakin riippuvuutta Persianlahden merikuljetuksista.