Kesäkuun alussa yhteydenpito jatkui välittäjien kautta. Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi vahvisti, että Teheran ja Washington tarkastelevat vaihdettuja tekstejä ja yrittävät löytää mahdollisen yhteisymmärryksen ”lopullisen kaavan” . Diplomaattinen kanava on siis avoinna, mutta osapuolten välillä vallitsee syvä epäluottamus ja useita jyrkkiä ennakkoehtoja.

Araghchin ”lopullinen kaava” ja epävirallinen yhteyskanava

Araghchi kertoi 3. kesäkuuta 2026 libanonilaiselle Al-Mayadeen-televisiokanavalle, että Iran ja Yhdysvallat käyvät läpi välittäjien kautta vaihdettuja tekstejä ja pyrkivät muodostamaan mahdolliselle sopimukselle ”lopullisen kaavan” . Hän kuitenkin painotti, ettei maiden välillä ole tällä hetkellä virallista neuvottelumekanismia:

”Tällä hetkellä käytössä ei ole neuvottelumekanismia, mutta amerikkalaisten kanssa vaihdetaan viestejä.”

Yhteydenpito on aktiivista, mutta sen yksityiskohdat ovat hämärän peitossa. Araghchi on aiemmin vahvistanut sekä suorat että epäsuorat viestit Yhdysvaltain erityislähettilään Steve Witkoffin kanssa, mutta kutsunut niitä johdonmukaisesti muuksi kuin virallisiksi neuvotteluiksi .

”Lopullinen kaava” kertoo siitä, että molemmat osapuolet pitävät nykyistä diplomaattista ikkunaa tärkeänä. Samalla se kuvastaa sitä, kuinka kapeaksi mahdollisen sopimuksen liikkumavara on käynyt.

Araghchi on liittänyt mahdollisen sopimuksen kaikkien rintamien vihollisuuksien täydelliseen lopettamiseen. Hän on nostanut erikseen esiin Israelin sotatoimet Libanonissa ja varoittanut, että Israelin hyökkäys Beirutiin romahduttaisi tulitauon kokonaan . Tämä tuo neuvotteluihin ulottuvuuden, joka ei ole suoraan Washingtonin operatiivisessa hallinnassa.

Mitä 60 päivän alustava kehys sisältäisi?

Yhdysvaltalaisviranomaisiin ja Axiosin, Anadolu-uutistoimiston sekä muiden medioiden raportoimiin tietoihin perustuva alustava järjestely sisältäisi useita konkreettisia toimia :

• Tulitauon jatkaminen: 60 päivän MoU pidentäisi huhtikuun alusta voimassa ollutta väliaikaista tulitaukoa. Jatkoa voitaisiin sopia osapuolten yhteisellä suostumuksella .
• Hormuzinsalmen avaaminen: Laivaliikenne kulkisi ilman rajoituksia, maksuja tai häirintää. Iranin olisi poistettava salmeen asettamansa miinat 30 päivän kuluessa, jotta liikenne palautuisi sotaa edeltävälle tasolle .
• Yhdysvaltain merisaarron purkaminen: Washington alkaisi asteittain purkaa Iranin satamiin kohdistuvaa merisaartoa, joka asetettiin 13. huhtikuuta Islamabadin neuvottelujen epäonnistuttua .
• Rajattu pakotteiden lieventäminen: Iran voisi myydä öljyä vapaammin, ja osa sen ulkomailla jäädytetyistä varoista – arviolta 25 miljardia dollaria – voitaisiin vapauttaa .
• Ydinohjelmaa koskevien neuvottelujen käynnistäminen: 60 päivän jakso loisi aikaa virallisille keskusteluille Iranin ydinohjelman rajoittamisesta ja pitkäaikaisen rauhansopimuksen rakentamisesta .

Kyse ei olisi kattavasta rauhansopimuksesta vaan nimenomaan väliaikaisesta järjestelystä: sen tarkoitus olisi jäädyttää sotilaallinen vastakkainasettelu ja antaa tilaa vaikeimmille neuvotteluille .

Suurimmat esteet: Libanon, ydinohjelma ja luottamuspula

Paperilla saavutetusta edistyksestä huolimatta useat kysymykset estävät lopullisen hyväksynnän.

1. Libanon on Iranille ehdoton ehto

Iran on toistuvasti ilmoittanut, ettei sopimus Yhdysvaltojen kanssa ole mahdollinen, ellei Israelin sotatoimia Libanonissa lopeteta ja alueen tulitaukoa noudateta täysimääräisesti . Teheran vaatii Araghchin mukaan ”sodan täydellistä lopettamista koko alueella”, ei erillisiä ja toisistaan irrotettuja tulitaukoja .

Ongelma on, ettei Libanonin rintama ole suoraan Washingtonin operatiivisessa määräysvallassa. Siksi Iranin ennakkoehto voi kaataa Iranin ja Yhdysvaltojen välisen järjestelyn, vaikka kaksikymmentä osapuolta pääsisivät muuten yhteisymmärrykseen.

2. Iranin ydinohjelma on neuvottelujen ydinongelma

Keskeinen ratkaisematon kysymys koskee Iranin rikastetun uraanin varastoa ja rikastuskyvyn tulevaisuutta. Yhdysvallat on ehdottanut kaiken rikastustoiminnan keskeyttämistä 20 vuodeksi, kun taas Iran on vastannut tarjoamalla 3–5 vuoden taukoa .

Osapuolet ovat eri mieltä myös siitä, mitä erittäin rikastetulle uraanille pitäisi tehdä. Washington haluaisi kuljettaa sen kokonaan pois Iranista, kun taas Teheran on ehdottanut uraanin rikastusasteen laskemista tai sen säilyttämistä Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n valvonnassa .

Trump myönsi erimielisyyksien jatkuvan 24. toukokuuta ja sanoi, ettei sopimusta ollut vielä ”edes täysin neuvoteltu”. Hänen mukaansa järjestely ei saa antaa Iranille ”selkeää ja avointa tietä ydinaseeseen” . Yhdysvaltalaisneuvottelijoiden on lisäksi raportoitu vaatineen 400 kilogramman uraanierän siirtämistä Yhdysvaltoihin ja Iranin ydintoiminnan rajoittamista yhteen toimivaan laitokseen .

3. Väliaikainen vai kattava sopimus?

Islamabadin neuvottelujen kariuduttua huhtikuun puolivälissä molemmat osapuolet laskivat tavoitteitaan kattavasta rauhansopimuksesta väliaikaiseen muistioon. Syynä olivat ratkaisemattomat ydinohjelmaa koskevat erimielisyydet .

Washingtonin raportoidut ehdot sisältävät muun muassa sen, ettei Yhdysvallat maksaisi korvauksia sodan aiheuttamista vahingoista, pakotejärjestelmästä säilytettäisiin merkittävä osa, alueellisen tulitauon täysi toteutuminen sidottaisiin ydinohjelmaneuvottelujen etenemiseen ja Iranin ballistiseen ohjusohjelmaan kohdistettaisiin uusia rajoituksia .

Iran puolestaan on vaatinut pakotteiden laajaa purkamista ja torjunut ehdot, jotka se tulkitsee yksipuolisiksi myönnytyksiksi ilman sitovia takeita .

4. Molemminpuolinen epäluottamus

Araghchi on sanonut toistuvasti, että Iranissa luottamus Yhdysvaltoihin on ”nolla” . Tämä selittää Teheranin painotuksen epäsuoriin neuvotteluihin, vaiheittaiseen luottamuksen rakentamiseen ja etukäteistakuisiin ennen vaikeimpien kysymysten käsittelyä.

Washingtonin viesti on ollut toisenlainen: Yhdysvallat on korostanut ajan olevan puolellaan ja ilmoittanut merisaarron pysyvän ”täysimääräisesti voimassa”, kunnes sopimus on saavutettu, varmennettu ja allekirjoitettu . Näin erilaiset lähtökohdat tekevät myös väliaikaisesta MoU:sta poliittisesti räjähdysherkän sekä Washingtonissa että Teheranissa.

Mitä seuraavaksi?

Alustava 60 päivän kehys olisi ennen kaikkea käytännön välivaihe. Se voisi jäädyttää sotilaallisen pattitilanteen ja siirtää vaikeimmat ratkaisut myöhempään vaiheeseen.

Hormuzinsalmen avaaminen palauttaisi maailmanlaajuisesti tärkeän energiaväylän liikenteelle. Nykytilanne on maksanut Iranille arviolta 400 miljoonaa dollaria päivässä menetettyinä tuloina . Yhdysvaltain saarron lieventäminen ja öljyn myynnin salliminen toisivat Teheranille nopeasti taloudellista helpotusta . Washingtonille järjestely tarjoaisi keinon vakauttaa tilannetta Persianlahdella, poistaa välitön uhka meriliikenteeltä ja avata erillinen kanava ydinohjelmaa koskeville neuvotteluille .

Kehyksen toteutuminen riippuu kuitenkin kahdesta johtajasta, jotka eivät ole vielä antaneet lopullista hyväksyntäänsä. Araghchin puhe ”lopullisesta kaavasta” osoittaa, että molemmat osapuolet tunnistavat tämän mahdollisesti viimeiseksi realistiseksi irtautumisreitiksi ennen diplomatian uutta tyrehtymistä.

Varsinainen kehys ei enää ole suurin kuilu osapuolten välillä. Ratkaisevaa on se, miten Libanonin tilanne, uraanin rikastaminen ja pakotteet sovitetaan yhteen – ja voidaanko väliaikainen sopimus pitää voimassa ennen kuin kattavammasta rauhanjärjestelystä päästään yhteisymmärrykseen.

Kesäkuun alussa yhteydenpito jatkui välittäjien kautta. Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi vahvisti, että Teheran ja Washington tarkastelevat vaihdettuja tekstejä ja yrittävät löytää mahdollisen yhteisymmärryksen ”lopullisen kaavan” . Diplomaattinen kanava on siis avoinna, mutta osapuolten välillä vallitsee syvä epäluottamus ja useita jyrkkiä ennakkoehtoja.

Araghchin ”lopullinen kaava” ja epävirallinen yhteyskanava

Araghchi kertoi 3. kesäkuuta 2026 libanonilaiselle Al-Mayadeen-televisiokanavalle, että Iran ja Yhdysvallat käyvät läpi välittäjien kautta vaihdettuja tekstejä ja pyrkivät muodostamaan mahdolliselle sopimukselle ”lopullisen kaavan” . Hän kuitenkin painotti, ettei maiden välillä ole tällä hetkellä virallista neuvottelumekanismia:

”Tällä hetkellä käytössä ei ole neuvottelumekanismia, mutta amerikkalaisten kanssa vaihdetaan viestejä.”

Yhteydenpito on aktiivista, mutta sen yksityiskohdat ovat hämärän peitossa. Araghchi on aiemmin vahvistanut sekä suorat että epäsuorat viestit Yhdysvaltain erityislähettilään Steve Witkoffin kanssa, mutta kutsunut niitä johdonmukaisesti muuksi kuin virallisiksi neuvotteluiksi .

”Lopullinen kaava” kertoo siitä, että molemmat osapuolet pitävät nykyistä diplomaattista ikkunaa tärkeänä. Samalla se kuvastaa sitä, kuinka kapeaksi mahdollisen sopimuksen liikkumavara on käynyt.

Araghchi on liittänyt mahdollisen sopimuksen kaikkien rintamien vihollisuuksien täydelliseen lopettamiseen. Hän on nostanut erikseen esiin Israelin sotatoimet Libanonissa ja varoittanut, että Israelin hyökkäys Beirutiin romahduttaisi tulitauon kokonaan . Tämä tuo neuvotteluihin ulottuvuuden, joka ei ole suoraan Washingtonin operatiivisessa hallinnassa.

Mitä 60 päivän alustava kehys sisältäisi?

Yhdysvaltalaisviranomaisiin ja Axiosin, Anadolu-uutistoimiston sekä muiden medioiden raportoimiin tietoihin perustuva alustava järjestely sisältäisi useita konkreettisia toimia :

• Tulitauon jatkaminen: 60 päivän MoU pidentäisi huhtikuun alusta voimassa ollutta väliaikaista tulitaukoa. Jatkoa voitaisiin sopia osapuolten yhteisellä suostumuksella .
• Hormuzinsalmen avaaminen: Laivaliikenne kulkisi ilman rajoituksia, maksuja tai häirintää. Iranin olisi poistettava salmeen asettamansa miinat 30 päivän kuluessa, jotta liikenne palautuisi sotaa edeltävälle tasolle .
• Yhdysvaltain merisaarron purkaminen: Washington alkaisi asteittain purkaa Iranin satamiin kohdistuvaa merisaartoa, joka asetettiin 13. huhtikuuta Islamabadin neuvottelujen epäonnistuttua .
• Rajattu pakotteiden lieventäminen: Iran voisi myydä öljyä vapaammin, ja osa sen ulkomailla jäädytetyistä varoista – arviolta 25 miljardia dollaria – voitaisiin vapauttaa .
• Ydinohjelmaa koskevien neuvottelujen käynnistäminen: 60 päivän jakso loisi aikaa virallisille keskusteluille Iranin ydinohjelman rajoittamisesta ja pitkäaikaisen rauhansopimuksen rakentamisesta .

Kyse ei olisi kattavasta rauhansopimuksesta vaan nimenomaan väliaikaisesta järjestelystä: sen tarkoitus olisi jäädyttää sotilaallinen vastakkainasettelu ja antaa tilaa vaikeimmille neuvotteluille .

Suurimmat esteet: Libanon, ydinohjelma ja luottamuspula

Paperilla saavutetusta edistyksestä huolimatta useat kysymykset estävät lopullisen hyväksynnän.

1. Libanon on Iranille ehdoton ehto

Iran on toistuvasti ilmoittanut, ettei sopimus Yhdysvaltojen kanssa ole mahdollinen, ellei Israelin sotatoimia Libanonissa lopeteta ja alueen tulitaukoa noudateta täysimääräisesti . Teheran vaatii Araghchin mukaan ”sodan täydellistä lopettamista koko alueella”, ei erillisiä ja toisistaan irrotettuja tulitaukoja .

Ongelma on, ettei Libanonin rintama ole suoraan Washingtonin operatiivisessa määräysvallassa. Siksi Iranin ennakkoehto voi kaataa Iranin ja Yhdysvaltojen välisen järjestelyn, vaikka kaksikymmentä osapuolta pääsisivät muuten yhteisymmärrykseen.

2. Iranin ydinohjelma on neuvottelujen ydinongelma

Keskeinen ratkaisematon kysymys koskee Iranin rikastetun uraanin varastoa ja rikastuskyvyn tulevaisuutta. Yhdysvallat on ehdottanut kaiken rikastustoiminnan keskeyttämistä 20 vuodeksi, kun taas Iran on vastannut tarjoamalla 3–5 vuoden taukoa .

Osapuolet ovat eri mieltä myös siitä, mitä erittäin rikastetulle uraanille pitäisi tehdä. Washington haluaisi kuljettaa sen kokonaan pois Iranista, kun taas Teheran on ehdottanut uraanin rikastusasteen laskemista tai sen säilyttämistä Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n valvonnassa .

Trump myönsi erimielisyyksien jatkuvan 24. toukokuuta ja sanoi, ettei sopimusta ollut vielä ”edes täysin neuvoteltu”. Hänen mukaansa järjestely ei saa antaa Iranille ”selkeää ja avointa tietä ydinaseeseen” . Yhdysvaltalaisneuvottelijoiden on lisäksi raportoitu vaatineen 400 kilogramman uraanierän siirtämistä Yhdysvaltoihin ja Iranin ydintoiminnan rajoittamista yhteen toimivaan laitokseen .

3. Väliaikainen vai kattava sopimus?

Islamabadin neuvottelujen kariuduttua huhtikuun puolivälissä molemmat osapuolet laskivat tavoitteitaan kattavasta rauhansopimuksesta väliaikaiseen muistioon. Syynä olivat ratkaisemattomat ydinohjelmaa koskevat erimielisyydet .

Washingtonin raportoidut ehdot sisältävät muun muassa sen, ettei Yhdysvallat maksaisi korvauksia sodan aiheuttamista vahingoista, pakotejärjestelmästä säilytettäisiin merkittävä osa, alueellisen tulitauon täysi toteutuminen sidottaisiin ydinohjelmaneuvottelujen etenemiseen ja Iranin ballistiseen ohjusohjelmaan kohdistettaisiin uusia rajoituksia .

Iran puolestaan on vaatinut pakotteiden laajaa purkamista ja torjunut ehdot, jotka se tulkitsee yksipuolisiksi myönnytyksiksi ilman sitovia takeita .

4. Molemminpuolinen epäluottamus

Araghchi on sanonut toistuvasti, että Iranissa luottamus Yhdysvaltoihin on ”nolla” . Tämä selittää Teheranin painotuksen epäsuoriin neuvotteluihin, vaiheittaiseen luottamuksen rakentamiseen ja etukäteistakuisiin ennen vaikeimpien kysymysten käsittelyä.

Washingtonin viesti on ollut toisenlainen: Yhdysvallat on korostanut ajan olevan puolellaan ja ilmoittanut merisaarron pysyvän ”täysimääräisesti voimassa”, kunnes sopimus on saavutettu, varmennettu ja allekirjoitettu . Näin erilaiset lähtökohdat tekevät myös väliaikaisesta MoU:sta poliittisesti räjähdysherkän sekä Washingtonissa että Teheranissa.

Mitä seuraavaksi?

Alustava 60 päivän kehys olisi ennen kaikkea käytännön välivaihe. Se voisi jäädyttää sotilaallisen pattitilanteen ja siirtää vaikeimmat ratkaisut myöhempään vaiheeseen.

Hormuzinsalmen avaaminen palauttaisi maailmanlaajuisesti tärkeän energiaväylän liikenteelle. Nykytilanne on maksanut Iranille arviolta 400 miljoonaa dollaria päivässä menetettyinä tuloina . Yhdysvaltain saarron lieventäminen ja öljyn myynnin salliminen toisivat Teheranille nopeasti taloudellista helpotusta . Washingtonille järjestely tarjoaisi keinon vakauttaa tilannetta Persianlahdella, poistaa välitön uhka meriliikenteeltä ja avata erillinen kanava ydinohjelmaa koskeville neuvotteluille .

Kehyksen toteutuminen riippuu kuitenkin kahdesta johtajasta, jotka eivät ole vielä antaneet lopullista hyväksyntäänsä. Araghchin puhe ”lopullisesta kaavasta” osoittaa, että molemmat osapuolet tunnistavat tämän mahdollisesti viimeiseksi realistiseksi irtautumisreitiksi ennen diplomatian uutta tyrehtymistä.

Varsinainen kehys ei enää ole suurin kuilu osapuolten välillä. Ratkaisevaa on se, miten Libanonin tilanne, uraanin rikastaminen ja pakotteet sovitetaan yhteen – ja voidaanko väliaikainen sopimus pitää voimassa ennen kuin kattavammasta rauhanjärjestelystä päästään yhteisymmärrykseen.