Merijään väistyminen avasi Itä-Grönlantiin uuden kesäisen ruokailualueen valaille

Ryhävalaiden havainnot kertovat muutoksen nopeudesta

Alukselta tehdyt havainnot ovat yksi näkyvimmistä merkeistä muutoksesta. Alueelta ei kirjattu ainuttakaan ryhävalasta ennen vuotta 2006. Vuonna 2007 niitä havaittiin seitsemän, ja vuonna 2024 havaintoja kertyi yli 150.

Valaat myös ruokailevat lajien välisissä ryhmissä. Tutkimuksessa kuvataan seivalaiden, ryhävalaiden ja lahtivalaiden säännöllisiä keskittymiä. Elokuussa 2025 noin 69. leveyspiirin tuntumassa havaittiin jopa 50 hetulavalasta samassa ryhmässä.

Havaintojen perusteella ei kuitenkaan voi suoraan päätellä, että jokainen alueella nähty valas olisi saapunut sinne uutena yksilönä. Muutokseen voivat vaikuttaa myös havaittavuus, valaiden liikkuminen ja saalislajien paikallinen runsaus. Historialliset alushavainnot, lentotutkimukset, satelliittiseuranta ja paikallinen tieto tukevat silti käsitystä siitä, että alueen käyttötapa on muuttunut merkittävästi.

Kuinka paljon valaita Grönlanninmerellä liikkuu?

Saatavilla olevien raporttien mukaan Itä-Grönlannin vesillä vierailee kesäisin tuhansia valaita. Yhden laajasti siteeratun arvion mukaan kausittainen määrä on noin 4 000 ryhävalasta ja 6 000 seivalasta.

Lahtivalaiden määrään liittyy enemmän epävarmuutta. Joissakin toissijaisissa raporteissa puhutaan 6 000 yksilöstä, mutta tutkimuksen toimitetussa yhteenvedossa arvio on pienempi, noin 4 500. Lähdeotteet eivät ratkaise ristiriitaa, joten 6 000:ta ei pidä esittää kiistattomana ensisijaisen tutkimuksen tuloksena.

Tutkimusyhteenvedon mukaan valaat kuluttavat yhteensä noin miljoona tonnia saalista noin neljän kuukauden aikana. Mittakaava osoittaa, miksi muutos on merkittävä myös valaiden lukumäärää laajemmin: uuden suuriin petoihin keskittyvän alueen synty voi vaikuttaa saalislajien liikkeisiin ja saatavuuteen koko kausittaisessa ravintoverkossa.

Hyötyä joillekin valaille, riskejä jäähän sidoksissa oleville lajeille

Ryhä- ja seivalaiden kannalta uusi ruokailualue voi olla tärkeä mahdollisuus. Molemmat lajit kärsivät voimakkaasti kaupallisesta valaanpyynnistä, ja laajeneva, runsastuottoinen kesäinen elinympäristö voi tukea historiallisesta metsästyksestä toipuvia kantoja.

Sama muutos synnyttää kuitenkin ekologisia riskejä. Merijäästä riippuvaiset lajit, kuten sarvivalaat, grönlanninvalaat ja norpat, voivat menettää elinympäristöä jään vetäytyessä. Suuret valaskeskittymät voivat lisäksi lisätä kilpailua samoista saalisvaroista.

Nykyinen näyttö tekee näistä ravintoverkon uudelleenjärjestäytymiseen liittyvistä huolista mahdollisia, mutta se ei osoita kilpailuvaikutusten suuruutta eikä todista tiettyä vaikutusta kunkin jäähän liittyvän lajin kantaan.

Mitä tutkimus kertoo arktisen luonnon suunnasta?

Vahvin johtopäätös on, ettei Itä-Grönlannissa ole kyse vain poikkeuksellisesta valaskesästä. Useat toisistaan riippumattomat aineistot viittaavat siirtymään kylmästä, jäätä hallitsevasta rannikkoekosysteemistä lämpimämpään ja kausittain avoimempaan meriluontoon.

Muutos voi tarjota liikkuville lajeille uusia mahdollisuuksia samalla kun se vähentää pysyvästä merijäästä riippuvaisten eläinten elintilaa. Valaiden näyttävät joukkoruokailut ovatkin yhtä aikaa näkyvä merkki arktisen alueen muuttumisesta ja muistutus siitä, että yhden lajiryhmän hyöty voi tarkoittaa toisille lajeille elinympäristön ja ravinnon menetystä.