Brookhavenin STAR-koe tutki baryoniluvun kulkeutumista isobaaristen ydinten törmäyksissä ja fotoydintenvälisissä vuorovaikutuksissa. Baryoniluku on kvanttiluku, joka liittyy aineeseen, kuten protoneihin ja neutroneihin, ja erottaa sen antiaineesta.
Yksinkertaistetussa peruskuvassa baryoniluku jaetaan baryonin kolmelle valenssikvarkille. STARin tuloksissa baryoniluvun suhde sähkövarauksen erotukseen oli kuitenkin suurempi kuin pelkkiin valenssikvarkkeihin perustuvat mallit ennustavat. Myös nettrotonien jakauma poikkesi tästä kuvasta. Havainnot sopivat paremmin simulaatioihin, joissa mukana on baryonijunktio eli gluoninen junction.
Baryonijunktio on ei-perturbatiivinen, Y-muotoinen gluonikentän rakenne, joka yhdistää protonin kolme kvarkkia. Tässä tulkinnassa baryoniluku ei ole vain kvarkkien kesken jaettu ominaisuus, vaan liittyy ennen kaikkea niitä yhdistävän kentän rakenteeseen.
Tämä ei tarkoita, etteivät kvarkit enää määrittäisi protonin makua tai sähkövarausta. Kyse on siitä, että baryonisen aineen perustavanlaatuinen kvanttiominaisuus voi riippua myös gluonikentän topologiasta. Siksi on täsmällisempää sanoa tulosten viittaavan baryonijunktion olemassaoloon kuin väittää niiden todistaneen sen lopullisesti. Tulkintaa testataan edelleen sekä kokeellisesti että teoreettisesti.
QCD:n mukaan gluonit voivat teoriassa vuorovaikuttaa keskenään ja muodostaa sidottuja tiloja, joita kutsutaan glueballeiksi. Niiden kokeellinen tunnistaminen on vaikeaa, koska gluonipitoiset tilat voivat sekoittua tavallisiin kvarkki–antikvarkkitiloihin.
BESIII tutki X(2370)-hiukkasta, joka havaittiin ensimmäisen kerran vuonna 2011. Noin 10 miljardin J/ψ-tapahtuman aineiston avulla koe määritti vuonna 2024 ensimmäistä kertaa hiukkasen spin-pariteetiksi 0⁻⁺:n osittaisaaltoanalyysissa. Ominaisuudet sopivat pseudoskalaariseen glueballiin.
BESIII:n yhteistyö kuvaa X(2370):ää hiukkaseksi, jossa pseudoskalaarinen glueball-komponentti on hallitseva. Tämä on tieteellisesti varovainen muotoilu. Vielä ei ole osoitettu, että kyseessä olisi täysin ”puhdas” pelkistä gluoneista koostuva hiukkanen, sillä gluoni- ja kvarkki–antikvarkkitilojen sekoittuminen on olennainen osa todellisten hadronitilojen tulkintaa. Riippumaton vahvistus ja vertailu vaihtoehtoisiin malleihin ovat edelleen tärkeitä.
Kokeet eivät mittaa samaa ilmiötä. ALICE tutkii tiheiden gluonikenttien kollektiivista käyttäytymistä ytimissä. STAR tarkastelee kenttien topologiaa ja baryoniluvun kulkeutumista. BESIII etsii sidottua tilaa, joka koostuisi pääasiassa itse voimaa välittävistä gluoneista.
Yhdessä ne siirtävät painopistettä pois koulukirjojen yksinkertaisesta kuvasta, jossa kolme kvarkkia pysyy koossa ”liiman” avulla:
QCD ei siis kuvaa vain valmiiksi olemassa olevien hiukkasten välistä voimaa. Se kuvaa kenttiä, jotka järjestävät protonien ja ydinten sisäistä rakennetta, kuljettavat kvanttilukuja ja mahdollisesti muodostavat itse havaittavaa ainetta.
On myös hyvä muistaa, että suurin osa protonien ja neutronien massasta syntyy QCD:n dynamiikasta, ei niiden valenssikvarkkien paljaista massoista. Nämä kokeet eivät itsessään todista tätä yleistä johtopäätöstä, mutta ne valottavat mekanismeja, joiden kautta gluonikentät tuottavat hadronien rakennetta ja energiaa.
Turvallisin yhteenveto on, että gluonit ovat näkyvän aineen aktiivisia arkkitehteja. ALICE antaa viitteitä kollektiivisesta saturaatiosta, STAR gluonikentän baryonilukuun liittyvästä topologiasta ja BESIII tilasta, jota pseudoskalaarinen glueball-komponentti hallitsee.
Kyse ei ole kolmesta erillisestä todisteesta yhdelle uudelle teorialle. Kyse on kolmesta kokeellisesta tavasta tarkastella saman syvällisen ajatuksen eri puolia: vahva ydinvoima on paljon enemmän kuin yksinkertainen ”liima” kvarkkien välillä.