Puolustusmenojen nopea kasvu on euroalueelle taloudellinen kaksiteräinen miekka

Luku ei tarkoita, että jokainen puolustukseen käytetty euro synnyttäisi pysyvän lisän kansantalouden vaurauteen. Se kuvaa tuotannon arvioitua reaktiota tietyn ajanjakson aikana. Lopputulos riippuu muun muassa menojen nopeudesta, suhdannetilanteesta, hankittavan kaluston tyypistä sekä siitä, valmistetaanko tuotteet Euroopassa vai sen ulkopuolella.

Eurojärjestelmän tuoreissa talousennusteissa puolustus- ja infrastruktuurimenojen muodostama finanssipoliittinen elvytys tukee euroalueen kasvua, ja vaikutuksen arvioidaan vahvistuvan ennustejaksolla. Myös aiemmassa EKP:n analyysissä uudet puolustusmenot tukivat kasvua vuosina 2026–2027, vaikka niiden perusennusteeseen sisältyvän inflaatiovaikutuksen arvioitiin jäävän rajalliseksi.

Miksi EKP ei voi katsoa vain ilmoitettua euromäärää?

Rahapolitiikan kannalta ratkaisevaa ei ole ainoastaan se, kuinka paljon hallitukset ilmoittavat käyttävänsä rahaa. EKP:n on arvioitava, miten menot vaikuttavat kokonaiskysyntään, tarjontaan ja inflaation sitkeyteen.

Menojen asteittainen lisääminen voi aiheuttaa verrattain vähän hintapaineita, jos yritykset pystyvät kasvattamaan tuotantoaan ja työntekijöitä siirtyy uusien tilausten pariin. Äkillinen hankintapiikki voi puolestaan paljastaa pullonkauloja ammattitaitoisessa työvoimassa, suunnittelussa, erikoismateriaaleissa ja teollisuuden tuotantopanoksissa.

Tällöin rahapolitiikkaan vaikuttaa kaksi vastakkaista kanavaa:

• Kysyntäkanava: julkisten menojen kasvu tukee tuotantoa ja voi vähentää erittäin elvyttävän rahapolitiikan tarvetta.
• Tarjontakapasiteetin kanava: työvoiman ja tuotantopanosten niukkuus voi tehdä palkka- ja hintapaineista pitkäkestoisempia ja edellyttää muuten nähtyä tiukempaa rahapolitiikkaa.

EKP:n malleissa vaikutus tuotantoon on myönteinen ja keskimääräinen inflaatiovaikutus tarkastelluissa skenaarioissa maltillinen, mutta arvioihin liittyy merkittävää epävarmuutta. Siksi keskuspankki ei voi reagoida mekaanisesti puolustusmenotavoitteeseen, vaan sen on seurattava toteutuneita maksuja, kapasiteettirajoitteita ja inflaation käyttäytymistä.

Julkisen talouden vaikutukset jakautuvat epätasaisesti

Sama eurooppalainen puolustusohjelma voi aiheuttaa maille hyvin erilaisia budjettipaineita. Vahvan julkisen talouden maat voivat lisätä menoja ilman, että muiden tavoitteiden rahoitus heti vaarantuu. Korkean velkatason maat ja ne, joilla on vähän finanssipoliittista liikkumavaraa, joutuvat vaikeampaan valintaan puolustuksen, siviili-investointien, julkisten palvelujen ja velkakestävyyden välillä.

EKP on tarkastellut skenaariota, jossa puolustusmenot kasvavat noin 2 prosentista bruttokansantuotteesta 3,5 prosenttiin vuoteen 2029 mennessä. Tämä merkitsisi skenaariossa noin 1,8 prosentin suuruista finanssipoliittista kevennystä suhteessa bruttokansantuotteeseen. Kyse on koko euroalueen oletuksesta, ei ennusteesta, jonka mukaan kaikki jäsenmaat etenisivät samalla tavalla tai kohtaisivat samat seuraukset.

Myös rahoitustapa vaikuttaa siihen, miten menolisäys talouteen välittyy:

• Alijäämärahoitus antaa yleensä voimakkaimman välittömän kysyntävaikutuksen, mutta lisää lainanottoa ja tulevia korkomenoja.
• Verorahoitus voi vaimentaa kokonaiskysyntää, koska ostovoimaa siirtyy kotitalouksilta tai yrityksiltä julkiselle sektorille.
• Yhteinen eurooppalainen rahoitus voi jakaa kustannuksia jäsenmaiden kesken ja helpottaa koordinoituja hankintoja etenkin silloin, kun maiden taloudellinen liikkumavara vaihtelee.

Nämä ovat taloudellisia vaikutusmekanismeja, eivät takeita tietystä lopputuloksesta. Merkitystä on maksujen ajoituksella, finanssipoliittisten suunnitelmien uskottavuudella ja rahoitusmarkkinoiden reaktiolla.

Hankintojen alkuperä ratkaisee osan Euroopan hyödystä

Puolustusmenojen kotimainen talousvaikutus on suurempi, jos eurooppalaiset yritykset toimittavat kaluston ja palvelut. EKP:n rahoitusvakausarvion mukaan puolustuskaluston hankkiminen EU:n sisältä merkitsisi suurempaa finanssipoliittista kerrointa.

Jos kalustoa ostetaan Euroopan ulkopuolisilta toimittajilta, osa kysynnästä valuu ulkomaille. Hankinnat voivat silti vahvistaa puolustuskykyä, mutta niiden välitön vaikutus eurooppalaiseen tuotantoon ja teolliseen kapasiteettiin jää pienemmäksi.

Koordinoidut yhteishankinnat, yhteensopivat järjestelmät ja eurooppalaisen tuotannon lisääminen voivatkin parantaa sekä strategista että taloudellista tuottoa. Hyöty ei kuitenkaan synny automaattisesti: se riippuu siitä, vältetäänkö päällekkäisiä ohjelmia, käytetäänkö rahat tehokkaasti ja rakennetaanko tuotantokapasiteettia riittävän nopeasti.

Pidemmän aikavälin hyöty on mahdollinen – ei varma

Puolustukseen liittyvä tutkimus ja tuotekehitys voi tuottaa laajempia tuottavuushyötyjä, jos teknologiat leviävät myöhemmin siviilikäyttöön. EKP on lisäksi nostanut esiin puolustuksen sekä Euroopan vihreän ja digitaalisen siirtymän vaatimat suuret julkiset rahoitustarpeet.

Mahdollisia teknologia- ja tuottavuusvaikutuksia ei silti pidä pitää automaattisena vastineena sotilasmenoille. Hyödyt riippuvat hankintojen laadusta, tutkimustulosten leviämisestä, yksityisen sektorin käyttöönotosta ja siitä, täydentävätkö puolustusinvestoinnit tuottavia siviilihankkeita vai syrjäyttävätkö ne niitä.

Johtopäätös

EKP:n viesti on ehdollisen myönteinen. Euroopan puolustusmenojen kasvu voi tukea euroalueen tuotantoa, ja mallien keskimääräinen kahden vuoden julkisten menojen kerroin on lähellä yhtä. Taloudellinen lopputulos on kuitenkin heikompi, jos menot kasvavat nopeammin kuin tarjonta pystyy vastaamaan, jos suuri osa hankinnoista tehdään Euroopan ulkopuolelta tai jos velkapaineet rajoittavat muita investointeja.

Rahapolitiikan kannalta ratkaisevia ovat menojen vauhti, rakenne ja se, kuinka voimakkaasti ne siirtyvät hintoihin. Hallitusten haasteena on vahvistaa puolustusta ilman, että välttämätön turvallisuuspanostus muuttuu hallitsemattomaksi kysyntäshokiksi tai syventää jäsenmaiden välisiä julkisen talouden eroja.