Mitä on painehappihoito?

• Kudosten hapetuksen paraneminen: Auttaa tilanteissa, joissa verenkierto on heikentynyt tai kudokset kärsivät hapenpuutteesta.
• Haavojen paranemisen tukeminen: Erityisesti tietyissä kroonisissa, huonosti paranevissa haavoissa, kuten diabeettisissa jalkahaavoissa, sekä uhatuissa ihosiirteissä tai kielekkeissä.
• Infektioiden hallinta: Painehappi tehoaa tiettyihin bakteereihin, erityisesti hapettomissa oloissa viihtyviin (anaerobisiin) bakteereihin. Se on osa hoitoa esimerkiksi kaasukuoliossa, nekrotisoivissa pehmytkudosinfektioissa ja luutulehduksessa.
• Kudosvaurioiden korjaus: Tukee kudosten korjautumista esimerkiksi sädehoidon aiheuttamissa myöhäisvaurioissa (pehmytkudos- ja luunekroosi).

FDA:n ja UHMS:n tunnustamat käyttökohteet

Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto (FDA) on hyväksynyt painehappikammioiden käytön seuraaviin 13 käyttöaiheeseen. Nämä perustuvat fysiologisiin perusteisiin, tieteellisiin tutkimuksiin ja laajaan kliiniseen kokemukseen.

1. Ilma- tai kaasuembolia (ilmakupla verenkierrossa)
2. Hiilimonoksidi- eli häkämyrkytys (myös syanidimyrkytyksen komplisoima)
3. Clostridium-bakteerin aiheuttama lihastulehdus ja -kuolio (kaasukuolio)
4. Puristusvamma, aitiopainesyndrooma ja muut akuutit traumaattiset iskemiat
5. Sukeltajantauti
6. Valikoitujen ongelmahaavojen paranemisen tehostaminen (esim. diabeettiset jalkahaavat)
7. Poikkeuksellisen suuri verenhukka (vaikea anemia)
8. Aivopaise (kallonsisäinen absessi)
9. Nekrotisoivat pehmytkudosinfektiot
10. Refraktorinen luutulehdus (osteomyeliitti)
11. Sädehoidon myöhäisvauriot (pehmytkudos- ja luunekroosi)
12. Uhatut ihosiirteet ja kielekkeet
13. Palovammat

Myös Underwater and Hyperbaric Medical Society (UHMS) pitää painehappihoitoa vakiintuneena hoitona useisiin edellä mainittuihin tiloihin, kuten sukeltajantautiin, häkämyrkytykseen ja diabeettisiin haavoihin.

Varovaisuus ja väärinkäyttö

On tärkeää tiedostaa, ettei painehappihoito ole yleislääke. FDA on erikseen varoittanut hoitokeskuksia markkinoimasta hoitoa sairauksiin, joihin sen tehosta ei ole riittävästi tieteellistä näyttöä, kuten syöpään, autismiin, Alzheimerin tautiin tai Lymen tautiin.

• Turvallisuus: Hoito tulee aina toteuttaa asianmukaisissa tiloissa koulutetun henkilökunnan valvonnassa.
• Yksilöllinen arvio: Lääkärin on ennen hoitoa arvioitava potilaan soveltuvuus, mahdolliset vasta-aiheet (kuten tietyt keuhkosairaudet) ja hoidon riskit, joita voivat olla esimerkiksi korvakipu tai näön tilapäinen muuttuminen.
• Vastuullinen viestintä: Klinikan viestinnässä tulee välttää vihjauksia siitä, että hoito auttaisi tiloihin, joita FDA tai UHMS eivät tunnusta.