Lepakoiden alkuperästä on esitetty pitkään eri vaihtoehtoja. Nature-lehdessä 23.9.2026 julkaistu tutkimus nostaa Euroopan todennäköisimmäksi alkukodiksi Aasian, Afrikan ja Pohjois-Amerikan sijaan. Arvio ajoittaa alkuperän noin 65 miljoonan vuoden taakse. Kyse on tutkimusaineistoon perustuvasta todennäköisimmästä selityksestä, ei lopullisesta varmuudesta.
2
3
Mikä tutkimuksessa oli uutta?
Bat1K-yhteistyöhön osallistui 137 tutkijaa 64 maasta. Sen sijaan, että lepakoiden sukupuuta olisi rakennettu vain nykyisten lajien perimästä tai pelkistä fossiileista, tutkijat yhdistivät nämä kaksi erilaista todistusaineistoa.
11
15
Genomiaineisto kattoi 103 lajia ja kaikki 21 nykyisin tunnettua lepakkoperhettä. Siihen kuului 42 uutta, kromosomitasolle koottua genomia. Fossiilit puolestaan toivat sukupuuhun tietoa sukupuuttoon kuolleista haaroista: anatomisessa aineistossa oli 699 ominaisuutta 65 lajilta, joihin sisältyi 44 kvartäärikautta edeltävää fossiililajia. Luku 44 tarkoittaa fossiililajeja, ei välttämättä 44:ää yksittäistä fossiilinäytettä.
15
16
Tutkijat vertailivat myös kromosomien rakennetta ja päättelivät sen avulla 26 lepakoiden esi-isän kromosomia. Ne ovat laskennallisesti rekonstruoituja esivanhempien kromosomeja – eivät fossiileista löydettyä DNA:ta.
15
Mitä lepakoiden varhaisvaiheista pääteltiin?
Yhdistetty aineisto tukee käsitystä, että lepakot levittäytyivät Euroopasta myöhemmin muualle maailmaan. Tutkimuksesta kertovien organisaatioiden mukaan myös aktiivinen lentokyky ja kaikuluotaus kehittyivät lähellä lepakoiden evoluution alkua. Kaikuluotauksessa eläin hahmottaa ympäristöään äänen kaikujen avulla.
2
4
6
Genomit tarjoavat samalla pohjan jatkotutkimuksille esimerkiksi siipien, aistien ja pitkäikäisyyden geneettisestä taustasta. Tämä tutkimus ei kuitenkaan yksin osoita, mitkä geenimuutokset aiheuttivat nämä ominaisuudet. Bat1K-hankkeen pidemmän aikavälin tavoitteena on tuottaa laadukas vertailugenomi kaikista nykyisistä lepakkolajeista.
6
7