Itä-Intian kauppakomppania: kauppahuoneesta imperiumiksi – ja sen romahdus

Lontoolaiselle osakkeenomistajalle Itä-Intian kauppakomppania saattoi merkitä osinkoa. Bengalin viljelijälle se merkitsi veronkantajaa. Intialaiselle sotilaalle se oli työnantaja ja komentaja. Englannin East India Company, suomeksi tavallisesti Itä-Intian kauppakomppania, aloitti vaarallisia merimatkoja rahoittavana kauppayhtiönä – mutta kasvoi vallaksi, jolla oli armeijoita, tuomioistuimia ja hallinnassaan miljoonia ihmisiä. 12

Sen historia ei ole vain kertomus ahneudesta. Se kertoo myös valtion myöntämistä etuoikeuksista, paikallisista liittolaisista, intialaisten sotilaiden ratkaisevasta roolista sekä siitä, miten voitontavoittelu voi muuttua hallinnoksi.

Maustekaupasta jalansijaan Intiassa

Kuningatar Elisabet I myönsi 31. joulukuuta 1600 lontoolaisille kauppiaille oikeuden yksinoikeudella käydä Englannin nimissä kauppaa Hyväntoivonniemen itäpuolella. 3 Ensimmäinen tavoite oli maustekauppa, ei Intian valloittaminen. Sijoittajat keräsivät pääomaa pitkiä ja riskialttiita merimatkoja varten sekä jakoivat voitot ja tappiot.

Englantilaiset eivät kuitenkaan saapuneet tyhjälle näyttämölle. Portugalilaiset ja hollantilaiset kilpailivat merireiteistä, ja Intiassa toimi Mogulivaltakunta, alueellisia ruhtinaita, laajoja rahoitusverkostoja sekä tekstiilikaupan keskuksia. 12 Komppanian laivat saapuivat Suratiin vuonna 1608, ja Sir Thomas Roe neuvotteli myöhemmin Mogulikeisari Jahangirin hovissa oikeudesta perustaa kauppa-asema. 3

Varhaiset tukikohdat Madrasissa, Bombayssa ja Kalkutassa eivät vielä tehneet yhtiöstä valloittajaa. Kun komppania yritti sotilaallista haastetta Mogulivaltakuntaa vastaan 1680-luvulla, se kärsi tappion ja joutui pyytämään anteeksi. 12 Sen nousu perustui vähitellen pääomaan, meriyhteyksiin ja ennen kaikkea Englannin kruunun tarjoamaan poliittiseen suojaan. Pysyvä osakepääoma vakiintui vuonna 1657, ja kilpailevat englantilaiset yhtiöt yhdistettiin vuonna 1709. 12

Kaupallinen yhtiö oppii käyttämään valtaa

Mogulikeisari Aurangzebin kuoltua vuonna 1707 keskushallinto heikkeni, ja alueelliset vallat kilpailivat keskenään. Britannian ja Ranskan kauppakomppaniat ryhtyivät tukemaan eri hallitsijoita joukkoineen ja rahallaan. 8 Komppanian eteneminen ei ollut pelkkä eurooppalainen sotaretki: intialaiset pankkiirit, kauppiaat, paikalliset vallankäyttäjät ja liittolaiset olivat sille välttämättömiä. 12

Ratkaisevan tärkeä oli myös sepoy-järjestelmä. Sepoyt olivat intialaisia sotilaita, joita komensivat pääosin eurooppalaiset upseerit. Komppanian armeijat kasvoivat ennen kaikkea intialaisella rekrytoinnilla, ja niitä rahoitettiin yhä enemmän Intiasta kerätyillä tuloilla. 4 Valloitus siis nojasi suurelta osin niiden ihmisten työvoimaan ja verovaroihin, joita se myöhemmin hallitsi.

Vuonna 1756 Bengalin nawab Siraj ud-Daulah valtasi Kalkutan kiistassa, joka koski komppanian linnoituksia ja erioikeuksia. Robert Clive palasi sotajoukon ja salaliiton turvin. Plasseyn taistelussa 23. kesäkuuta 1757 osa nawabin komentajista, heidän joukossaan Mir Jafar, pidätti joukkonsa taistelusta. Vaikutusvaltaiset rahoittajat tukivat vallanvaihtoa. Siraj ud-Daulah hävisi, ja Mir Jafarista tehtiin nawab. 12

Plassey oli brittiläiselle kertomukselle kuuluisa sotavoitto, mutta se oli myös hovikaappaus. Sen kustannukset siirrettiin Bengalin väestölle.

Verotuksesta tuli valloituskoneisto

Buxarin taistelu vuonna 1764 vahvisti komppanian asemaa. Sen joukot voittivat liittouman, johon kuului Bengalin syrjäytetty hallitsija, Awadh ja Mogulikeisari. 8 Seuraavana vuonna keisari Shah Alam II myönsi komppanialle diwanin, eli oikeuden kerätä verot Bengalin, Biharin ja Orissan alueilla. 8

Kauppayhtiö pystyi nyt rahoittamaan armeijansa ja ostamaan vientitavaransa verotuloilla. 14 Syntyi itseään ruokkiva järjestelmä: verot rahoittivat sotaa, ja sota lupasi uusia verotettavia alueita.

Järjestelmän inhimillinen hinta tuli järkyttävästi näkyviin Bengalin nälänhädässä vuosina 1769–1770. Heikot sateet ja satovaje olivat kriisin taustalla, mutta kovat verovaatimukset ja riittämätön apu pahensivat tuhoa. Miljoonia ihmisiä kuoli; usein esitetty arvio kymmenestä miljoonasta on kiistanalainen. 12 Nälänhätä osoitti, miten hallinto saattoi ottaa tulot mutta välttää täyden vastuun väestön hyvinvoinnista.

Komppania käytti valtaansa myös tuotannossa ja kaupassa. Sen edustajat painostivat tekstiilintuottajia rajoittaviin sopimuksiin, ja esimerkiksi suolamonopoli muutti välttämättömyyshyödykkeen tulonlähteeksi. 12 Yhtiö osallistui myös orjuutettujen ihmisten kuljettamiseen Intian valtamerellä. 12 Myöhemmin brittiläinen teollinen kilpailu ja keisarikunnan kauppajärjestelyt heikensivät Intian tekstiilituotantoa, vaikka muutoksen mittakaava ja ajoitus vaihtelivat alueittain. 12

Yhtiö, joka oli liian suuri epäonnistumaan

Britanniaan palanneet komppanian virkamiehet saattoivat hankkia valtavia omaisuuksia. Heitä kutsuttiin pilkallisesti nimellä nabob, Intiassa vaurastunut siirtomaavirkamies. Samalla yhtiö itse velkaantui sotien ja rahoituskriisien vuoksi niin pahasti, että se pyysi Britannian hallitukselta apua vuonna 1772. 12

Tilanne paljasti perustavanlaatuisen ristiriidan: komppanialla oli valtava valta Intiassa, mutta se oli riippuvainen kotimaan poliittisesta tuesta. Parlamentti lisäsi valvontaa Regulating Act -lailla vuonna 1773. Pittin Intia-laki vuonna 1784 loi hallituksen Board of Control -elimen valvomaan poliittisia asioita. 12

Bengalin ensimmäinen kenraalikuvernööri Warren Hastings joutui myöhemmin syytteeseen toiminnastaan Intiassa. Hänet vapautettiin vuonna 1795. 8 Oikeudenkäynti pakotti Britannian pohtimaan, oikeuttiko valloitus väärinkäytökset. Se ei kuitenkaan pysäyttänyt laajentumista.

Komppanian kriisi ulottui myös Atlantin toiselle puolelle. Tea Act vuonna 1773 pyrki helpottamaan sen teen myyntiä Britannian Amerikan-siirtokunnissa. Vastareaktiona Bostonissa protestoijat heittivät komppanian teetä satamaan. 12 Yritys pelastaa yksi keisarikunnan kauppayritys kiihdytti osaltaan tapahtumaketjua, joka johti Britannian ja sen Pohjois-Amerikan siirtokuntien väliseen sotaan.

Valloitukset, liittosopimukset ja oopium

Komppanian eteneminen Intiassa ei ollut väistämätöntä eikä helppoa. Mysoren Haidar Ali ja hänen poikansa Tipu Sultan haastoivat sen armeijat; Tipu kuoli puolustaessaan Seringapatamia vuonna 1799. 4 Marathavallat kukistettiin vaiheittaisissa sodissa, jotka huipentuivat vuonna 1818, ja Punjab liitettiin komppanian alueisiin sikhisotien jälkeen vuonna 1849. 4 Sodat laajensivat yhtiön valtaa myös Burmaan, kun taas vetäytyminen Kabulista vuonna 1842 paljasti keisarillisen kunnianhimon rajat. 4

Aina komppanian ei tarvinnut valloittaa suoraan. Tytäryhtiösopimuksiksi kutsutuilla järjestelyillä intialaiset hallitsijat velvoitettiin ylläpitämään brittien valvomia joukkoja ja luopumaan itsenäisestä ulkopolitiikasta. 8 Maaseudulla verojärjestelyt vaihtelivat alueittain. Bengalin Permanent Settlement vuonna 1793 vahvisti valtion verovaatimuksen zamindareille eli maanvuokraisännille, lisäsi näiden valtaa mutta ei turvannut viljelijöiden asemaa. 12 Eri järjestelmiä yhdisti jatkuva paine kerätä tuloja.

Komppania oli samalla osa Kiinaa koskenutta kauppajärjestelmää. Tee oli Britanniassa erittäin kysyttyä, mutta Kiina ei halunnut paljon brittiläisiä tuotteita vastineeksi. Rahoittaakseen teeostoja komppania kasvatti Intiassa oopiumia, jota se myi huutokaupoissa yksityisille kauppiaille. Nämä salakuljettivat sitä Kiinaan kielloista huolimatta. 12

Oopiumriippuvuus ja hopean virta ulos Kiinasta kärjistivät konfliktin. Kiinalainen virkamies Lin Zexu ryhtyi tukahduttamaan kauppaa Kantonissa vuonna 1839. Britannia aloitti sodan, ja Nankingin sopimus vuonna 1842 avasi satamia ulkomaankaupalle sekä luovutti Hongkongin Britannialle. 12 Kyse oli Britannian valtion sodasta, mutta komppanian Intiassa tuottama oopiumi oli sen taustalla olleen kaupallisen järjestelmän ytimessä. 12

Kauppayhtiöstä siirtomaahallinnoksi

Komppanian alkuperäinen kaupallinen tehtävä oli jo katoamassa. Parlamentti lopetti sen Intian-kaupan monopolin pääosin vuonna 1813 ja viimeiset kaupalliset etuoikeudet vuonna 1833. 12 Yhtiö jatkoi silti Britannian Intian alueiden hallinnoijana – ei enää varsinaisesti kauppiaana, vaan siirtomaahallinnon välikätenä.

Hallinto muutti yhteiskuntaa ja karttoja. Tuomioistuimet, maanmittaukset, englanninkielinen koulutus, rautatiet ja lennätin laajensivat hallinnollista ulottuvuutta. 8 Uudistuksiin kuului sati-leskenpolttoperinteen kieltäminen vuonna 1829; sitä olivat vaatineet myös intialaiset uudistajat, kuten Rammohan Roy. 8

Uudistukset eivät kuitenkaan poistaneet hallinnon rasistista hierarkiaa, lähetystyöhön liittyviä paineita tai käsitystä siitä, etteivät intialaiset kykenisi hallitsemaan itseään. 2

Kenraalikuvernööri Dalhousien aikana komppania sovelsi niin kutsuttua Doctrine of Lapse -periaatetta: ruhtinaskunta voitiin liittää sen alueisiin, jos komppania ei hyväksynyt hallitsijan ottopoikaa perilliseksi. Jhansi oli yksi tällaisista alueista. 11 Awadh puolestaan liitettiin vuonna 1856 väitteellä huonosta hallinnosta. 11 Ruhtinaat menettivät valtansa, maanomistajat vaikutusvaltansa ja monet sotilaat näkivät kotiseutunsa joutuvan suoraan komppanian alaisuuteen.

Vuoden 1857 kapina ja yhtiön loppu

Bengalin armeijan sepoy-sotilaiden tyytymättömyys oli kasvanut pitkään. Palkka, ylennysmahdollisuudet ja palvelusehdot herättivät katkeruutta, samoin pelot uskonnollisesta puuttumisesta. 2 Uusien kiväärinpatruunoiden uskottiin olevan rasvattuina lehmän- ja sianrasvalla. Se oli loukkaus sekä hinduille että muslimeille. 2

Patruunat olivat kipinä, eivät koko selitys.

1. toukokuuta 1857 Meerutin sepoyt nousivat kapinaan ja marssivat Delhiin. Siellä viimeisestä mogulikeisarista Bahadur Shah Zafarista tuli kapinan symbolinen hallitsija. Levottomuudet levisivät laajalti Pohjois- ja Keski-Intiaan. 1 Rani Lakshmibai, Nana Sahib ja Begum Hazrat Mahal nousivat tunnetuiksi johtajiksi, mutta heidän tavoitteensa eivät olleet samat. Monet intialaiset myös tukivat brittihallintoa. 11

Siksi tapahtumaa ei voi kuvata vain sotilaskapinaksi, mutta ei myöskään yhtenäiseksi kansalliseksi vapaussodaksi. Se oli laaja, väkivaltainen ja eri ryhmien erilaisista syistä syntynyt vastarinta komppanian valtaa vastaan.

Sota raakoine vastatoimineen kosketti siviilejä molemmin puolin. Kapinalliset surmasivat brittiläisiä siviilejä, myös naisia ja lapsia. Britannian joukot vastasivat teloituksilla, kylien hävityksellä ja ankarilla kostotoimilla. 1 Vahvistusten ja intialaisten liittolaisten avulla britit valtasivat Delhin takaisin ja murskasivat keskeiset vastarinnan keskukset vuoteen 1858 mennessä. 1

Komppania selvisi taistelukentällä, mutta menetti hallintonsa. Britannian parlamentti siirsi Intian hallinnon kruunulle vuonna 1858. 12 Yhtiö jäi vielä rahoitukselliseksi kuoreksi, kunnes se lakkautettiin vuonna 1874. 12

Perintö, joka ei kadonnut yhtiön mukana

Itä-Intian kauppakomppanian lakkauttaminen ei vapauttanut Intiaa. Britannia poisti yritysmuotoisen välittäjän ja otti haltuunsa imperiumin, jonka yhtiö oli ollut rakentamassa.

Komppanian tarina muistuttaa, ettei yksityinen yhtiö voi saada näin suurta valtaa yksin. Sen nousun mahdollistivat kruunun privilegio, parlamentin päätökset, Britannian laivasto, paikalliset liittoumat, intialaiset sotilaat ja Intiasta kerätyt tulot. Sen seuraukset taas jakautuivat hyvin epätasaisesti.

Alussa oli kauppakirja. Lopputuloksena oli imperiumi. Yhtiö katosi, mutta sen rakentaman vallan, talouden ja väkivallan seuraukset eivät kadonneet.