Kiinan vastustus jätti Ashevillen G20-kokouksen ilman yhteisjulkilausumaa

G20-maiden valtiovarainministerien ja keskuspankkien pääjohtajien kokous päättyi Ashevillessä ilman yhteistä julkilausumaa, koska Kiina ei hyväksynyt maailmankaupan epätasapainoa koskevaa sanamuotoa. Muut 19 jäsentä tukivat tekstiä, jossa vaadittiin toimia markkinaehtojen vastaisten politiikkojen ja käytäntöjen poistamiseksi sekä vientiriippuvuutta kasvattavien ylijäämien vähentämiseksi. Yhdysvallat julkaisi siksi yhteisen julkilausuman sijaan puheenjohtajan lausunnon. 3

Mistä Kiina kieltäytyi?

Puheenjohtajan lausunnossa todetaan, että maiden, joilla on liiallisia ja pysyviä ulkoisia ylijäämiä, tulisi purkaa kotimaista kulutusta rajoittavia ja vientiriippuvuutta lisääviä politiikkoja. Osallistujat sitoutuivat myös toimiin sellaisten markkinaehtojen vastaisten käytäntöjen poistamiseksi, jotka pahentavat epätasapainoa.

Tekstissä ei mainittu Kiinaa nimeltä. Yhdysvaltain valtiovarainministeri Scott Bessent kuitenkin sanoi Kiinan olleen ainoa vastustaja. 3

Kyse ei ollut pelkästä yleisestä toiveesta tasapainoisemmasta kasvusta. Sanamuoto yhdisti suuret ulkoiset ylijäämät ja halvat vientivirrat maiden omiin talouspoliittisiin ratkaisuihin. Siksi sen nähtiin epäsuorasti kohdistuvan Kiinan vientivetoiseen kasvumalliin. 3

Miksi Yhdysvallat nosti asian G20:n asialistalle?

Bessent kehotti ennen kokousta G20-maita arvioimaan kauppaehtojaan Kiinan kanssa uudelleen. Hänen tavoitteenaan oli painostaa Pekingiä siirtämään taloutensa painopistettä viennistä kotimaiseen kulutukseen.

Yhdysvaltojen mukaan jatkuvat suuret vientiylijäämät siirtävät sopeutumisen kustannuksia kauppakumppaneille: ne voivat lisätä painetta muiden maiden teollisuudelle ja kasvulle. Bessent kuvaili Kiinan ylijäämää kestämättömäksi ja viittasi Reutersin mukaan 1,2 biljoonan dollarin kauppaylijäämään.

Ashevillen lopputulos oli siksi poliittisesti merkittävä: vaikka yksimielistä G20-julkilausumaa ei syntynyt, 19 muuta jäsentä hyväksyi Yhdysvaltojen puheenjohtajan lausunnon sanamuodon. 3

Kiinan vastaus: epätasapaino on yhteinen ongelma

Kiina kiisti tavoittelevansa kauppaylijäämää tietoisesti. Kiinan keskuspankin lausuntoon viitaten keskuspankin pääjohtaja Pan Gongsheng sanoi maan kasvattavan kotimaista kysyntää ja ylläpitävän korkeaa avoimuutta maailmantalouteen.

Panin mukaan globaalien epätasapainojen korjaaminen edellyttää rakenteellisia uudistuksia kaikissa maissa, ei vain ylijäämämaissa. Hänen mukaansa alijäämämaiden pitäisi pienentää julkisen taloutensa alijäämiä ja nostaa kotimaista säästämisastetta, samalla kun Kiina vahvistaa kotimaista kysyntäänsä.

Erimielisyys voidaan tiivistää näin:

• Yhdysvaltojen näkemys: Ylijäämämaiden, erityisesti Kiinan, on vähennettävä vientiriippuvuuttaan ja lisättävä kotimaista kulutusta.
• Kiinan näkemys: Myös alijäämämailla on vastuu sopeutuksesta. Siksi korjaustoimia ei voi sälyttää yksin Kiinan kannettaviksi.

Puheenjohtajan lausunto ei ole sama asia kuin yhteisjulkilausuma

Yhteisjulkilausuma merkitsee, että koko G20 on hyväksynyt tekstin. Tässä tapauksessa Yhdysvaltain valtiovarainministeriö julkaisi puheenjohtajan lausunnon, jossa todetaan nimenomaisesti osallistujien tukeneen kohtia Kiinaa lukuun ottamatta.

Ero on olennainen. Lausunto osoittaa laajaa yhteistä huolta kaupan vääristymistä ja suurista ulkoisista epätasapainoista, mutta se ei ole koko G20:n yhteinen kanta. Kiina säilytti vastalauseensa sekä ongelman määrittelyyn että sanamuotoon, jota voitaisiin käyttää perusteena painostaa sitä muuttamaan talouspolitiikkaansa. 3

Mitä Ashevillen kokouksesta jäi käteen?

Kokous ei ratkaissut kiistaa maailmankaupan epätasapainoista, vaan teki osapuolten välisen kuilun näkyväksi. Yhdysvalloille ja lausuntoa tukeneille 19 jäsenelle keskeistä on puuttua politiikkaan, jonka ne katsovat ylläpitävän ylijäämä- ja vientivetoista kasvua. Kiina puolestaan korostaa, että sekä ylijäämä- että alijäämämaiden on tehtävä makrotaloudellisia ja rakenteellisia muutoksia.

Yhteisjulkilausuman puuttuminen ei siis johtunut vain diplomaattisesta sanamuotokysymyksestä. Taustalla on perustavanlaatuinen kiista siitä, mistä globaalit epätasapainot johtuvat ja kenen pitäisi muuttaa politiikkaansa ensin.