Kuumuus ja kuivuus tuovat sodanaikaiset pommit jälleen pintaan

Euroopan poikkeuksellisen kuuma kesä on törmäyttänyt yhteen kaksi eri aikakausien uhkaa: nykyisen ilmastoriskin ja maailmansotien jäljiltä maahan jääneet räjähteet. Maastopalot voivat polttaa pois kasvillisuuden ja pintamaan, paljastaa hautautuneita kranaatteja ja pommeja sekä kuumentaa epävakaita räjähteitä. Kuivuus voi paljastaa ammuksia toisella tavalla, kun jokien vedenpinta laskee ja sedimentti väistyy niiden päältä.

Mitä palojen alla tapahtuu?

Ensimmäisen ja toisen maailmansodan – sekä joillakin alueilla myöhemmän sotilastoiminnan – jäljiltä räjähtämättömiä ammuksia on edelleen metsissä, pelloilla ja entisillä taistelualueilla. Pelkkä lämpötilan nousu ei yleensä tee jokaisesta vanhasta ammuksesta välittömästi räjähdysherkkää. Ongelma syntyy siitä, että pitkäkestoinen kuumuus ja palo voivat poistaa niitä suojaavan maakerroksen, vaurioittaa ammuksia tai tehdä niiden lähestymisestä vaarallista.

Siksi palontorjunnasta tulee kaksiosainen operaatio. Pelastusjoukkojen on hillittävä liekkejä ja samalla vältettävä kohteita, jotka ovat voineet paljastua, vaurioitua tai kuumentua. Jos alueen ammusjäännökset tunnetaan ennalta, palomiehet voivat joutua muuttamaan toimintatapojaan tai odottamaan raivausasiantuntijoita.

Ranskassa löydettiin satoja kranaatteja

Selkein tuore esimerkki nähtiin Ranskan Girondessa, kun suuret maastopalot koettelivat maan lounaisosia. Le Porgessa väestönsuojelun asiantuntijat löysivät raivausoperaatiossa yli 400 kranaattia ja muuta ammusta. Asukkaat kertoivat kuulleensa myös räjähdyksiä, joiden viranomaiset arvioivat liittyneen palon paljastamiin tai kuumentamiin vanhoihin kranaatteihin.

Bordeaux’n lähellä riehunut laajempi palo poltti noin 420 neliökilometrin alueen ja tuhosi 183 kotia. Tämä havainnollistaa, miksi räjähtämättömät ammukset ovat vaikea jälkivaara: niitä voi tulla esiin vasta, kun asukkaat palaavat tuhoalueille ja raivaustyöt alkavat.

Belgiassa tuli levisi entiselle taistelualueelle

Belgian Liègen maakunnassa sijaitsevalla Hautes Fagnesin luonnonsuojelualueella syttyi laaja maastopalo, joka poltti arviolta 27–30 neliökilometriä. Tuulen suunnan muuttuessa ja savun levitessä noin 600 lähikuntien asukasta määrättiin evakuoitaviksi.

Alueen maisemaa ovat muokanneet 1900-luvun taistelut. Associated Press kertoi seudulla kuulluista yksittäisistä räjähdyksistä, kun palo eteni toisen maailmansodan taisteluihin liittyvällä maastolla Elsenbornin ympäristössä.

Palomiehille yhdistelmä on erityisen hankala: tuli, savu, vaikeakulkuinen maasto ja mahdolliset hautautuneet aseet rajoittavat sitä, minne voidaan mennä ja kuinka lähelle palorintamaa voidaan edetä. Vaikka kukaan ei loukkaantuisi, ammusvaara voi muuttaa koko torjuntaoperaation suunnitelmaa.

Saksassa ja Alankomaissa vanhat ammukset hidastivat torjuntaa

Myös Saksassa tulipaloja on syttynyt alueilla, joilla on edelleen maailmansotien aikaisia ammuksia. Itä-Saksassa Gohrischheidessä palomiehet työskentelivät metsäpalossa, jonka maaperä on yhä toisen maailmansodan ammusten saastuttama. Belgian rajan lähellä toinen palo eteni noin 300 metrin päähän Geyn kylästä, ja räjähtämättömät ammukset vaikeuttivat sammutustöitä.

Alankomaissa pomminraivausryhmä lähetettiin tarkastamaan Limburgin lähellä palon uhkaamaa metsää. Alueella käytiin ankaria taisteluita vuonna 1944. Tapaus osoittaa, että metsäpalo voi käynnistää raivaustarpeen jo ennen yhdenkään räjähdyksen tapahtumista: viranomaisten on ensin selvitettävä, ovatko esiin tulleet esineet vaarallisia, ennen kuin ihmiset voivat palata alueelle.

Kuinka suuri vaara on?

Riski on todellinen, mutta uutisia ei pidä tulkita niin, että jokainen maastopalo johtaisi räjähdysten ketjuun. Vaara keskittyy alueille, joilla on historiaa pommituksista, sotilastoiminnasta tai maataisteluista. Riski riippuu myös ammuksen tyypistä, kunnosta ja sijainnista.

Välittömin vaara koskee:

• Palomiehiä: He voivat löytää paljastuneita ammuksia työskennellessään lähellä maanpintaa savussa, pimeässä ja nopeasti muuttuvissa olosuhteissa.
• Raivausasiantuntijoita: Räjähdeasiantuntijoiden on tutkittava ja mahdollisesti poistettava esineitä, jotka ovat kuumentuneet, vaurioituneet tai paljastuneet.
• Palaavia asukkaita: Pihoja, teitä, metsiä ja vaurioituneita rakennuksia raivatessa voi löytyä esineitä, jotka olivat aiemmin maan alla.
• Yhteisöjä ja infrastruktuuria: Kotien, ulkoilureittien, maatilojen, siltojen tai teknisen infrastruktuurin lähellä sijaitsevat ammukset voivat johtaa evakuointeihin, sulkuihin tai hallittuihin räjäytyksiin.

Hautes Fagnesin tapahtumat osoittavat eron vakavan vaaran ja suuronnettomuuden välillä. Raportoidut räjähdykset muuttivat työskentelyolosuhteita, mutta Belgian viranomaisten mukaan palomiehet eivät joutuneet niissä vaaraan.

Kuivuus paljastaa sotajäänteitä myös paloalueiden ulkopuolella

Sodanaikainen materiaali voi tulla esiin, vaikka maastopaloa ei olisi lainkaan. Jokien vedenpinnan laskiessa sedimentti ja vesi, jotka ovat peittäneet sotilasvälineitä ja räjähtämättömiä ammuksia, voivat väistyä. Euroopasta on raportoitu toisen maailmansodan jäänteiden nousevan esiin kuivuudesta kärsivissä vesistöissä, muun muassa Tonavan varrella ja Budapestissa.

Ilmastonmuutos ei ole luonut pommeja tai miinoja. Kuumemmat ja kuivemmat olosuhteet voivat kuitenkin voimistaa maastopaloja ja ulottaa niiden vaikutukset syvemmälle aiemmin suojattuun maaperään. Samalla jokien matala vedenpinta paljastaa esineitä jokiuomista. Siksi tutkijat ja analyytikot puhuvat Euroopan hautautuneen sotaperinnön aktivoitumisesta uudelleen.

Historiallinen taakka kasautuu vanhoille taistelukentille

Vaara ei jakaudu tasaisesti eri puolille Eurooppaa. Se on erityisen sitkeä alueilla, joita pommitettiin raskaasti tai joilla käytiin juoksuhautasotaa, vetäytymistaisteluja ja pitkiä maataisteluja. Belgian Hautes Fagnes ja Belgian–Saksan rajan entiset toisen maailmansodan taistelualueet ovat tästä ajankohtaisia esimerkkejä. Ranskan toistuvat löydöt puolestaan jatkavat paljon vanhempaa sotilasjäänteiden aiheuttamaa ongelmaa.

Näillä alueilla eläville uhka ei ole vain historiaa. Tuli, kuivuus tai rakennustyömaa voi paljastaa esineitä, jotka ovat olleet vuosikymmeniä maan alla. Äärimmäiset sääolot tekevät löydöistä todennäköisempiä juuri silloin, kun pelastuspalvelut joutuvat muutenkin työskentelemään äärirajoillaan.