Iran sanoo siirtyvänsä hyökkäävämpään oppiin – ei ensi-iskua, mutta laajempi vastaisku

Iranin viranomaiset ovat kuvailleet jälleenrakennusta sekä sotilaalliseksi välttämättömyydeksi että osoitukseksi maan sisäisestä kestävyydestä. Väliaikainen puolustusministeri Majid Ebnolreza sanoi puolustustuotannon linjojen toimivan aiempaa aktiivisemmin ja korosti kotimaista teknologiaa sekä kehittyneitä järjestelmiä.

Puolustusministeriön tiedottaja, prikaatikenraali Reza Talaei-Nik väitti myöhemmin, että Iranin aseiden ja puolustuskaluston vuosituotanto kaksinkertaistui heinäkuun 2025 ja heinäkuun 2026 välillä. Hänen mukaansa joidenkin strategisten tuotteiden ja sodan aikana tarvittavien tarvikkeiden tuotanto kasvoi konfliktin aikana yli kolminkertaiseksi.

Lukuja on kuitenkin syytä pitää Iranin virallisina väitteinä, ei riippumattomasti tarkastettuina mittareina. Saatavilla olevat raportit tukevat käsitystä siitä, että Iran pyrkii palauttamaan ja laajentamaan tuotantoaan, mutta ne eivät osoita, kuinka laajaa, laadukasta tai taistelukelpoista kaikki Teheranin ilmoittama kalusto on. Institute for the Study of War arvioi, että sotilaallisten kykyjen palauttaminen tulitauon aikana vastaa sellaisen joukon toimintaa, joka saa taistelujen jälkeen aikaa ja tilaa järjestelmiensä uudelleenrakentamiseen.

Miksi Hormuzinsalmi on ratkaiseva?

Iranin sotilaallinen viestintä liittyy tiiviisti Hormuzinsalmeen, Persianlahden suulla sijaitsevaan meriliikenteen pullonkaulaan. Salmi on Washingtonin kanssa käytävän kiistan ytimessä. Reutersin mukaan liikenne salmessa hidastui elokuussa lähes pysähdyksiin iskujen ja kauttakulkurajoitusten jälkeen.

Teheranin kannalta strateginen arvo ei välttämättä perustu siihen, että Iranilla olisi kiistaton oikeudellinen omistusoikeus vesiväylään. Sen sijaan Iran voi lähialueen sotilaallisilla kyvyillään ja hyökkäysten uhalla vaarantaa tai vaikeuttaa kauttakulkua sekä kasvattaa näin Yhdysvaltoihin ja muihin maihin kohdistuvia taloudellisia ja poliittisia kustannuksia. Yhdysvaltain kongressin tutkimuspalvelun raportissa kuvataan uhkauksia ja iskuja, jotka ovat suurelta osin pysäyttäneet meriliikenteen, sekä kiistaa salmen tulevasta hallinnasta.

Osapuolet kuvaavat tilannetta eri tavoin. Kesäkuun 17. päivän yhteisymmärryspöytäkirjassa puhuttiin Yhdysvaltojen merisaarron poistamisesta ja Iranin järjestelyistä, joiden avulla kaupalliset alukset pääsisivät kulkemaan turvallisesti 60 päivän ajan. Salmen pitkäaikainen hallinta jäi avoimeksi. Iran on kiistänyt Yhdysvaltojen väitteet siitä, että Washington hallitsisi Hormuzia, kun taas presidentti Donald Trump on sanonut Yhdysvaltojen olevan vesiväylän suhteen ”täydellisessä hallinnassa”.

Diplomatia määrittää laukaisupisteen

Iranin uhkaukset on sidottu siihen, epäonnistuuko diplomaattinen prosessi. Iranin korkea-arvoinen viranomainen kertoi Reutersille, että Teheran kiristäisi toimia Hormuzinsalmella ja sen ulkopuolella sekä tekisi ”oikea-aikaisen ja täsmällisen” iskun Yhdysvaltojen merisaarron murtamiseksi, jos Washington ei panisi väliaikaista sopimusta täytäntöön muutaman viikon kuluessa.

Trump puolestaan sanoi Yhdysvaltojen pidättäytyvän uudesta iskusta, jos nopeasti syntyvä sopimus voisi pysäyttää Iranin ydinohjelman tavoitteet ja avata Hormuzinsalmen uudelleen. Sotilaallinen asento ja neuvottelut ovat näin tiukasti sidoksissa toisiinsa: mitä epäilevämmin Teheran suhtautuu sopimuksen toimeenpanoon, sitä selvemmin se esittää voiman vaihtoehtona diplomatialle.

Lopputuloksena on oppi, joka yhdistää ehdollisen pidättyvyyden ja uhkan laajentaa konfliktia. Iran sanoo, ettei se iske ensin, mutta varoittaa uuden hyökkäyksen johtavan nopeampaan ja laajempaan sotilaalliseen kampanjaan. Sitä tukisivat kotimaisen asetuotannon kasvattaminen ja meriliikenteeseen kohdistuva painostus. Keskeinen epävarmuus ei liity siihen, mitä Iranin viranomaiset sanovat, vaan siihen, kuinka suuri osa väitetystä tuotannon ja sotilaallisten kykyjen palautumisesta on käytännössä toimintavalmiina – ja ehkäiseekö uhka uuden hyökkäyksen vai tekeekö se eskalaatiosta todennäköisemmän.