13 rasvahappoa muodostaa yksilöllisen hajuprofiilin

Tutkijat tunnistivat kissan virtsasta 13 puolihaihtuvaa haaraketjuista rasvahappoa. Jokaisella kissalla oli yhdisteistä erilainen yhdistelmä ja erilaiset suhteelliset määrät. Saman kissan profiili pysyi eri keräyspäivinä verrattain samanlaisena, vaikka sukulaiskissoilla havaittiin hieman toisiaan muistuttavia piirteitä.

Rasvahapot haihtuvat hitaasti. Kun virtsalla kasteltuja näytteitä säilytettiin 25 celsiusasteessa, niiden rasvahappoprofiili pysyi verrattain vakaana vähintään 24 tuntia. Tämä erottaa yhdisteet monista nopeasti haihtuvista virtsan hajumolekyyleistä: jäljelle voi jäädä tietoa siitä, kuka paikalla on käynyt, vaikka alkuperäinen haju alkaa jo muuttua.

Kissojen reaktiot paljastivat, mitä ne haistavat

Tutkimuksessa tarkasteltiin flehmen-reaktiota. Siinä kissa avaa suunsa hieman ja ikään kuin pysähtyy maistelemaan hajua; käyttäytymisen ajatellaan auttavan hajumolekyylien käsittelyssä vomeronasaalielimen eli niin sanotun Jacobsonin elimen avulla.

Kissat osoittivat reaktion useammin vieraan kissan virtsalle kuin omalleen. Kun samaa näytettä tarjottiin toistuvasti, reaktio väheni. Kun näyte vaihdettiin toisen yksilön virtsaan, reaktio palasi. Tämä sopii yhteen sen kanssa, että kissat huomaavat hajun olevan uusi eivätkä ainoastaan reagoi virtsan yleiseen voimakkuuteen.

Kontrolloidussa kokeessa tutkijat totuttivat kissat ensin tiettyyn näytteeseen. Sen jälkeen he muuttivat vain luovuttajakissan haaraketjuisten rasvahappojen osuutta ja pitivät muut virtsan lipidit hallinnassa. Kissat alkoivat tällöin haistaa näytettä aktiivisemmin. Tulos antaa näyttöä siitä, että ne pystyvät tunnistamaan yksilöllisiä rasvahapposeoksia, eivät vain virtsan yleistä ominaishajua.

Mikä on vielä epävarmaa?

Munuaisissa sijaitseva varasto voisi selittää, miksi yksilön hajutunniste säilyy melko yhdenmukaisena lyhytaikaisista muutoksista huolimatta. Tutkimus ei kuitenkaan osoittanut suoraan esimerkiksi ruokavaliokokeella, että lipidipisarat todella puskuroisivat ravinnon tai terveydentilan vaikutuksia.

Avoimeksi jää myös keskeinen biologinen kysymys: miten munuaisen lipideihin varastoituneet haaraketjuiset rasvahapot vapautuvat virtsaan tai muuten päätyvät siihen?

Löytyykö sama järjestelmä luonnonvaraisilta kissaeläimiltä?

Tutkijat raportoivat vastaavia virtsayhdisteitä ja munuaisten lipidipisaroita leijonilta, tiikereiltä, leopardeilta, jaguaareilta, ilveksiltä ja iriomotenkissalta. Yhdisteiden koostumus sekä pisaroiden määrä ja sijoittuminen vaihtelivat lajeittain.

Myös iriomotenkissan ja Tsushiman leopardikissan välillä oli eroja, mikä viittaa siihen, että järjestelmä on monipuolistunut evoluution aikana. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, käyttävätkö luonnonvaraiset kissaeläimet näitä yhdisteitä todella yksilöiden tunnistamiseen.

Voiko löydöksestä olla hyötyä luonnonsuojelussa?

Jos yksilölliset rasvahappoprofiilit osoittautuvat luotettavasti toistettaviksi luonnosta kerätyissä näytteissä, virtsa voisi tarjota luonnonsuojelijoille ei-invasiivisen tavan seurata harvinaisia kissaeläimiä. Näytteitä voitaisiin ehkä hyödyntää yksilöiden tunnistamisessa ilman eläinten pyydystämistä.

Tutkimus saattaa pitkällä aikavälillä auttaa myös kotikissojen virtsanhajun hallinnassa. Se ei kuitenkaan vielä tarjoa valmista tuotetta, hoitoa tai välitöntä ratkaisua hajuhaittoihin.

13 rasvahappoa muodostaa yksilöllisen hajuprofiilin

Tutkijat tunnistivat kissan virtsasta 13 puolihaihtuvaa haaraketjuista rasvahappoa. Jokaisella kissalla oli yhdisteistä erilainen yhdistelmä ja erilaiset suhteelliset määrät. Saman kissan profiili pysyi eri keräyspäivinä verrattain samanlaisena, vaikka sukulaiskissoilla havaittiin hieman toisiaan muistuttavia piirteitä.

Rasvahapot haihtuvat hitaasti. Kun virtsalla kasteltuja näytteitä säilytettiin 25 celsiusasteessa, niiden rasvahappoprofiili pysyi verrattain vakaana vähintään 24 tuntia. Tämä erottaa yhdisteet monista nopeasti haihtuvista virtsan hajumolekyyleistä: jäljelle voi jäädä tietoa siitä, kuka paikalla on käynyt, vaikka alkuperäinen haju alkaa jo muuttua.

Kissojen reaktiot paljastivat, mitä ne haistavat

Tutkimuksessa tarkasteltiin flehmen-reaktiota. Siinä kissa avaa suunsa hieman ja ikään kuin pysähtyy maistelemaan hajua; käyttäytymisen ajatellaan auttavan hajumolekyylien käsittelyssä vomeronasaalielimen eli niin sanotun Jacobsonin elimen avulla.

Kissat osoittivat reaktion useammin vieraan kissan virtsalle kuin omalleen. Kun samaa näytettä tarjottiin toistuvasti, reaktio väheni. Kun näyte vaihdettiin toisen yksilön virtsaan, reaktio palasi. Tämä sopii yhteen sen kanssa, että kissat huomaavat hajun olevan uusi eivätkä ainoastaan reagoi virtsan yleiseen voimakkuuteen.

Kontrolloidussa kokeessa tutkijat totuttivat kissat ensin tiettyyn näytteeseen. Sen jälkeen he muuttivat vain luovuttajakissan haaraketjuisten rasvahappojen osuutta ja pitivät muut virtsan lipidit hallinnassa. Kissat alkoivat tällöin haistaa näytettä aktiivisemmin. Tulos antaa näyttöä siitä, että ne pystyvät tunnistamaan yksilöllisiä rasvahapposeoksia, eivät vain virtsan yleistä ominaishajua.

Mikä on vielä epävarmaa?

Munuaisissa sijaitseva varasto voisi selittää, miksi yksilön hajutunniste säilyy melko yhdenmukaisena lyhytaikaisista muutoksista huolimatta. Tutkimus ei kuitenkaan osoittanut suoraan esimerkiksi ruokavaliokokeella, että lipidipisarat todella puskuroisivat ravinnon tai terveydentilan vaikutuksia.

Avoimeksi jää myös keskeinen biologinen kysymys: miten munuaisen lipideihin varastoituneet haaraketjuiset rasvahapot vapautuvat virtsaan tai muuten päätyvät siihen?

Löytyykö sama järjestelmä luonnonvaraisilta kissaeläimiltä?

Tutkijat raportoivat vastaavia virtsayhdisteitä ja munuaisten lipidipisaroita leijonilta, tiikereiltä, leopardeilta, jaguaareilta, ilveksiltä ja iriomotenkissalta. Yhdisteiden koostumus sekä pisaroiden määrä ja sijoittuminen vaihtelivat lajeittain.

Myös iriomotenkissan ja Tsushiman leopardikissan välillä oli eroja, mikä viittaa siihen, että järjestelmä on monipuolistunut evoluution aikana. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, käyttävätkö luonnonvaraiset kissaeläimet näitä yhdisteitä todella yksilöiden tunnistamiseen.

Voiko löydöksestä olla hyötyä luonnonsuojelussa?

Jos yksilölliset rasvahappoprofiilit osoittautuvat luotettavasti toistettaviksi luonnosta kerätyissä näytteissä, virtsa voisi tarjota luonnonsuojelijoille ei-invasiivisen tavan seurata harvinaisia kissaeläimiä. Näytteitä voitaisiin ehkä hyödyntää yksilöiden tunnistamisessa ilman eläinten pyydystämistä.

Tutkimus saattaa pitkällä aikavälillä auttaa myös kotikissojen virtsanhajun hallinnassa. Se ei kuitenkaan vielä tarjoa valmista tuotetta, hoitoa tai välitöntä ratkaisua hajuhaittoihin.