Maailman terveydenhuollon henkilöstö kasvoi valtavasti, mutta tasa-arvo ja riittävyys laahaavat perässä

Arvio ei ole yksinkertainen laskelma avoimista työpaikoista tai ennustetuista rekrytointitarpeista. Tutkimuksessa tarkastellaan, millainen henkilöstötiheys on havaittu maissa, jotka ovat jo saavuttaneet UHC-indeksissä vähintään tason 80.

Kokonaisvaje jakautuu analyysin mukaan näin:

• 7,1 miljoonaa lääkäriä
• 23,9 miljoonaa sairaanhoitajaa ja kätilöä
• 1,8 miljoonaa hammaslääkäriä
• 1,6 miljoonaa farmaseuttia

Aiemmassa GBD-pohjaisessa analyysissä tason 80/100 saavuttamiseen tarvittaviksi vähimmäistiheyksiksi arvioitiin 20,7 lääkäriä, 70,6 sairaanhoitajaa ja kätilöä, 8,2 hammaslääketieteen ammattilaista sekä 9,4 lääkealan ammattilaista 10 000 asukasta kohti.

Uudempi analyysi käyttää päivitettyä aineistoa ja empiiristä menetelmää, jossa tarkastellaan UHC-tason 80 saavuttaneiden maiden matalinta henkilöstötiheyttä. Sen perusteella rajat ovat noin 23,8 lääkäriä, 64,5 sairaanhoitajaa ja kätilöä, 5,2 hammaslääkäriä sekä 5,6 farmaseuttia 10 000 asukasta kohti.

Siksi 34,4 miljoonan työntekijän lukua ei pidä tulkita jokaisen maan täsmälliseksi rekrytointitavoitteeksi. Kyseessä on mallinnettu vertailuarvio, johon liittyy epävarmuutta ja joka riippuu käytetystä tavoitteesta, aineistosta ja ammattiryhmien rajauksesta.

Etelä-Aasiassa suurin vaje, Afrikassa matalimmat tiheydet

Alueellinen tilanne näyttää erilaiselta riippuen siitä, tarkastellaanko henkilöstövajeen absoluuttista kokoa vai työntekijöiden määrää suhteessa väestöön.

• Etelä-Aasiassa tarvittaisiin arviolta noin 13,6 miljoonaa terveydenhuollon ammattilaista lisää. Alueen suuri väestö tekee vajeesta maailman suurimman absoluuttisesti mitattuna.
• Saharan eteläpuolisessa Afrikassa terveydenhuollon henkilöstötiheydet ovat vuonna 2023 lähes kaikissa ammattiryhmissä maailman matalimmat. Yhteisöterveydenhuollon työntekijät muodostavat tästä poikkeuksen.
• Korkean tulotason maissa henkilöstötiheydet ovat korkeimmat.

Näin ollen Etelä-Aasian haaste on ennen kaikkea vajeen valtava kokonaismäärä, kun taas Saharan eteläpuolisessa Afrikassa työntekijöitä on poikkeuksellisen vähän suhteessa väestöön ja palvelutarpeeseen. Maailmanlaajuinen henkilöstön kasvu ei yksin ratkaise kumpaakaan ongelmaa.

Miksi WHO:n luvut ovat erilaisia?

Maailman terveysjärjestö WHO:n ja Lancet-lehdessä julkaistun GBD-arvion luvut eivät ole suoraan ristiriidassa. Ne vastaavat eri kysymyksiin ja perustuvat erilaisiin määritelmiin, vuosiin, ammattiryhmiin ja laskentatapoihin.

WHO arvioi aiemmin, että tarpeeseen perustuva maailmanlaajuinen terveydenhuollon henkilöstövaje pieneni 20 miljoonasta vuonna 2013 noin 15 miljoonaan vuonna 2020 ja voisi laskea 10 miljoonaan vuoteen 2030 mennessä.

GBD:n 34,4 miljoonan arvio puolestaan on sidottu tiettyyn palvelutavoitteeseen: UHC:n tehokkaan kattavuuden indeksin tasoon 80/100. Se koskee rajattuja ammattiryhmiä ja perustuu maihin, jotka ovat jo saavuttaneet kyseisen tason.

Pienempi WHO:n luku voi siis kuvata suppeampaa henkilöstövajausta, erilaista palvelutasoa tai eri ajankohtaa. Lukujen suora vertailu ilman tavoitteiden ja ammattiryhmien yhdenmukaistamista olisi harhaanjohtavaa.

Ratkaisu ei ole vain uusien työntekijöiden kouluttaminen

Koulutuspaikkojen ja rekrytointien lisääminen on välttämätöntä, mutta yksinään se ei takaa toimivaa terveydenhuoltoa. Jos palkkaus on heikko, työolot turvattomat ja urakehitys rajallinen, seurauksena voi olla henkilöstön vaihtuvuutta, maiden sisäistä eriarvoisuutta tai kansainvälistä aivovuotoa.

Tarvitaan pitkäjänteisiä investointeja:

• peruskoulutukseen, opettajiin, harjoittelupaikkoihin ja kliiniseen ohjaukseen
• henkilöstön oikeudenmukaiseen alueelliseen jakautumiseen
• kohtuulliseen palkkaukseen, turvallisiin työoloihin ja hallittaviin työkuormiin
• urakehitykseen, sosiaaliturvaan ja henkilöstön pysyvyyttä tukeviin ratkaisuihin
• maaseudun ja muiden palveluvajeesta kärsivien alueiden houkuttelevuuteen
• samapalkkaisuuteen, syrjinnän ja häirinnän ehkäisyyn sekä lastenhoitoa ja joustavia urapolkuja tukeviin käytäntöihin
• naisten todelliseen edustukseen terveydenhuollon johdossa, päätöksenteossa ja politiikan valmistelussa.

Myös henkilöstön osaamisrakenteen on vastattava väestön tarpeita. Lääkärien määrän kasvattamisen lisäksi tarvitaan vahvaa perusterveydenhuoltoa, lisää hoitotyön ja kätilötyön resursseja, toimivaa lääke- ja suun terveydenhuoltoa, yhteisöterveydenhuollon työntekijöitä sekä toimivia ohjaus- ja lähetejärjestelmiä.

Terveydenhuollon henkilöstö on siis kasvanut yli 80 miljoonalla työntekijällä vuoden 1990 jälkeen, suurelta osin naisten työn ansiosta. Silti epätasainen jakautuminen, riittämätön rahoitus, henkilöstön heikko pysyvyys ja sukupuolittuneet hierarkiat pitävät monet maat kaukana siitä kapasiteetista, joka tarvittaisiin jo kohtalaisen yleiskattavan terveydenhuollon saavuttamiseen.