Monikansallinen meripuolustusliittouma julkistettiin Riadissa 30. heinäkuuta 2026. Perustamiskokoukseen osallistui raporttien mukaan edustajia 43 maasta, kun kutsuttuja osapuolia oli 51.
Kokouksen päätteeksi julkaistu yhteinen julistus tuki Saudi-Arabian johtamaa kollektiivisen meripuolustuksen kehystä. Saudi-Arabiasta tuli liittouman perustaja- ja johtovaltio, ja sen päämaja sijoitettiin kuningaskuntaan.
Saudi-Arabiaan kytkeytyvissä raporteissa perustamisjulistuksen tukijoiksi mainitaan:
Kaikissa lähteissä luettelo ei ole sama. Al Jazeera mainitsee Nigerian sijaan Komorit, kun taas Saudi Press Agencyyn pohjautuvissa ja muissa raporteissa listalla on Nigeria. Myöhemmän päivityksen mukaan yhteisen julistuksen oli allekirjoittanut 15 maata, joista 13 oli tuolloin saattanut päätökseen muodolliseen jäsenyyteen vaaditut kansalliset menettelyt.
Ero on olennainen: perustamisjulistuksen tukeminen, yhteisen lausuman allekirjoittaminen ja kansallisten liittymismenettelyjen loppuun saattaminen eivät välttämättä tarkoittaneet samaa vaihetta.
Liittouman ilmoitetut tavoitteet ovat:
Alkuvaiheen maantieteellinen painopiste on Bab el-Mandebin salmessa, Punaisellamerellä ja Adeninlahdella. Nämä toisiinsa liittyvät vesiväylät ovat keskeisiä kaupalliselle merenkululle ja energiankuljetuksille.
Liittouman tarkoituksena on myös mahdollistaa osallistujamaiden yhteinen suunnittelu ja koordinoitu merellinen toiminta. Saudi-Arabian komentajan nimittäminen pian julkistamisen jälkeen viittasi siihen, että hankkeesta rakennettiin institutionaalista komentorakennetta eikä pelkkää poliittista julistusta.
Saudi-Arabian hallitus kuvasi toistuvia iskuja kaupallisia aluksia ja tankkereita vastaan ”vaaralliseksi eskalaatioksi” sekä suoraksi uhaksi merenkulun turvallisuudelle. Hallituksen mukaan iskut rikkoivat vakavasti kansainvälisiä lakeja ja normeja ja haastoivat YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman, joka edellyttää merenkulun vapauden kunnioittamista Hormuzinsalmessa.
Saudi-Arabia kuvasi myös Arabiemiirikuntien valtiollisen energiayhtiön ADNOC:n tankkereihin kohdistuneita iskuja hyökkäyksiksi merenkulun ja maailmanlaajuisen energiaturvallisuuden perustaa vastaan. Kaksi ADNOC:n tankkeria joutui iskun kohteeksi 13. elokuuta, ja raporttien mukaan samalla viikolla tapahtui myös kolmas ADNOC-alukseen liittynyt välikohtaus.
Lähteet tukevat Saudi-Arabian laajempaa oikeudellista ja turvallisuuspoliittista tulkintaa, jossa viitataan myös YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaan 2817. Päätöslauselma tuomitsi Iranin iskut alueen naapurimaita vastaan. Aineisto ei kuitenkaan vahvista riittävän tarkasti väitettä, jonka mukaan Saudi-Arabian 18. elokuuta antama hallituksen lausunto olisi nimenomaisesti yhdistänyt heinäkuun kolmeen alukseen kohdistuneet ohjusiskut ja 13. elokuuta tapahtuneet iskut juuri tähän päätöslauselmaan lausumassa esitetyllä täsmällisellä tavalla. Tätä yksityiskohtaista yhteyttä on siksi syytä käsitellä varauksin.
Aiemmat välikohtaukset olivat jo osoittaneet kaupallisen liikenteen haavoittuvuuden. Raporttien mukaan Iran iski 7. heinäkuuta kolmeen alukseen Hormuzinsalmen läheisyydessä Omanin aluevesillä. Alusten joukossa oli saudilainen ja qat arilainen tankkeri. Saudi-Arabia kutsui iskuja hyökkäykseksi kansainvälisen merenkulun ja maailmanlaajuisten energiatoimitusten turvallisuutta vastaan.
Tapaukset olivat osa laajempaa iskujen ja rajoitusten sarjaa, joka vaikutti merenkulkuun Punaisellamerellä, Hormuzinsalmessa ja niiden ympäristössä. Liittouman varsinainen maantieteellinen painopiste on Punaisenmeren alueella, mutta Saudi-Arabian elokuun lausunnot käsittelivät laajemmin meriliikenteeseen ja energiavirtoihin kohdistuvaa uhkaa toisiinsa liittyvillä alueen merireiteillä.
Saudi-Arabian johtama liittouma syntyi tilanteessa, jossa Yhdysvallat oli yrittänyt vastata Hormuzinsalmen kriisiin omalla operaatiollaan. Project Freedom oli Yhdysvaltojen hanke, jonka tarkoituksena oli auttaa kaupallisia aluksia kulkemaan salmen läpi meri- ja ilmavoimien tuella. Operaatio keskeytettiin pian käynnistymisensä jälkeen.
Useiden raporttien mukaan keskeyttämiseen vaikutti Saudi-Arabian päätös olla sallimatta yhdysvaltalaisten ilma-alusten käyttöä saudialueen tukikohdista ja ilmatilasta saattotehtävää varten. Myöhemmissä tiedoissa kerrottiin Saudi-Arabian ja Kuwaitin poistaneen rajoitukset, mutta näyttö ei anna varmaa kuvaa operaation pysyvästä jatkosta tai Yhdysvaltojen ja Persianlahden maiden pitkäaikaisen operatiivisen yhteistyön laajuudesta.
Tässä ympäristössä Saudi-Arabian liittouma tarjoaa erilaisen mallin: alueellisen, monikansallisen kehyksen, jota johdetaan Riadista ja jonka jäsenyys-, suunnittelu- ja komentojärjestelyt rakentuvat osallistujamaiden omalle yhteistyölle. Sitä voidaan pitää rakenteeltaan ja poliittiselta omistajuudeltaan alueellisena vaihtoehtona, mutta lähteet eivät osoita, että se olisi virallisesti dokumentoitu korvaaja Yhdysvaltojen operaatiolle.
Elokuun aktivointi oli yritys tehdä yhteisestä vastauksesta pysyvämpi ja järjestäytyneempi tilanteessa, jossa kaupalliseen merenkulkuun, energiakuljetuksiin ja toimitusketjuihin kohdistui uhkia. Hankkeen merkitys ei ole vain heinäkuun julistuksessa, vaan pyrkimyksessä rakentaa komentoa, suunnittelua ja jäsenyyttä koskevat menettelyt, jotka voisivat tukea yhteistä meriturvallisuustoimintaa.
Liittouman tehokkuus riippuu kuitenkin käytännön kysymyksistä, joihin saatavilla olevat raportit eivät vielä anna vastausta: kuinka nopeasti jäsenmaat saattavat kansalliset liittymismenettelynsä päätökseen, miten vastuut jaetaan ja pystyykö liittouma muuttamaan laajat sitoumukset jatkuviksi operaatioiksi useilla vesiväylillä. Se, että perustamiskokoukseen osallistui 43 maata mutta perustamisjulistuksen tukijoita oli pienempi joukko, kuvaa yhtä aikaa hankkeen laajaa diplomaattista ulottuvuutta ja täysin integroidun puolustusmekanismin rakentamisen vaikeutta.