Lisätullit perustuivat vuoden 1930 Tariff Act -lain pykälään 338. Valkoinen talo perusteli toimenpidettä sillä, että Kanada kohtelee Yhdysvaltain tuotteita syrjivästi erityisesti autojen, alkoholin ja maitotuotteiden markkinoilla.
Trump kertoi vain vähän mahdollisen sopimuksen sisällöstä, mutta sanoi pitkään haudatun Keystone XL -öljyputken voivan ”herätä haudasta”. Kommentti viittasi siihen, että hankkeen elvyttäminen saattaisi liittyä muodostumassa olevaan kokonaisuuteen. Julkistettuja lopullisia ehtoja, joissa putkihanke yhdistettäisiin tullien helpottamiseen, ei kuitenkaan ollut.
Lykkäys syntyi yli viikon kestäneiden tiivistyneiden neuvottelujen jälkeen. Carney keskusteli Trumpin kanssa maanantaina ja uudelleen tiistai-iltana määräajan lähestyessä. Kanadan kauppaministeri Dominic LeBlanc ja maan pääneuvottelija Janice Charette tapasivat toistuvasti Yhdysvaltain kauppaedustaja Jamieson Greerin. Juuri ennen määräaikaa he keskustelivat Greerin ja kauppaministeri Howard Lutnickin kanssa.
Aikataulu oli erittäin tiukka, sillä neuvottelujen lähtötilanne oli epävarma. Kanadalaisviranomaiset kertoivat aiemmin elokuussa, että maat olivat joistakin luonnossopimuksen kohdista edelleen kaukana toisistaan, vaikka molemmat hallitukset pyrkivät kuromaan eroja umpeen ennen 19. elokuuta.
Autot olivat yksi ratkaisemattomista pääkysymyksistä. Neuvotteluissa oli keskusteltu Kanadasta tuotavien ajoneuvojen nykyisen 25 prosentin Yhdysvaltain tullin alentamisesta 15 prosenttiin sen jälkeen, kun tiettyä sisältöä koskevat vähennykset olisi huomioitu. Osapuolet eivät kuitenkaan päässeet yhteisymmärrykseen siitä, miten vähennykset laskettaisiin.
Washington halusi antaa hyvitystä Yhdysvalloissa valmistettujen osien perusteella. Kanada puolestaan vaati, että huomioon otettaisiin kelvollinen sisältö kaikkialta Pohjois-Amerikasta.
Siksi 15 prosentin tullitaso oli neuvotteluissa esillä ollut vaihtoehto, ei julkistettu ratkaisu. Lopullisessa sopimuksessa olisi ratkaistava autojen laskentakaava sekä muita markkinoillepääsyyn ja tulleihin liittyviä kysymyksiä.
Uhkana olleet tullit olivat poikkeuksellisia, koska ne perustuivat harvoin käytettyyn vuoden 1930 Tariff Act -lain pykälään 338. Valkoisen talon mukaan pykälä antaa presidentille mahdollisuuden määrätä lisätulleja, jos toisen maan katsotaan kohtelevan Yhdysvaltain kaupankäyntiä syrjivästi. Raportoinnin mukaan kyse olisi ollut pykälän ensimmäisestä tunnetusta käytöstä ulkomaita vastaan määrättyjen tullien perustana.
Tullit olisivat lisäksi voineet koskea tiettyjä kanadalaisia tuotteita, vaikka niillä olisi muuten ollut oikeus etuuskohteluun Yhdysvaltojen, Meksikon ja Kanadan välisen USMCA-vapaakauppasopimuksen nojalla.
Yhdysvaltain kauppakamari varoitti, että korkeammat tullit voisivat vahingoittaa molempien maiden talouksia, nostaa yhdysvaltalaisten perheiden kustannuksia ja häiritä Pohjois-Amerikan pitkälle integroituneita toimitusketjuja. Järjestön mukaan terästä, alumiinia, sahatavaraa ja autonosia koskevien kaupan esteiden vähentäminen hyödyttäisi yhdysvaltalaisia kuluttajia, tuottajia, maanviljelijöitä ja työntekijöitä.
Kauppakamari on yhdistänyt USMCA-suhteen vakauden myös 13 miljoonaan yhdysvaltalaiseen työpaikkaan, joita Kanadan ja Meksikon kanssa käytävä kauppa tukee. Luku tarkoittaa kauppasuhteeseen liittyviä työpaikkoja – se ei tarkoita, että kaikki 13 miljoonaa työpaikkaa katoaisivat automaattisesti, jos tullit astuisivat voimaan.
Perjantain määräaikaa kannattaa pitää ennen kaikkea luonnoksen viimeistelyn ja avoimien kysymysten ratkaisemisen aikana, ei todisteena kauppakiistan päättymisestä. Viranomaisten on muutettava neuvotteluissa syntynyt kokonaisuus lopullisiksi asiakirjoiksi ja ratkaistava jäljellä olevat kiistat, etenkin autojen tullikohtelu, ennen lykkäyksen päättymistä.
Käytännössä välitön tullishokki siirtyi, mutta itse neuvottelu ei päättynyt. Yhdysvaltojen ja Kanadan mahdollisen sopimuksen asema pysyy alustavana, kunnes molemmat hallitukset julkaisevat ja hyväksyvät lopulliset ehdot.