Päätös tuli liian myöhään, jotta harjoitus olisi voitu perua kokonaan. Ulchi Freedom Shield alkoi 17. elokuuta, mutta harjoituksen kestoa ja osia ohjelmasta alettiin myöhemmin lyhentää.

Pohjois-Korean 19. elokuuta julkaisemassa lausunnossa Trumpin päätöstä ei mainittu. Valtionmedia kuvasi harjoitusta sotilaalliseksi uhaksi ja sanoi Pjongjangin jatkavan itsepuolustusoikeutensa käyttämistä muun muassa ”edistyneen uuden voiman” avulla.

Maininnan puuttumisesta ei voi päätellä varmasti mitään tiettyä salaista laskelmaa. Se sopii kuitenkin Pjongjangin laajempaan viestintään. Jos Pohjois-Korea olisi tunnustanut Yhdysvaltojen osallistumisen vähentämisen, se olisi samalla voinut vahvistaa käsitystä Yhdysvaltojen myönnytyksestä tai Trumpin väitteestä, jonka mukaan hänen henkilökohtainen yhteydenpitonsa Kimiin tuottaisi tuloksia.

Jättämällä päätöksen huomiotta Pjongjang pystyi pitämään huomion Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean liittouman olemassaolossa. Samalla se saattoi esittää asevoimiensa kehittämisen välttämättömänä riippumatta siitä, kuinka laajaksi harjoitus lopulta muodostui.

Supistaminen ei ollut neuvoteltu luottamusta rakentava askel

Myös Trumpin perustelut ovat olennaisia. Päätös liittyi kustannuksiin ja erimielisyyteen Soulin kanssa Iran-operaatioihin osallistumisesta, eikä sitä julkisuudessa esitetty Pohjois-Korean kanssa neuvoteltuna vastavuoroisena toimena.

Tämä rajoittaa sitä, mitä päätös osoittaa. Se voi lisätä epävarmuutta liittolaisten valmiudesta ja puolustusyhteistyön toimivuudesta, mutta se ei yksin merkitse pysyvää muutosta Yhdysvaltojen pelotepolitiikkaan eikä yhteisen Yhdysvaltojen ja Pohjois-Korean neuvotteluprosessin syntyä. Analyytikot ja uutisraportit ovat myös varoittaneet, että harjoitusten vähentäminen voi hyödyttää Kimiä ilman, että Pohjois-Korea tekee vastaavaa myönnytystä.

Pjongjangille kiista tarjoaa silti selvän poliittisen hyödyn: se voi väittää Washingtonin ja Soulin olevan eri linjoilla ja pitää samalla voimassa väitteen, jonka mukaan sotilaallinen painostus on konfliktin keskeinen ongelma.

Soul muuttaa tavoitettaan – mutta ei luovu ydinaseriisunnasta

Etelä-Korea on reagoinut aiemman lähestymistavan rajoihin siirtymällä ”ydinaseriisunta ensin” -linjasta ”rauha ensin” -politiikkaan. Uudessa kehyksessä etusijalle asetetaan Pohjois-Korean ydinohjelman alkuvaiheen jäädyttäminen vastavuoroisin toimin, vaikka ydinaseriisunta säilyy lopullisena tavoitteena.

Kyse on riskien hallinnasta nykytilanteessa, ei Pohjois-Korean pysyvän ydinaseaseman hyväksymisestä. Jäädyttäminen voisi periaatteessa hidastaa ohjelman laajenemista ja antaa tilaa laajemmille asevalvonta- tai rauhanneuvotteluille. Se edellyttäisi kuitenkin todentamista, vastavuoroisia myönnytyksiä ja neuvottelukumppania, joka olisi valmis hyväksymään rajoituksia.

Kimin helmikuussa esittämä linja viittaa päinvastaiseen suuntaan. Hänen hallintonsa esittää ydinaseasemansa tosiasiana, joka Washingtonin on hyväksyttävä ennen suhteiden paranemista – ei neuvottelujen alussa luovutettavana etuna.

Kimin neuvotteluasema on vahvistunut

Vuoden 2019 Trumpin ja Kimin neuvottelujen romahdettua Pohjois-Korea on pääosin sivuuttanut Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean yritykset käynnistää vuoropuhelu uudelleen. Yhdysvaltain kongressin tutkimuspalvelun mukaan Pohjois-Korean kasvavat sotilaalliset ja ydinkyvyt, tiivistynyt kumppanuus Venäjän kanssa sekä parantuneet suhteet Kiinaan voivat lisätä Pjongjangin itsevarmuutta Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten haastamisessa.

Pohjois-Korea on myös syventänyt suhteitaan Venäjään. Kim ja Venäjän presidentti Vladimir Putin ovat vahvistaneet yhteistyötään, ja raportit ovat nostaneet esiin Pjongjangin sotilaalliset yhteydet Moskovaan sekä niistä mahdollisesti saadun taistelukokemuksen.

Kehitys vähentää Kimin riippuvuutta pakotteiden lieventämisestä, joka oli aiemmin yksi diplomatian keskeisistä kannustimista. Samalla asevalvonnan kaltainen neuvottelu – sellainen, jossa Pohjois-Korean nykyinen arsenaali hyväksyttäisiin epäsuorasti mutta tulevaa kasvua rajoitettaisiin – voi näyttää Pjongjangista houkuttelevammalta kuin paluu välittömän ja täydellisen ydinaseriisunnan tavoitteeseen.

Mitä tämä merkitsee mahdolliselle Trumpin ja Kimin huipputapaamiselle?

Trump sanoi Kimin vastanneen hänen yhteydenottoonsa, mutta ei kertonut vastauksen sisällöstä tai mahdollisesta neuvotteluohjelmasta. Harjoitusten supistaminen voi avata tilaisuuden, mutta se ei ratkaise osapuolten peruskiistaa.

Washingtonin ja Soulin pitäisi päättää, voisivatko ne tukea väliaikaista jäädytystä vastavuoroisine myönnytyksineen samalla, kun ydinaseriisunta säilyisi pitkän aikavälin tavoitteena. Pjongjangin puolestaan pitäisi hyväksyä todennettavat rajoitukset sen sijaan, että se vaatisi ydinaseasemansa tosiasiallista tunnustamista ilman merkittäviä ehtoja. Pohjois-Korean haluttomuus palata neuvotteluihin vuoden 2019 jälkeen tekee lopputuloksesta epävarman.

Välitön johtopäätös ei siis ole lähestyvä diplomaattinen läpimurto vaan epäsymmetrinen kaupankäynti. Washington ja Soul etsivät keinoja jännityksen vähentämiseen, kun taas Pjongjang haastaa Soulia, pitää ehdollisen yhteyden Washingtoniin ja neuvottelee sotilaallisesti vahvemmasta asemasta kuin aiemman Trumpin ja Kimin prosessin aikana.

Päätös tuli liian myöhään, jotta harjoitus olisi voitu perua kokonaan. Ulchi Freedom Shield alkoi 17. elokuuta, mutta harjoituksen kestoa ja osia ohjelmasta alettiin myöhemmin lyhentää.

Pohjois-Korean 19. elokuuta julkaisemassa lausunnossa Trumpin päätöstä ei mainittu. Valtionmedia kuvasi harjoitusta sotilaalliseksi uhaksi ja sanoi Pjongjangin jatkavan itsepuolustusoikeutensa käyttämistä muun muassa ”edistyneen uuden voiman” avulla.

Maininnan puuttumisesta ei voi päätellä varmasti mitään tiettyä salaista laskelmaa. Se sopii kuitenkin Pjongjangin laajempaan viestintään. Jos Pohjois-Korea olisi tunnustanut Yhdysvaltojen osallistumisen vähentämisen, se olisi samalla voinut vahvistaa käsitystä Yhdysvaltojen myönnytyksestä tai Trumpin väitteestä, jonka mukaan hänen henkilökohtainen yhteydenpitonsa Kimiin tuottaisi tuloksia.

Jättämällä päätöksen huomiotta Pjongjang pystyi pitämään huomion Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean liittouman olemassaolossa. Samalla se saattoi esittää asevoimiensa kehittämisen välttämättömänä riippumatta siitä, kuinka laajaksi harjoitus lopulta muodostui.

Supistaminen ei ollut neuvoteltu luottamusta rakentava askel

Myös Trumpin perustelut ovat olennaisia. Päätös liittyi kustannuksiin ja erimielisyyteen Soulin kanssa Iran-operaatioihin osallistumisesta, eikä sitä julkisuudessa esitetty Pohjois-Korean kanssa neuvoteltuna vastavuoroisena toimena.

Tämä rajoittaa sitä, mitä päätös osoittaa. Se voi lisätä epävarmuutta liittolaisten valmiudesta ja puolustusyhteistyön toimivuudesta, mutta se ei yksin merkitse pysyvää muutosta Yhdysvaltojen pelotepolitiikkaan eikä yhteisen Yhdysvaltojen ja Pohjois-Korean neuvotteluprosessin syntyä. Analyytikot ja uutisraportit ovat myös varoittaneet, että harjoitusten vähentäminen voi hyödyttää Kimiä ilman, että Pohjois-Korea tekee vastaavaa myönnytystä.

Pjongjangille kiista tarjoaa silti selvän poliittisen hyödyn: se voi väittää Washingtonin ja Soulin olevan eri linjoilla ja pitää samalla voimassa väitteen, jonka mukaan sotilaallinen painostus on konfliktin keskeinen ongelma.

Soul muuttaa tavoitettaan – mutta ei luovu ydinaseriisunnasta

Etelä-Korea on reagoinut aiemman lähestymistavan rajoihin siirtymällä ”ydinaseriisunta ensin” -linjasta ”rauha ensin” -politiikkaan. Uudessa kehyksessä etusijalle asetetaan Pohjois-Korean ydinohjelman alkuvaiheen jäädyttäminen vastavuoroisin toimin, vaikka ydinaseriisunta säilyy lopullisena tavoitteena.

Kyse on riskien hallinnasta nykytilanteessa, ei Pohjois-Korean pysyvän ydinaseaseman hyväksymisestä. Jäädyttäminen voisi periaatteessa hidastaa ohjelman laajenemista ja antaa tilaa laajemmille asevalvonta- tai rauhanneuvotteluille. Se edellyttäisi kuitenkin todentamista, vastavuoroisia myönnytyksiä ja neuvottelukumppania, joka olisi valmis hyväksymään rajoituksia.

Kimin helmikuussa esittämä linja viittaa päinvastaiseen suuntaan. Hänen hallintonsa esittää ydinaseasemansa tosiasiana, joka Washingtonin on hyväksyttävä ennen suhteiden paranemista – ei neuvottelujen alussa luovutettavana etuna.

Kimin neuvotteluasema on vahvistunut

Vuoden 2019 Trumpin ja Kimin neuvottelujen romahdettua Pohjois-Korea on pääosin sivuuttanut Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean yritykset käynnistää vuoropuhelu uudelleen. Yhdysvaltain kongressin tutkimuspalvelun mukaan Pohjois-Korean kasvavat sotilaalliset ja ydinkyvyt, tiivistynyt kumppanuus Venäjän kanssa sekä parantuneet suhteet Kiinaan voivat lisätä Pjongjangin itsevarmuutta Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten haastamisessa.

Pohjois-Korea on myös syventänyt suhteitaan Venäjään. Kim ja Venäjän presidentti Vladimir Putin ovat vahvistaneet yhteistyötään, ja raportit ovat nostaneet esiin Pjongjangin sotilaalliset yhteydet Moskovaan sekä niistä mahdollisesti saadun taistelukokemuksen.

Kehitys vähentää Kimin riippuvuutta pakotteiden lieventämisestä, joka oli aiemmin yksi diplomatian keskeisistä kannustimista. Samalla asevalvonnan kaltainen neuvottelu – sellainen, jossa Pohjois-Korean nykyinen arsenaali hyväksyttäisiin epäsuorasti mutta tulevaa kasvua rajoitettaisiin – voi näyttää Pjongjangista houkuttelevammalta kuin paluu välittömän ja täydellisen ydinaseriisunnan tavoitteeseen.

Mitä tämä merkitsee mahdolliselle Trumpin ja Kimin huipputapaamiselle?

Trump sanoi Kimin vastanneen hänen yhteydenottoonsa, mutta ei kertonut vastauksen sisällöstä tai mahdollisesta neuvotteluohjelmasta. Harjoitusten supistaminen voi avata tilaisuuden, mutta se ei ratkaise osapuolten peruskiistaa.

Washingtonin ja Soulin pitäisi päättää, voisivatko ne tukea väliaikaista jäädytystä vastavuoroisine myönnytyksineen samalla, kun ydinaseriisunta säilyisi pitkän aikavälin tavoitteena. Pjongjangin puolestaan pitäisi hyväksyä todennettavat rajoitukset sen sijaan, että se vaatisi ydinaseasemansa tosiasiallista tunnustamista ilman merkittäviä ehtoja. Pohjois-Korean haluttomuus palata neuvotteluihin vuoden 2019 jälkeen tekee lopputuloksesta epävarman.

Välitön johtopäätös ei siis ole lähestyvä diplomaattinen läpimurto vaan epäsymmetrinen kaupankäynti. Washington ja Soul etsivät keinoja jännityksen vähentämiseen, kun taas Pjongjang haastaa Soulia, pitää ehdollisen yhteyden Washingtoniin ja neuvottelee sotilaallisesti vahvemmasta asemasta kuin aiemman Trumpin ja Kimin prosessin aikana.