Miksi Lavrov puhui ”valtioterrorismista”?

Lavrovin perustelu nojasi eroon yksittäisten henkilöiden ja kansallisen armeijan aktiivipalveluksessa olevien jäsenten välillä. Hänen mukaansa, jos Ukrainan palveluksessa olevat sotilaat osallistuisivat Sahelin aseellisten ryhmien iskuihin, kyse ei olisi enää yksittäisten yksityishenkilöiden toiminnasta. Lavrovin tulkinnassa se merkitsisi valtiotason osallistumista väkivaltaan kolmansia maita vastaan – ja siksi hän käytti termiä ”valtioterrorismi”.

Saatavilla olevat raportit eivät kuitenkaan osoita, että ukrainalaiset sotilaat olisivat toteuttaneet iskuja. Myös aiemmat Ukrainaa koskeneet syytökset ovat olleet osapuolten kiistämiä, joten tekijöiden ja vastuun määrittely on yhä ratkaisematta.

Lavrovin syytökset Ranskaa vastaan

Lavrov syytti erikseen Ranskaa Saharan ja Sahelin alueen aseellisten ryhmien suorasta aseistamisesta ja rahoittamisesta. Hän kuvasi toimintaa entisen siirtomaavallan yritykseksi säilyttää vaikutusvaltansa sen jälkeen, kun Ranska on menettänyt sotilaallista ja poliittista asemaansa osissa Länsi-Afrikkaa.

Syytös sopii Moskovan laajempaan kertomukseen, jossa länsimaiden väitetään käyttävän aseellisia ryhmiä vastustaakseen Sahelin sotilasjohtoisia hallintoja ja niiden lähentymistä Venäjään. Ranskalla ja alueen hallituksilla on tilanteen turvallisuusongelmista ja ulkomaisista kumppaneista hyvin erilaiset tulkinnat. Siksi Lavrovin luonnehdintaa on pidettävä poliittisena väitteenä, ei riippumattomasti vahvistettuna johtopäätöksenä.

Näin Venäjä puolustaa Africa Corps -joukkojaan

Lavrov esitti Venäjän puolustusministeriön alaisuudessa toimivan Africa Corpsin olennaisesti erilaisena kuin laittoman ulkomaisen intervention. Hänen mukaansa joukot toimivat Afrikan maiden laillisten hallitusten pyynnöstä ja toteuttavat näiden hallitusten antamia tehtäviä.

Puolustus on merkittävä, koska Venäjän turvallisuusrooli on keskeinen osa Sahelin geopoliittista muutosta. Burkina Faso, Mali ja Niger ovat hakeneet Venäjältä sotilaallista tukea karkotettuaan ranskalaisia joukkoja. Moskova on luvannut aseita ja koulutusta myös maiden suunnittelemaan 5 000 sotilaan yhteisjoukkoon.

Se, nähdäänkö Africa Corps laillisena turvallisuuskumppanina vai Venäjän vaikutusvallan välineenä, riippuu pitkälti siitä, mikä hallitus tai instituutio asiaa arvioi. Lavrovin lausunto oli näin ollen sekä Venäjän läsnäolon oikeudellinen puolustus että kannanotto Moskovan suosimaan suvereniteettimalliin: sotilaallista yhteistyötä pyydetään kansallisilta hallituksilta eikä sitä rakenneta entisten siirtomaavaltojen tai länsimaiden johtamien kumppanuuksien kautta.

Aiempi Ukraina–Mali-kiista

Lavrovin väite nosti uudelleen esiin kiistan, joka alkoi Pohjois-Malissa heinäkuussa 2024 käytyjen raskaiden taistelujen jälkeen. Tuaregien johtamat joukot kertoivat kukistaneensa Malin armeijan ja Wagner-joukkojen taistelijoita Tinzaouatenin lähellä. Mali katkaisi myöhemmin diplomaattisuhteet Ukrainaan, kun Ukrainan sotilastiedustelun edustajan kommentit tulkittiin Bamakossa osoitukseksi Ukrainan osallisuudesta.

Syytökset kiistettiin. Tuaregien kapinallisliittouman edustajan mukaan ryhmä ei saanut ulkopuolista apua, Ukrainalta tai muualtakaan. Ukraina puolestaan kiisti toimittaneensa kapinallisille lennokkeja. Burkina Faso, Mali ja Niger lähettivät silti YK:lle valituksen, jossa ne syyttivät Kiovaa kapinallisryhmien tukemisesta.

Tämä tausta auttaa selittämään, miksi Lavrovin uusin lausunto on alueella poliittisesti merkittävä. Se yhdistää kiistanalaisen vuoden 2024 tapahtuman – jossa Malin joukot ja Venäjään kytkeytyneet taistelijat kärsivät tappioita – laajempaan väitteeseen siitä, että Ukraina laajentaa tietoisesti Venäjän-vastaista sotaansa Afrikkaan. Tarkastellut lähteet eivät kuitenkaan vahvista tätä tulkintaa riippumattomasti.

Sahelin irtautuminen Ranskasta ja ECOWASista

Syytökset esitettiin keskellä Burkina Fason, Malin ja Nigerin suurta institutionaalista uudelleenjärjestäytymistä. Sotilasjohtoiset maat erosivat Länsi-Afrikan talousyhteisöstä ECOWASista 29. tammikuuta 2025 pitkään jatkuneen kiistan jälkeen. Kiista koski sotilashallintoa ja järjestön vaatimuksia palata perustuslailliseen hallintoon. Maat ovat sen jälkeen rakentaneet omaa Sahelin valtioiden liittoumaa.

Ne ovat myös aloittaneet vetäytymisen Kansainvälisestä rikostuomioistuimesta. Tuomioistuin vahvisti, että kaikki kolme maata olivat toimittaneet vetäytymisilmoitukset ja käynnistäneet vuoden kestävän prosessin Rooman perussäännöstä irtautumiseksi. Hallitukset ovat kuvailleet tuomioistuinta uuskolonialistisen sorron välineeksi, kun taas kriitikot varoittavat vetäytymisen voivan kaventaa vastuuvelvollisuuden mahdollisuuksia.

Venäjä on asemoinut itsensä uuden alueellisen linjauksen ensisijaiseksi ulkopuoliseksi turvallisuuskumppaniksi. Sotilasjunttien hallitsemat maat ovat karkottaneet ranskalaiset joukot ja hakeneet Venäjän apua jihadistisen väkivallan jatkuessa. Moskovan lupaukset aseista, koulutuksesta ja yhteisistä Sahel-joukoista antavat suhteelle käytännön sotilaallisen ulottuvuuden – kyse ei ole vain poliittisesta retoriikasta.

Venäjä hakee yhteyttä myös ECOWASiin

Lavrovin linja ei kuitenkaan tarkoita vain kolmen sotilasjuntan tukemista ECOWASia vastaan. Venäjä on ilmoittanut olevansa valmis tukemaan ECOWASin ja Sahelin maiden suhteiden palauttamista sekä keskustellut yhteistyöpöytäkirjasta alueellisen järjestön kanssa.

Tämä muodostaa Moskovalle kaksiraiteisen strategian. Venäjä voi ylläpitää läheisiä turvallisuussuhteita Burkina Fasoon, Maliin ja Nigeriin ja esiintyä samalla ECOWASin jäsenmaille mahdollisena alueellisen turvallisuuden ja sovinnon kumppanina. Ghanan yhteydenpito Venäjään kuuluu tähän diplomaattiseen kanavaan, vaikka Accra on samalla tuonut esiin huolensa Venäjän Ukrainassa käymän sodan seurauksista.

Ghana nosti esiin kansalaistensa värväyksen Ukrainan sotaan

Samojen neuvottelujen aikana Ghana otti esiin väitetyn kansalaistensa värväyksen Venäjän puolelle taistelemaan Ukrainassa. Ulkoministeri Ablakwa sanoi, että 62 ghanalaista oli kuollut ja 15 oli kateissa. Lavrov ilmoitti Venäjän tarkastelevan Ghanan pyyntöä ja huomautti, että asia kuuluu Venäjän puolustusministeriön toimivaltaan.

Aihe toi tapaamiseen huomattavan jännitteen. Venäjä syytti Ukrainaa valtiollisesti tuetun väkivallan levittämisestä Afrikkaan, kun taas Ghana painosti Moskovaa Venäjän omaan sotaan liittyvästä afrikkalaisten värväyksestä. Nämä kysymykset eivät itsessään todista, että kyse olisi samanlaisesta toiminnasta. Niiden käsittely samassa diplomaattisessa tapaamisessa osoittaa kuitenkin, kuinka Venäjän ja Ukrainan sota kietoutuu yhä tiiviimmin Afrikan turvallisuuteen, värväykseen ja valtioiden itsemääräämisoikeuteen liittyviin kiistoihin.

Mitä lausunnot kertovat?

Lavrovin puheenvuorot palvelevat useita tavoitteita samanaikaisesti:

• Ne esittävät Ukrainan ja Ranskan alueen horjuttajina aikana, jolloin Venäjä pyrkii kasvattamaan vaikutusvaltaansa Sahelissa.
• Ne kuvaavat Venäjän Africa Corpsia kutsuttuna ja laillisena vaihtoehtona länsimaisille sotilaskumppanuuksille.
• Ne vahvistavat Burkina Fason, Malin ja Nigerin hallitusten poliittista kertomusta niiden etääntyessä Ranskasta, ECOWASista ja Kansainvälisestä rikostuomioistuimesta.
• Ne antavat Moskovalle mahdollisuuden esiintyä sekä Sahelin sotilasjunttien turvallisuuskumppanina että mahdollisena välittäjänä suhteissa ECOWASiin.

Keskeinen varaus liittyy syytösten todentamiseen. Lavrovin väitteet ukrainalaisten sotilaiden osallistumisesta ja Ranskan tuesta aseellisille ryhmille ovat väitteitä, eikä tarkasteltu aineisto todista niitä riippumattomasti. Vahvistettu laajempi kehityskulku on geopoliittinen: Sahelin sotilasjohtoiset hallitukset ovat katkaisseet suhteita useisiin länsimaiden tukemiin instituutioihin, Venäjä on laajentanut turvallisuusrooliaan ja Ukrainan sodan ympärille kytkeytyvät kiistat muokkaavat diplomaattisuhteita kaukana Euroopasta.

Miksi Lavrov puhui ”valtioterrorismista”?

Lavrovin perustelu nojasi eroon yksittäisten henkilöiden ja kansallisen armeijan aktiivipalveluksessa olevien jäsenten välillä. Hänen mukaansa, jos Ukrainan palveluksessa olevat sotilaat osallistuisivat Sahelin aseellisten ryhmien iskuihin, kyse ei olisi enää yksittäisten yksityishenkilöiden toiminnasta. Lavrovin tulkinnassa se merkitsisi valtiotason osallistumista väkivaltaan kolmansia maita vastaan – ja siksi hän käytti termiä ”valtioterrorismi”.

Saatavilla olevat raportit eivät kuitenkaan osoita, että ukrainalaiset sotilaat olisivat toteuttaneet iskuja. Myös aiemmat Ukrainaa koskeneet syytökset ovat olleet osapuolten kiistämiä, joten tekijöiden ja vastuun määrittely on yhä ratkaisematta.

Lavrovin syytökset Ranskaa vastaan

Lavrov syytti erikseen Ranskaa Saharan ja Sahelin alueen aseellisten ryhmien suorasta aseistamisesta ja rahoittamisesta. Hän kuvasi toimintaa entisen siirtomaavallan yritykseksi säilyttää vaikutusvaltansa sen jälkeen, kun Ranska on menettänyt sotilaallista ja poliittista asemaansa osissa Länsi-Afrikkaa.

Syytös sopii Moskovan laajempaan kertomukseen, jossa länsimaiden väitetään käyttävän aseellisia ryhmiä vastustaakseen Sahelin sotilasjohtoisia hallintoja ja niiden lähentymistä Venäjään. Ranskalla ja alueen hallituksilla on tilanteen turvallisuusongelmista ja ulkomaisista kumppaneista hyvin erilaiset tulkinnat. Siksi Lavrovin luonnehdintaa on pidettävä poliittisena väitteenä, ei riippumattomasti vahvistettuna johtopäätöksenä.

Näin Venäjä puolustaa Africa Corps -joukkojaan

Lavrov esitti Venäjän puolustusministeriön alaisuudessa toimivan Africa Corpsin olennaisesti erilaisena kuin laittoman ulkomaisen intervention. Hänen mukaansa joukot toimivat Afrikan maiden laillisten hallitusten pyynnöstä ja toteuttavat näiden hallitusten antamia tehtäviä.

Puolustus on merkittävä, koska Venäjän turvallisuusrooli on keskeinen osa Sahelin geopoliittista muutosta. Burkina Faso, Mali ja Niger ovat hakeneet Venäjältä sotilaallista tukea karkotettuaan ranskalaisia joukkoja. Moskova on luvannut aseita ja koulutusta myös maiden suunnittelemaan 5 000 sotilaan yhteisjoukkoon.

Se, nähdäänkö Africa Corps laillisena turvallisuuskumppanina vai Venäjän vaikutusvallan välineenä, riippuu pitkälti siitä, mikä hallitus tai instituutio asiaa arvioi. Lavrovin lausunto oli näin ollen sekä Venäjän läsnäolon oikeudellinen puolustus että kannanotto Moskovan suosimaan suvereniteettimalliin: sotilaallista yhteistyötä pyydetään kansallisilta hallituksilta eikä sitä rakenneta entisten siirtomaavaltojen tai länsimaiden johtamien kumppanuuksien kautta.

Aiempi Ukraina–Mali-kiista

Lavrovin väite nosti uudelleen esiin kiistan, joka alkoi Pohjois-Malissa heinäkuussa 2024 käytyjen raskaiden taistelujen jälkeen. Tuaregien johtamat joukot kertoivat kukistaneensa Malin armeijan ja Wagner-joukkojen taistelijoita Tinzaouatenin lähellä. Mali katkaisi myöhemmin diplomaattisuhteet Ukrainaan, kun Ukrainan sotilastiedustelun edustajan kommentit tulkittiin Bamakossa osoitukseksi Ukrainan osallisuudesta.

Syytökset kiistettiin. Tuaregien kapinallisliittouman edustajan mukaan ryhmä ei saanut ulkopuolista apua, Ukrainalta tai muualtakaan. Ukraina puolestaan kiisti toimittaneensa kapinallisille lennokkeja. Burkina Faso, Mali ja Niger lähettivät silti YK:lle valituksen, jossa ne syyttivät Kiovaa kapinallisryhmien tukemisesta.

Tämä tausta auttaa selittämään, miksi Lavrovin uusin lausunto on alueella poliittisesti merkittävä. Se yhdistää kiistanalaisen vuoden 2024 tapahtuman – jossa Malin joukot ja Venäjään kytkeytyneet taistelijat kärsivät tappioita – laajempaan väitteeseen siitä, että Ukraina laajentaa tietoisesti Venäjän-vastaista sotaansa Afrikkaan. Tarkastellut lähteet eivät kuitenkaan vahvista tätä tulkintaa riippumattomasti.

Sahelin irtautuminen Ranskasta ja ECOWASista

Syytökset esitettiin keskellä Burkina Fason, Malin ja Nigerin suurta institutionaalista uudelleenjärjestäytymistä. Sotilasjohtoiset maat erosivat Länsi-Afrikan talousyhteisöstä ECOWASista 29. tammikuuta 2025 pitkään jatkuneen kiistan jälkeen. Kiista koski sotilashallintoa ja järjestön vaatimuksia palata perustuslailliseen hallintoon. Maat ovat sen jälkeen rakentaneet omaa Sahelin valtioiden liittoumaa.

Ne ovat myös aloittaneet vetäytymisen Kansainvälisestä rikostuomioistuimesta. Tuomioistuin vahvisti, että kaikki kolme maata olivat toimittaneet vetäytymisilmoitukset ja käynnistäneet vuoden kestävän prosessin Rooman perussäännöstä irtautumiseksi. Hallitukset ovat kuvailleet tuomioistuinta uuskolonialistisen sorron välineeksi, kun taas kriitikot varoittavat vetäytymisen voivan kaventaa vastuuvelvollisuuden mahdollisuuksia.

Venäjä on asemoinut itsensä uuden alueellisen linjauksen ensisijaiseksi ulkopuoliseksi turvallisuuskumppaniksi. Sotilasjunttien hallitsemat maat ovat karkottaneet ranskalaiset joukot ja hakeneet Venäjän apua jihadistisen väkivallan jatkuessa. Moskovan lupaukset aseista, koulutuksesta ja yhteisistä Sahel-joukoista antavat suhteelle käytännön sotilaallisen ulottuvuuden – kyse ei ole vain poliittisesta retoriikasta.

Venäjä hakee yhteyttä myös ECOWASiin

Lavrovin linja ei kuitenkaan tarkoita vain kolmen sotilasjuntan tukemista ECOWASia vastaan. Venäjä on ilmoittanut olevansa valmis tukemaan ECOWASin ja Sahelin maiden suhteiden palauttamista sekä keskustellut yhteistyöpöytäkirjasta alueellisen järjestön kanssa.

Tämä muodostaa Moskovalle kaksiraiteisen strategian. Venäjä voi ylläpitää läheisiä turvallisuussuhteita Burkina Fasoon, Maliin ja Nigeriin ja esiintyä samalla ECOWASin jäsenmaille mahdollisena alueellisen turvallisuuden ja sovinnon kumppanina. Ghanan yhteydenpito Venäjään kuuluu tähän diplomaattiseen kanavaan, vaikka Accra on samalla tuonut esiin huolensa Venäjän Ukrainassa käymän sodan seurauksista.

Ghana nosti esiin kansalaistensa värväyksen Ukrainan sotaan

Samojen neuvottelujen aikana Ghana otti esiin väitetyn kansalaistensa värväyksen Venäjän puolelle taistelemaan Ukrainassa. Ulkoministeri Ablakwa sanoi, että 62 ghanalaista oli kuollut ja 15 oli kateissa. Lavrov ilmoitti Venäjän tarkastelevan Ghanan pyyntöä ja huomautti, että asia kuuluu Venäjän puolustusministeriön toimivaltaan.

Aihe toi tapaamiseen huomattavan jännitteen. Venäjä syytti Ukrainaa valtiollisesti tuetun väkivallan levittämisestä Afrikkaan, kun taas Ghana painosti Moskovaa Venäjän omaan sotaan liittyvästä afrikkalaisten värväyksestä. Nämä kysymykset eivät itsessään todista, että kyse olisi samanlaisesta toiminnasta. Niiden käsittely samassa diplomaattisessa tapaamisessa osoittaa kuitenkin, kuinka Venäjän ja Ukrainan sota kietoutuu yhä tiiviimmin Afrikan turvallisuuteen, värväykseen ja valtioiden itsemääräämisoikeuteen liittyviin kiistoihin.

Mitä lausunnot kertovat?

Lavrovin puheenvuorot palvelevat useita tavoitteita samanaikaisesti:

• Ne esittävät Ukrainan ja Ranskan alueen horjuttajina aikana, jolloin Venäjä pyrkii kasvattamaan vaikutusvaltaansa Sahelissa.
• Ne kuvaavat Venäjän Africa Corpsia kutsuttuna ja laillisena vaihtoehtona länsimaisille sotilaskumppanuuksille.
• Ne vahvistavat Burkina Fason, Malin ja Nigerin hallitusten poliittista kertomusta niiden etääntyessä Ranskasta, ECOWASista ja Kansainvälisestä rikostuomioistuimesta.
• Ne antavat Moskovalle mahdollisuuden esiintyä sekä Sahelin sotilasjunttien turvallisuuskumppanina että mahdollisena välittäjänä suhteissa ECOWASiin.

Keskeinen varaus liittyy syytösten todentamiseen. Lavrovin väitteet ukrainalaisten sotilaiden osallistumisesta ja Ranskan tuesta aseellisille ryhmille ovat väitteitä, eikä tarkasteltu aineisto todista niitä riippumattomasti. Vahvistettu laajempi kehityskulku on geopoliittinen: Sahelin sotilasjohtoiset hallitukset ovat katkaisseet suhteita useisiin länsimaiden tukemiin instituutioihin, Venäjä on laajentanut turvallisuusrooliaan ja Ukrainan sodan ympärille kytkeytyvät kiistat muokkaavat diplomaattisuhteita kaukana Euroopasta.