Yhdysvaltojen ja Iranin 60 päivän sopimuskehys umpeutui ilman selvää jatkoa

Mitä 60 päivän sopimuskehykselle tapahtui?

Yhdysvaltojen ja Iranin 17. kesäkuuta allekirjoittama yhteisymmärryspöytäkirja (Memorandum of Understanding, MoU) näyttää umpeutuneen ilman vahvistettua ja yhdessä julkistettua jatkoa tai pysyvää korvaavaa sopimusta. Yhdysvaltain hallinnon asiakirjojen mukaan järjestely syntyi huhtikuussa alkaneen tulitauon aikana, ja siihen sisältyi Iranin sitoumus tehdä parhaansa kaupallisen merenkulun turvallisen kulun mahdollistamiseksi Persianlahdelta Omaninmerelle.

Järjestelyn käytännön vaikutus jäi lyhytaikaiseksi. Kun osapuolet syyttivät toisiaan sitoumusten rikkomisesta ja sopimuskehys menetti uskottavuuttaan, diplomatia palasi painostuspolitiikan varaan. Sotilaallinen ja sanallinen painostus lisääntyi, eikä tilalle noussut selkeästi hyväksyttyä jatkomandaattia sovittelulle.

Tulitauko ei enää rajoita eskalaatiota samalla tavalla

Jos presidentti Donald Trumpin 7. heinäkuuta raportoitu lausunto järjestelyn päättymisestä pitää paikkansa, Yhdysvaltojen jatkuneet iskut ja Iranin sitoumusten keskeyttäminen merkitsevät, ettei kehys enää käytännössä hillitse vastakkainasettelua.

Ilman muodollista ja molempien osapuolten todentamaa tulitaukoa yksittäinen isku tai merellä tapahtuva välikohtaus voi laajentua nopeasti alueelliseksi kriisiksi. Riskit koskevat paitsi Irania ja Yhdysvaltoja myös niiden alueellisia kumppaneita, satamia, tankkereita ja Iranin tukemia aseellisia ryhmiä.

Miksi Hormuzinsalmi on ratkaiseva?

Hormuzinsalmesta on tullut sekä neuvottelujen tärkein painostusväline että välitön taloudellinen riskikeskus. Salmi yhdistää Persianlahden Omaninmereen, ja sen kautta kulkevan kaupallisen liikenteen häiriöt vaikuttaisivat nopeasti energiatoimituksiin.

Iran on ilmoittanut hallitsevansa salmea ja uhannut siirtyä entistä hyökkäävämpään toimintatapaan, jos diplomatia epäonnistuu. Jo pelkkä uhka täydellisen sulkemisen sijaan voisi nostaa sotariskivakuutusten hintoja, vähentää alusten halukkuutta kulkea alueella, viivästyttää lasteja ja lisätä raakaöljyn geopoliittista riskilisää.

Mitä tämä merkitsee alueen turvallisuudelle?

Persianlahden maat, energiaa tuovat valtiot ja merivoimat joutuvat tasapainoilemaan kahden tavoitteen välillä: kaupallisen merenkulun suojaamisen ja sen välttämisen, että Teheran tulkitsee toimet uudeksi eskalaatioksi. Sopimuskehyksen hajoaminen lisää painetta suojata aluksia, satamia ja alueella toimivia joukkoja, mutta samalla jokainen uusi sotilaallinen askel voi vaikeuttaa neuvotteluratkaisua.

Onko YK:n tukema sopimus vielä mahdollinen?

Mahdollisuudet eivät ole kokonaan kadonneet, mutta ne ovat heikentyneet. Uskottava uusi prosessi tarvitsisi ainakin:

• nimenomaisen ja varmennetun tulitauon
• selkeät säännöt kaupalliselle merenkululle Hormuzinsalmella
• vaiheistetut sitoumukset pakotteista ja Iranin ydinohjelmasta
• toimivan mekanismin kiistojen ratkaisemiseksi
• YK:n turvallisuusneuvoston tai muun molempien osapuolten hyväksymän takaajan tuen.

Washingtonin ja Teheranin julkiset vaatimukset ovat kuitenkin keskenään ristiriidassa, mikä tekee jo näistä perusedellytyksistä sopimisesta vaikeaa.

Voiko sopimukselle olla tullut salainen jatko?

Myöhäisiä tietoja mahdollisesta jatkosta on syytä käsitellä varauksella. Jatkoa ei voida pitää vahvistettuna ennen kuin Yhdysvallat ja Iran julkaisevat yhdessä sen ehdot, keston ja tulitaukoa koskevat velvoitteet. Saatavilla olevien tietojen perusteella selkeästi voimaan astunutta korvaavaa sopimusta ei ollut vahvistettu.