Tavoitteena ei ole luvata, etteivät hampaat koskaan liikkuisi. Realistisempi tavoite on minimoida kliinisesti merkittävä relapsi, eli hampaiden ei-toivottu palautuminen tai muu hoidon jälkeinen siirtyminen.

Millaisia retentiokojeita voidaan käyttää?

Artikkelin tiivistelmän mukaan siinä käsitellään hoidon jälkeisten muutosten syitä sekä näyttöön perustuvaa retentiota. Lisäksi tarkastelussa ovat muun muassa:

• kiinteät retentiokojeet, jotka kiinnitetään yleensä hampaiden sisäpinnalle
• irrotettavat retentiokojeet
• niin sanottu kaksoisretentio, jossa käytetään sekä kiinteää että irrotettavaa kojetta
• eri kojeiden käyttöaiheet, rakenteet ja käyttöohjelmat.

Käytännössä valintaan vaikuttavat esimerkiksi hoidon lähtötilanne, hoidon aikana tehdyt muutokset ja potilaan omat mahdollisuudet huolehtia kojeen käytöstä. Yhtä kaikille sopivaa optimaalista retentioprotokollaa ei ole, vaan suunnitelma tulee tehdä yksilöllisesti.

Potilaan sitoutuminen ratkaisee paljon

Retentiokojeesta on hyötyä vain, jos sitä käytetään ohjeiden mukaisesti ja sen kuntoa seurataan. Siksi retentio kannattaa suunnitella jo oikomishoidon aikana. Potilaalle on tärkeää kertoa avoimesti, että hampaiden luonnollista muuttumista ei voida kokonaan estää ja että retentiota tarvitaan usein hyvin pitkään, monissa tapauksissa koko elämän ajan.

Seurantakäynneillä voidaan arvioida sekä hampaiden asentoa että retentiokojeen toimivuutta. Myös kiinteä koje voi vaurioitua tai irrota, ja irrotettava koje voi kulua, rikkoutua tai jäädä liian vähälle käytölle.

Mitä tästä kannattaa päätellä?

Oikomishoidon tulosta ei pidä pitää kertaluonteisesti saavutettuna lopputuloksena. Parempi tapa ajatella asiaa on, että aktiivinen hoito siirtää hampaat tavoiteltuun asentoon ja retentio auttaa ylläpitämään saavutettua tulosta.

Kliininen pääviesti: potilaalle kannattaa kertoa, että retentio on pitkäaikaista – usein elinikäistä – ja että käytettävä koje sekä seuranta tulee valita hänen tilanteensa ja arkeensa sopivan toteutuksen perusteella.

Saatavilla olleen aineiston perusteella artikkelin yleinen sanoma voidaan tiivistää luotettavasti, mutta koko teksti ei ollut mukana haetussa näyttöaineistossa. Siksi sen yksityiskohtaisia protokollia, suosituksia tai tutkimustuloksia ei voida kuvata varmuudella tämän yhteenvedon perusteella.

Tavoitteena ei ole luvata, etteivät hampaat koskaan liikkuisi. Realistisempi tavoite on minimoida kliinisesti merkittävä relapsi, eli hampaiden ei-toivottu palautuminen tai muu hoidon jälkeinen siirtyminen.

Millaisia retentiokojeita voidaan käyttää?

Artikkelin tiivistelmän mukaan siinä käsitellään hoidon jälkeisten muutosten syitä sekä näyttöön perustuvaa retentiota. Lisäksi tarkastelussa ovat muun muassa:

• kiinteät retentiokojeet, jotka kiinnitetään yleensä hampaiden sisäpinnalle
• irrotettavat retentiokojeet
• niin sanottu kaksoisretentio, jossa käytetään sekä kiinteää että irrotettavaa kojetta
• eri kojeiden käyttöaiheet, rakenteet ja käyttöohjelmat.

Käytännössä valintaan vaikuttavat esimerkiksi hoidon lähtötilanne, hoidon aikana tehdyt muutokset ja potilaan omat mahdollisuudet huolehtia kojeen käytöstä. Yhtä kaikille sopivaa optimaalista retentioprotokollaa ei ole, vaan suunnitelma tulee tehdä yksilöllisesti.

Potilaan sitoutuminen ratkaisee paljon

Retentiokojeesta on hyötyä vain, jos sitä käytetään ohjeiden mukaisesti ja sen kuntoa seurataan. Siksi retentio kannattaa suunnitella jo oikomishoidon aikana. Potilaalle on tärkeää kertoa avoimesti, että hampaiden luonnollista muuttumista ei voida kokonaan estää ja että retentiota tarvitaan usein hyvin pitkään, monissa tapauksissa koko elämän ajan.

Seurantakäynneillä voidaan arvioida sekä hampaiden asentoa että retentiokojeen toimivuutta. Myös kiinteä koje voi vaurioitua tai irrota, ja irrotettava koje voi kulua, rikkoutua tai jäädä liian vähälle käytölle.

Mitä tästä kannattaa päätellä?

Oikomishoidon tulosta ei pidä pitää kertaluonteisesti saavutettuna lopputuloksena. Parempi tapa ajatella asiaa on, että aktiivinen hoito siirtää hampaat tavoiteltuun asentoon ja retentio auttaa ylläpitämään saavutettua tulosta.

Kliininen pääviesti: potilaalle kannattaa kertoa, että retentio on pitkäaikaista – usein elinikäistä – ja että käytettävä koje sekä seuranta tulee valita hänen tilanteensa ja arkeensa sopivan toteutuksen perusteella.

Saatavilla olleen aineiston perusteella artikkelin yleinen sanoma voidaan tiivistää luotettavasti, mutta koko teksti ei ollut mukana haetussa näyttöaineistossa. Siksi sen yksityiskohtaisia protokollia, suosituksia tai tutkimustuloksia ei voida kuvata varmuudella tämän yhteenvedon perusteella.