Fraggle-delfiini kantoi kuollutta poikastaan kuusi päivää – mitä se kertoo valaiden ja delfiinien surusta?

Tilannetta seurannut Geographe Marine Research on voittoa tavoittelematon luonnonsuojelu- ja tutkimusorganisaatio, joka tarkkailee alueen delfiinikantoja. Sen kuvaama droneaineisto dokumentoi tapahtumia usean päivän ajalta .

Tapaus oli Fragglen viides menetetty poikanen. Tutkijat olivat aiemmin vahvistaneet, että sen neljä edellistä poikasta olivat kuolleet, joten kyseessä oli emolle jo toinen viimeaikainen menetys . Ennen kuolemaa poikasella havaittiin tihentynyt hengitys, mikä viittasi sen heikkoon selviytymisennusteeseen .

Koko delfiiniryhmä pysytteli emon rinnalla

Yksi havainnon merkittävimmistä piirteistä oli muun ryhmän toiminta. Fragglen 14 delfiinin muodostama ryhmä pysytteli sen lähettyvillä ja ui emon rinnalla koko kuuden päivän ajan . Tutkijat pitivät tätä osoituksena vahvoista sosiaalisista siteistä ja ryhmän yhteisestä reaktiosta kuolemaan .

Kyse ei siis ollut vain emon ja poikasen välisestä suhteesta. Samankaltaisissa valashavaintoja koskevissa tapauksissa muut yksilöt ovat seuranneet poikastaan kantavaa emoa ja pysytelleet sen lähellä .

Mitä tiede sanoo delfiinien surusta?

Valaisiin kuuluvien eläinten, eli valaiden ja delfiinien, on jo pitkään havaittu jäävän kuolleiden lajitovereidensa luo tai käsittelevän niiden ruumiita. Tutkimuksessa tätä kutsutaan epimelettiseksi käyttäytymiseksi – kuolleeseen lajitoveriin kohdistuvaksi hoivaavaksi toiminnaksi .

Poikasta kannetaan joskus päiviä tai viikkoja

Vuonna 2018 julkaistussa laajassa katsauksessa analysoitiin 78 tapausta vuosilta 1970–2016. Havainnot koskivat 20:tä yhteensä 88:sta elossa olevasta valaslajista . Kuolleen poikasen kantaminen tai sen pinnalla pitäminen voi jatkua päiviä, joissakin tapauksissa jopa viikkoja.

Käyttäytymiseen on kuulunut esimerkiksi ruumiin nostamista, työntämistä, sen kanssa sukeltamista ja sen pitämistä veden pinnalla. Vuoden 2018 analyysin mukaan nämä toimintatavat erottuvat muiden vedessä elävien nisäkkäiden reaktioista. Tutkijat yhdistävät ne pitkään kestävään emon ja poikasen väliseen hoivasuhteeseen .

Delfiinit olivat aineistossa erityisen näkyvässä asemassa: Delphinidae-heimoon kuuluvat delfiinit muodostivat 92,3 prosenttia kaikista tarkkaavaista kuolemaan liittyvistä havainnoista .

Surua vai vaistonvaraista käyttäytymistä?

Tutkijat eivät kuitenkaan voi varmuudella sanoa, kokeeko delfiini surua ihmisen tavoin. Osa tutkijoista huomauttaa, että kuolleen poikasen kantaminen voi liittyä myös vaistonvaraiseen vaikeuteen päästää irti ruumiista eikä välttämättä tietoiseen tunnekokemukseen .

Toisaalta Fragglen tapauksessa huomio kiinnittyy käyttäytymisen pitkään kestoon, emon aiempiin menetyksiin ja koko ryhmän koordinoituun läheisyyteen. Näiden piirteiden vuoksi monet asiantuntijat tulkitsevat tapauksen surun kaltaiseksi reaktioksi: eläin näyttää tunnistavan menetyksen ja reagoivan siihen tavalla, jossa on yhtäläisyyksiä ihmisen suruprosessin kanssa .

Tieteessä onkin varovaisempaa puhua surun kaltaisesta tai kuolemaan liittyvästä käyttäytymisestä kuin todistaa, että eläin kokee surun täsmälleen ihmisen tavoin. Fragglen tapaus vahvistaa silti kuvaa delfiineistä erittäin sosiaalisina eläiminä, joiden poikas- ja ryhmäsuhteet ovat syviä.

Tahlequahin tapaus jäi historiaan

Fragglen havainto liittyy pitkään joukkoon vastaavia tapauksia. Tunnetuimpia on vuonna 2018 havaittu miekkavalas Tahlequah, joka kantoi kuollutta poikastaan yli kahden viikon ajan ja yli tuhannen mailin eli noin 1 600 kilometrin matkan Brittiläisen Kolumbian edustalla .

Tällaiset havainnot eivät vielä ratkaise kysymystä eläinten tunteista, mutta ne tekevät yhdestä asiasta yhä selvemmän: valaiden ja delfiinien reaktiot kuolemaan eivät ole pelkästään yksilöllisiä. Ne voivat koskettaa koko ryhmää.