Tutkimus julkaistiin Science-tiedelehdessä 30. heinäkuuta 2026.
DNA löytyi kahdesta luonnollisesti muumioituneesta ihmisestä: noin 30-vuotiaasta naisesta ja noin 20-vuotiaasta nuoresta miehestä. Heidät oli haudattu pohjoisen Chilen Camarones 9 -alueelle, joka liittyy inkojen ja varhaisen siirtomaa-ajan yhteisöihin .
Radiohiiliajoitus sijoittaa heidän kuolemansa vuosien 1492 ja 1631 välille. Atacaman poikkeuksellisen kuiva ilmasto säilytti jäännökset ja niissä olevia viruksen DNA-fragmentteja vuosisatojen ajan . Näytteitä oli alun perin kerätty ihmisen perimän tutkimista varten – isorokon löytyminen oli odottamaton sivuhavainto .
Kyseessä ovat ensimmäiset Amerikasta löydetyt muinaiset isorokon genomit. Kahdesta ihmisestä rekonstruoidut virusgenomit olivat lähes identtiset, joten tutkijat arvioivat heidän saaneen tartunnan samassa epidemia-aallossa tai saman alueella kiertäneen viruskannan kautta . Kanta sai löytöpaikan mukaan nimen CAM9 .
CAM9 kuului nykyisin hävinneeseen variolaviruksen linjaan, joka erosi 1900-luvulla tunnetuista isorokkokannoista . Geneettisessä sukupuussa se sijoittuu keskiaikaisen Euroopan viruskantojen ja myöhempien vuosisatojen kantojen väliin. Näin se täyttää aiemman aukon isorokon evoluutiohistoriassa .
Analyysin perusteella CAM9 oli varhainen haara linjassa, josta kehittyi myöhemmin 1900-luvun niin sanottu alastrim- eli lievemmän isorokon ryhmä . Sen yhteinen alkuperä Vanhan maailman variolavirusten kanssa tukee eurooppalaista alkuperää .
Tutkijat havaitsivat myös, että CAM9:n evoluutiossa geenien häviäminen oli jo pysähtynyt. Tämä sopii käsitykseen, jonka mukaan eläinperäinen virus oli ehtinyt sopeutua ihmiseen tehokkaaksi isännäksi .
Kun muinaisia genomeja verrattiin tunnettuihin viruskantoihin, CAM9:n arvioitiin eronneen eurooppalaisesta esi-isästään 1400- ja 1500-lukujen tienoilla . Muumioiden ajoitus puolestaan osoittaa isorokon olleen Etelä-Amerikassa mahdollisesti jo vuoden 1492 vaiheilla – siis ensimmäisen eurooppalaiskontaktien jälkeisen sukupolven aikana .
Historialliset lähteet kuvaavat tuhoisia isorokkoepidemioita Andeilla 1520- ja 1530-luvuilla, Espanjan valloituksen ja inkojen kukistumisen yhteydessä. CAM9-genomit tarjoavat nyt ensimmäisen fyysisen ja geneettisen näytön, joka sopii tähän aikajanaan .
Historioitsijat ovat pitkään arvioineet, että Amerikan alkuperäisväestöjen määrä romahti eurooppalaiskontaktien jälkeen joillakin alueilla 50–90 prosenttia. Isorokon on katsottu olleen yksi merkittävistä syistä, koska väestöillä ei ollut aiempaa vastustuskykyä taudille. Uusi tutkimus antaa tälle tulkinnalle ensimmäistä kertaa suoran molekyylitason tuen .
Tutkimuksen toinen kirjoittaja, patogeenigenetiikan tutkija Shigeki Nakagome, kuvasi löytöä ensimmäiseksi molekyylivahvistukseksi sille, että isorokko kulkeutui Amerikkaan siirtomaa-aikana .
Löytö muuttaa myös käsitystä viruksen leviämisestä. CAM9 ei säilynyt nykyaikaan, sillä vuonna 1980 hävitetty isorokko kuului toiseen, myöhemmin kehittyneeseen virushaaraan. Tämä viittaa siihen, että Euroopasta saapui Amerikkaan useita isorokkolinjoja, joista vain osa jäi kiertämään ja nousi myöhempien vuosisatojen vallitseviksi kannoiksi .
Samalla tutkimus osoittaa, että erittäin kuiva ympäristö voi säilyttää muinaista virus-DNA:ta. Menetelmä voi auttaa tutkijoita jäljittämään myös muita Vanhan maailman taudinaiheuttajia, kuten tuhkarokko- tai tuberkuloosibakteereita, ja selvittämään niiden mahdollista leviämistä siirtomaa-ajan kontaktien yhteydessä .
Kaksi pohjoischileläistä muumiota ei yksin kerro koko Amerikan epidemiahistoriaa. Ne kuitenkin tarjoavat puuttuneen linkin: ensimmäisen suoran geneettisen todisteen siitä, että isorokko ylitti Atlantin eurooppalaisen kolonisaation yhteydessä .
CAM9:n ajoitus ja paikka sopivat yhteen historiallisten kuvausten kanssa, ja sen asema viruksen sukupuussa yhdistää varhaisen siirtomaa-ajan kannan Euroopan vanhempiin isorokkoviruksiin. Samalla muumiot muistuttavat taudin inhimillisestä hinnasta: isorokko tappoi lukemattomia alkuperäiskansoihin kuuluneita ihmisiä, joilla ei ollut sille aiempaa immuniteettia .