Avaruusromua putoaa Maahan joka viikko – vastuunjaolle ei ole toimivaa järjestelmää

Kenian avaruusjärjestön alustavan arvion mukaan kyseessä oli kantoraketin irtoamisrengas, jonka olisi pitänyt tuhoutua ilmakehään palatessa tai pudota asumattomalle alueelle, kuten merelle . Kyläläiset kuvailivat ääntä ukkosenjyrähdystä kovemmaksi. Paikallinen asukas John Mukunuu kertoi ihmisten ajatelleen, että kyseessä saattaisi olla maailmanloppu .

Kenian avaruusjärjestö kutsui tapausta aluksi yksittäiseksi tapahtumaksi. Timesin selvityksen perusteella se oli kuitenkin osa paljon laajempaa kehitystä .

Miten suuresta ongelmasta on kyse?

Maan kiertoradalla on arviolta 140 miljoonaa vähintään millimetrin kokoista avaruusromun kappaletta . Kaikkia pieniä kappaleita ei voida seurata yksitellen, mutta niiden yhteisvaikutus muodostaa riskin sekä satelliiteille että Maassa asuville ihmisille.

Laukaisujen määrä on kasvanut nopeasti, ja erityisesti Starlinkin kaltaiset satelliittiverkostot ovat paisuneet valtaviksi. Arvioiden mukaan jopa neljä Starlink-satelliittia palaa ilmakehään päivittäin. Toiset arviot puhuvat yhdestä tai kahdesta päivässä, mutta määrän ennakoidaan voivan nousta viiteen päivässä verkoston kasvaessa .

Yhdysvaltain avaruusvoimat antoi viime vuoden aikana lähes 820 ilmoitusta ilmakehään palaavista kohteista. Kymmenen vuotta aiemmin ilmoituksia oli noin 110, samalla kun maailmanlaajuiset laukaisut ovat suunnilleen nelinkertaistuneet .

Matalalla Maan kiertoradalla seurataan tällä hetkellä noin 20 000 kohdetta. Niistä noin 12 000 on toimivia satelliitteja ja noin 8 500 Starlinkin satelliitteja . Lähes puolet kaikista seuratuista kohteista, 47 prosenttia, on niin sanottua hallitsematonta romua, jolla ei ole enää tehtävää tai ohjausta .

Iskupaikkaa ei pystytä ennustamaan ajoissa

Ilmakehään palaavan kappaleen rata riippuu muun muassa ilmakehän olosuhteista, kappaleen asennosta ja sen nopeudesta. Siksi tarkkaa putoamispaikkaa on usein mahdotonta ennustaa ennen kuin viimeiset minuutit ovat käsillä.

Varoitus voi tällöin olla liian epätarkka auttaakseen tiettyä kylää, kaupunkia tai viranomaista. Se voi myös tulla liian myöhään, jotta ihmiset ehtisivät suojautua . Suurin osa romusta palaa ilmakehässä tai putoaa mereen, mutta riskin kannalta ratkaisevaa on se, että laukaisujen määrän kasvaessa myös harvinaisista osumista tulee todennäköisempiä.

Mukukun törmäys rekisteröitiin noin 80 kilometrin päässä sijaitsevalla seismometrillä. Tutkijoiden mukaan kyseessä saattaa olla ensimmäinen tunnettu tapaus, jossa avaruusromun törmäys on havaittu seismisellä mittalaitteella . Kukaan ei loukkaantunut, eikä merkittäviä vahinkoja raportoitu. Samankokoinen kappale olisi kuitenkin voinut aiheuttaa vakavia seurauksia, jos se olisi osunut tiheämmin asutulle alueelle, kuten Nairobiin .

Kuka maksaa, jos romu osuu kotiin?

Kansainvälinen avaruusoikeus sisältää jo periaatteen, jonka mukaan laukaisijavaltio vastaa avaruusesineensä aiheuttamista vahingoista. Vuoden 1972 vastuuyleissopimus laadittiin kuitenkin aikana, jolloin laukaisut olivat harvinaisia ja pääosin valtioiden toteuttamia. Se ei vastaa hyvin nykytilanteeseen, jossa kiertoradalla on valtava määrä esineitä ja mukana on yksityisiä yrityksiä, kuten SpaceX .

Käytännössä korvauksen saaminen on erittäin vaikeaa. Yksikään valtio ei ole onnistuneesti vaatinut korvauksia avaruusromun aiheuttamasta osumasta . Vahingonkärsijän pitäisi pystyä osoittamaan, mikä valtio tai yritys on vastuussa kappaleesta ja miten vastuu oikeudellisesti syntyy.

Kehittyvillä mailla on usein vähemmän rahaa ja teknisiä resursseja seurata paluuhälytyksiä, tutkia kappaleiden alkuperää tai viedä asiaa kansainvälisiin oikeusprosesseihin . Mukukun tapauksesta ei seurannut korvauksia eikä virallista vastuunottoa. Kylän kannalta taivaalta pudonnut puolen tonnin rengas jäi siis käytännössä ilman maksajaa .

Ehdotuksena kansainvälinen korvausrahasto

Avaruusoikeutta käsittelevät tutkimukset ovat arvioineet, etteivät nykyiset vastuusäännöt jousta riittävästi avaruusromun poistamisen ja vahinkojen vastuunjaon tarpeisiin .

Yksi ehdotus on kansainvälinen sopimus, joka velvoittaisi satelliitteja käyttävät valtiot maksamaan pienen vuosimaksun kiertoradalla olevan kokonaismassan perusteella. Maksuista muodostettaisiin korvausrahasto, josta vahinkoja voitaisiin korvata ilman, että yksittäisen uhrin täytyisi todistaa jonkin tietyn toimijan syyllisyyttä .

Tällainen järjestelmä voisi olla erityisen tärkeä maille, joilla ei ole varaa omaan avaruusvalvontaan tai pitkiin kansainvälisiin oikeusprosesseihin. Toistaiseksi kyse on kuitenkin tutkimuksissa esitetyistä uudistusehdotuksista, ei voimassa olevasta maailmanlaajuisesta järjestelmästä.

Riski ei jakaudu tasaisesti

Avaruusromua on pudonnut myös teollisuusmaihin: SpaceX:n kappale on osunut Floridassa sijaitsevaan taloon, kiinalainen satelliitti hajosi Kanariansaarten yllä ja Australiassa on huuhtoutunut rannoille niin sanottuja avaruuspalloja .

Silti riskin seuraukset eivät jakaudu tasaisesti. Kehittyvien maiden yhteisöillä on vähemmän resursseja seurata uhkaa, vaatia vastuunkantoa ja hakea korvauksia . Useimmat kappaleet eivät aiheuta vahinkoa, mutta yksittäinenkin osuma voi olla vakava, jos se sattuu tiheästi asutulle alueelle.

Yhdysvaltain ilmailuhallinto FAA arvioi, että vuoteen 2035 mennessä putoava avaruusromu voisi liittyä 0,6 henkilövahinkoon vuodessa. Kyseessä on ensimmäinen liittovaltion mallinnus, jossa kaupallisiin satelliitteihin liitetään tällainen kuolemanriskin ennuste .

Tilannetta voi pahentaa myös ilmastonmuutos. MIT:n tutkijoiden mukaan ilmakehän korkeat kasvihuonekaasupitoisuudet vaikuttavat satelliittien ratoihin ja heikentävät luonnollista voimaa, joka normaalisti auttaa vetämään kappaleita takaisin Maahan. Seurauksena romua voi kertyä kiertoradalle entistä enemmän .

Mukukun metallirengas on Kenian avaruusjärjestön hallussa. Vielä ei ole selvää, kuka sen lähetti, eikä tapaukselle ole löytynyt toimivaa korvausmekanismia. Seuraavan kappaleen kohdalla sama kysymys voi olla paljon vakavampi: jos avaruusromu osuu kotiin tai ihmiseen, kenelle lasku kuuluu?