Tilanne on merkittävä, koska uhka kohdistuu reittiin, josta Saudi-Arabia on yrittänyt tehdä vaihtoehdon Hormuzinsalmen liikenteen vaikeuduttua. Todisteita on kuitenkin arvioitava tarkasti: merisaartouhka ja Mokhaan kohdistuneet iskut ovat useiden raporttien tukemia, mutta tankkereita Wafa ja Daisy koskevat väitteet, kahdeksan tai yhdeksän aluksen kokonaismäärä sekä väitetyt suunnitelmat vallata saaria ovat edelleen puutteellisesti vahvistettuja.

Mitä on väitetty – ja mikä on varmistunut?

Huthien viranomaiset ilmoittivat 5. elokuuta iskeneensä kahteen Saudi-Arabian öljytankkeriin. Ensimmäinen oli heidän mukaansa Wafa, johon olisi osuttu ballistisilla ohjuksilla Yanbun edustalla Punaisenmeren pohjoisosassa. Toisen, Daisy-nimisen aluksen, väitettiin joutuneen kohteeksi Adeninlahdella ja kääntyneen takaisin. Huthien mukaan kyseessä olivat kahdeksas ja yhdeksäs tankkeri-isku merisaarron alkamisen jälkeen.

Raportit vahvistavat sen, että huthit esittivät nämä väitteet – eivät sitä, että alukset varmasti osuivat kohteisiin tai vaurioituivat. Käytettävissä olevissa lähteissä ei ole luotettavaa riippumatonta vahvistusta kummastakaan tapauksesta. Myös iskujen lukumäärä perustuu huthien omaan laskutapaan.

Sama varovaisuus koskee myöhempää väitettä, jonka mukaan huthit olisivat iskeneet Saudi-Arabian sotilaalliseen maihinnousualukseen ja neljään saattoveneeseen Mokhan edustalla. Reuters kertoi väitteestä, mutta Saudi-Arabian viranomaiset eivät heti vahvistaneet sitä.

Kampanja on silti vaikuttanut kaupalliseen toimintaan. Reutersin mukaan Yanbusta lähteneet Saudi-Arabian raakaöljylastaukset on viime aikoina tehty ilman alusten AIS-seurantaa. AIS on alusten automaattinen tunnistusjärjestelmä, jonka avulla niiden sijaintia voidaan seurata. Signaalien sammuttamisen tarkoituksena näyttää olevan alusten tunnistamisen vaikeuttaminen, mutta samalla se hämärtää arviota siitä, kuinka paljon Saudi-Arabian öljyä todella kulkee Punaisenmeren kautta.

Miksi Saudi-Arabian vaihtoehtoinen reitti on haavoittuva?

Hormuzinsalmen kriisi on muuttanut Saudi-Arabian öljyviennin maantiedettä. Reutersin mukaan raakaöljyn ja jalostettujen öljytuotteiden virta Hormuzinsalmen kautta oli ennen konfliktia keskimäärin noin 18 miljoonaa barrelia päivässä. Heinäkuussa määrä putosi 4,8 miljoonaan barreliin päivässä ja elokuussa se oli raportin ajankohtaan mennessä ollut keskimäärin noin kaksi miljoonaa barrelia päivässä Kplerin tietojen perusteella.

Tämä lisäsi Punaisenmeren infrastruktuurin, etenkin Yanbun sataman, strategista merkitystä. Yanbu ei kuitenkaan ole riskitön korvike Persianlahden vientiterminaaleille. Punaiselta­mereltä lähtevien alusten on kuljettava Bab al-Mandabin salmen läpi. Se on kapea meriväylä, joka yhdistää Punaisenmeren Adeninlahteen ja sitä kautta Intian valtameren suuntaan.

Huthien ilmoittama saarto uhkaa siis juuri sitä vaihtoehtoista reittiä, jonka merkitys kasvoi Hormuzinsalmen liikenteen supistuessa. CNN:n mukaan Bab al-Mandabin kautta kulki aiemmin noin 6,2 miljoonaa barrelia öljyä päivässä.

Saudi-Arabia on yrittänyt pienentää riskiä myös kuljettamalla enemmän raakaöljyä Egyptin halki Välimerelle johtavaa putkilinjaa pitkin. Reitti voi kiertää huthien hallitsemat merialueet, mutta se on Aasian ostajille pidempi ja kalliimpi vaihtoehto.

Siksi ei ole perusteltua puhua yksinkertaisesta ja turvallisesta Saudi-Arabian öljyviennin ”ryntäyksestä” Bab al-Mandabin kautta. Osa viennistä on voinut siirtyä Punaisenmeren suuntaan, mutta alusten piilossa pidetyt AIS-signaalit vaikeuttavat tarkkojen määrien arviointia. Egyptin kautta kulkevan reitin lisääntynyt käyttö puolestaan osoittaa, että Riad pyrkii välttämään kaiken viennin keskittämistä yhteen alttiiseen merikäytävään.

Miksi huthit uhkaavat Punaisenmeren pohjoisosaa?

Painostuslogiikka on selvä: jos Saudi-Arabia ei pysty käyttämään Hormuzinsalmea luotettavasti, Yanbun, Punaisenmeren lähestymisväylien ja Bab al-Mandabin uhkaaminen voi estää Riadia hyödyntämästä tärkeintä merellistä vaihtoehtoaan. Huthien heinäkuussa lähettämässä varoituksessa yhtiöitä kehotettiin välttämään Saudi-Arabian satamia, koska alukset voisivat joutua iskujen kohteiksi.

Taloudelliseen painostukseen ei tarvita täydellistä fyysistä sulkua. Pelkät uhkaukset voivat saada varustamot lykkäämään matkoja, sammuttamaan paikannusjärjestelmiä, hankkimaan laivastosaattueita tai kiertämään Afrikan eteläkärjen kautta. Seurauksena ovat pidemmät matka-ajat, suurempi polttoaineenkulutus, korkeammat vakuutusmaksut ja kalliimpi rahti.

Varhaisissa raporteissa Bab al-Mandabin uhka yhdistettiin myös öljyn hinnan jyrkkään nousuun. Guardianin mukaan Brent-öljyn hinta nousi muutamassa päivässä yli 13 prosenttia ja ylitti 100 dollarin rajan barrelilta.

Bab al-Mandab on tärkeä myös öljyä laajemmalle kaupalle. Sen kautta kulkee Punaisellemerelle ja Suezin kanavan suuntaan menevää kontti-, energia- ja muuta rahtiliikennettä Aasian, Euroopan ja Lähi-idän välillä.

Mokha avaa riskin laajemmasta rannikkorintamasta

Merisaartouhka ei ole jäänyt julistusten tasolle. Huthit iskivät Jemenin Punaisenmeren rannikolla sijaitsevaan Mokhaan, joka on hallituksen hallussa. Ohjuksilla ja lennokeilla tehdyissä iskuissa raportoitiin siviili- ja sotilasuhrien lisäksi satamainfrastruktuurin vaurioista ja useista hyökkäysaalloista.

Mokhan sijainti on strateginen. Satama sijaitsee lähellä Bab al-Mandabia, joten painostus siellä voi palvella kahta tavoitetta: hallitusta tukevien joukkojen heikentämistä ja huthien kyvyn parantamista uhata salmen lähistön meriliikennettä.

Jemeniläiset viranomaiset ja alueelliset lähteet ovat varoittaneet, että huthit saattavat pyrkiä etenemään etelään länsirannikkoa pitkin sekä hankkimaan asemia strategisten saarten ja Bab al-Mandabin lähestymisväylien tuntumasta. Varoitukset eivät kuitenkaan todista, että onnistunut saarioperaatio olisi välitön. Käytettävissä oleva aineisto ei vahvista riippumattomasti väitettä noin 2 000 taistelijan lähettämisestä eikä osoita, että huthit pystyisivät valtaamaan ja pitämään hallussaan rannikkoa tai saaria paikallisten joukkojen ja ulkopuolisten merivoimien vastustuksesta huolimatta.

Varovaisempi johtopäätös on tämä: iskut osoittavat pyrkimystä lisätä painetta Jemenin rannikolla ja tehdä Bab al-Mandabin uhasta uskottava. Alueellinen laajentuminen riippuisi kuitenkin huthien kyvystä siirtää joukkoja, ylläpitää niitä alueella, murtaa vastustajien puolustus ja kestää Saudi-Arabian tai kansainvälisten toimijoiden vastatoimet.

Mitä eskalaatio merkitsee Jemenille?

Pitkittynyt rannikkokampanja sekoittaisi entisestään Jemenin sisällissodan ja Iranin, Saudi-Arabian sekä Yhdysvaltojen välisen alueellisen vastakkainasettelun. Hallitusta tukevat joukot, länsirannikon paikalliset muodostelmat ja ulkomaiset tukijat voisivat ajautua uusiin taisteluihin satamista, rannikkoteistä ja merivalvontapaikoista.

Humanitaarinen riski on välitön. Mokhan iskuissa raportoitiin siviilikuolemia ja loukkaantumisia, ja Security Council Reportin mukaan satama kärsi laajoja vaurioita. Uudet häiriöt voisivat vaikeuttaa tuontia ja heikentää ruoan, polttoaineen sekä muiden välttämättömien hyödykkeiden saatavuutta ja nostaa niiden hintaa.

Huthit ovat perustelleet saartoa kostona sille, mitä he kuvaavat Saudi-Arabian Jemenin satamiin ja lentokentille kohdistamiksi rajoituksiksi. BBC ja Reuters ovat raportoineet tästä perustelusta. Mahdollisissa neuvotteluissa pitäisi siten käsitellä yhtä aikaa meriturvallisuutta ja kiistaa pääsystä satamiin, sotilaallisesta painostuksesta sekä Jemenin resurssien hallinnasta.

Saudi-Arabian vaikeat vaihtoehdot

Riadilla on useita vaihtoehtoja, mutta yksikään ei ole riskitön:

• Reitin suojaaminen: Saudi-Arabia voisi lisätä laivastosaattueita, ilmatorjuntaa ja ohjustorjuntaa tankkereiden, satamien ja rannikkoinfrastruktuurin ympärillä.
• Paikallisten joukkojen tukeminen: Riad voisi vahvistaa huthien vastaisia joukkoja Jemenin länsirannikolla. Tämä voisi johtaa maahyökkäykseen, jonka tavoitteena olisi työntää huthit kauemmas Bab al-Mandabista.
• Kansainvälinen yhteistyö: Saudi-Arabia voisi tiivistää toimintaa Yhdysvaltojen, Euroopan ja alueen merivoimien kanssa sekä jakaa merivalvontatietoa.
• Viennin uudelleenreititys: Egyptin kautta kulkeva putkilinja ja Välimeren terminaalit tarjoavat vaihtoehdon, mutta Afrikan ympäri kulkeva merimatka lisää Aasian ostajien kustannuksia ja toimitusaikoja.
• Diplomatian avaaminen: Riad voisi pyrkiä merijärjestelyyn ja rajoitusten lieventämiseen, mutta myönnytykset voitaisiin tulkita hyökkäysten palkitsemiseksi, eikä niiden onnistuminen takaisi uhkan loppumista.

Laaja sotilaallinen vastareaktio saattaisi suojata meriliikennettä, mutta samalla se voisi synnyttää lisää ohjus- ja droneiskuja Saudi-Arabian infrastruktuuria vastaan. Pelkkä reittien vaihtaminen taas vähentäisi välitöntä altistumista, mutta jättäisi huthien käyttöön keinon aiheuttaa kustannuksia maailmanlaajuiselle merenkululle epävarmuuden ja häirinnän avulla.

Vaikutukset energiaan ja kansainväliseen turvallisuuteen

Vaarallisin yhdistelmä on Hormuzinsalmen ja Bab al-Mandabin samanaikainen epävarmuus. Reutersin mukaan Hormuzinsalmen kautta kulki ennen konfliktia noin viidennes maailman päivittäisistä öljy- ja nesteytetyn maakaasun toimituksista.

Jos molemmat merireitit pysyvät turvattomina, seurauksena voi olla:

• korkeampia öljy- ja rahtihintoja;
• enemmän alusten kiertämistä Afrikan eteläkärjen kautta;
• Suezin kanavan liikenteen vähenemistä;
• korkeampia sotariskivakuutuksia;
• energia- ja teollisuustuotteiden toimitusviiveitä; sekä
• kasvavaa painetta Jemenin ja lähialueiden ruoka- ja tavaratuonnille.

Vaarallisin lopputulos ei välttämättä olisi Bab al-Mandabin virallinen valtaus. Jo pitkäkestoinen kyky uhata sekä Punaistamerta että Persianlahtea voisi muuttaa varustamojen päätöksiä ja nostaa energian hintaa. Samalla Saudi-Arabia, Yhdysvallat ja muut alueelliset toimijat joutuisivat ratkaisemaan, sietävätkö häiriöitä, saattavatko aluksia vai iskevätkö Jemenissä sijaitseviin laukaisu- ja tukikohtiin.

Siksi myös varmistamattomilla tankkeriväitteillä on strategista merkitystä. Saartouhan taloudellinen vaikutus voi alkaa ennen kuin jokainen väitetty osuma on riippumattomasti vahvistettu: epävarmuus itsessään nostaa pullonkaulan läpi kulkevan liikenteen kustannuksia. Samalla vahvistettujen tapahtumien erottaminen huthien omista väitteistä on välttämätöntä, jotta voidaan arvioida, onko kyseessä jo laajamittainen meriliikenteen estämisyritys vai ennen kaikkea valikoituihin iskuihin nojaava painostuskampanja.

Tilanne on merkittävä, koska uhka kohdistuu reittiin, josta Saudi-Arabia on yrittänyt tehdä vaihtoehdon Hormuzinsalmen liikenteen vaikeuduttua. Todisteita on kuitenkin arvioitava tarkasti: merisaartouhka ja Mokhaan kohdistuneet iskut ovat useiden raporttien tukemia, mutta tankkereita Wafa ja Daisy koskevat väitteet, kahdeksan tai yhdeksän aluksen kokonaismäärä sekä väitetyt suunnitelmat vallata saaria ovat edelleen puutteellisesti vahvistettuja.

Mitä on väitetty – ja mikä on varmistunut?

Huthien viranomaiset ilmoittivat 5. elokuuta iskeneensä kahteen Saudi-Arabian öljytankkeriin. Ensimmäinen oli heidän mukaansa Wafa, johon olisi osuttu ballistisilla ohjuksilla Yanbun edustalla Punaisenmeren pohjoisosassa. Toisen, Daisy-nimisen aluksen, väitettiin joutuneen kohteeksi Adeninlahdella ja kääntyneen takaisin. Huthien mukaan kyseessä olivat kahdeksas ja yhdeksäs tankkeri-isku merisaarron alkamisen jälkeen.

Raportit vahvistavat sen, että huthit esittivät nämä väitteet – eivät sitä, että alukset varmasti osuivat kohteisiin tai vaurioituivat. Käytettävissä olevissa lähteissä ei ole luotettavaa riippumatonta vahvistusta kummastakaan tapauksesta. Myös iskujen lukumäärä perustuu huthien omaan laskutapaan.

Sama varovaisuus koskee myöhempää väitettä, jonka mukaan huthit olisivat iskeneet Saudi-Arabian sotilaalliseen maihinnousualukseen ja neljään saattoveneeseen Mokhan edustalla. Reuters kertoi väitteestä, mutta Saudi-Arabian viranomaiset eivät heti vahvistaneet sitä.

Kampanja on silti vaikuttanut kaupalliseen toimintaan. Reutersin mukaan Yanbusta lähteneet Saudi-Arabian raakaöljylastaukset on viime aikoina tehty ilman alusten AIS-seurantaa. AIS on alusten automaattinen tunnistusjärjestelmä, jonka avulla niiden sijaintia voidaan seurata. Signaalien sammuttamisen tarkoituksena näyttää olevan alusten tunnistamisen vaikeuttaminen, mutta samalla se hämärtää arviota siitä, kuinka paljon Saudi-Arabian öljyä todella kulkee Punaisenmeren kautta.

Miksi Saudi-Arabian vaihtoehtoinen reitti on haavoittuva?

Hormuzinsalmen kriisi on muuttanut Saudi-Arabian öljyviennin maantiedettä. Reutersin mukaan raakaöljyn ja jalostettujen öljytuotteiden virta Hormuzinsalmen kautta oli ennen konfliktia keskimäärin noin 18 miljoonaa barrelia päivässä. Heinäkuussa määrä putosi 4,8 miljoonaan barreliin päivässä ja elokuussa se oli raportin ajankohtaan mennessä ollut keskimäärin noin kaksi miljoonaa barrelia päivässä Kplerin tietojen perusteella.

Tämä lisäsi Punaisenmeren infrastruktuurin, etenkin Yanbun sataman, strategista merkitystä. Yanbu ei kuitenkaan ole riskitön korvike Persianlahden vientiterminaaleille. Punaiselta­mereltä lähtevien alusten on kuljettava Bab al-Mandabin salmen läpi. Se on kapea meriväylä, joka yhdistää Punaisenmeren Adeninlahteen ja sitä kautta Intian valtameren suuntaan.

Huthien ilmoittama saarto uhkaa siis juuri sitä vaihtoehtoista reittiä, jonka merkitys kasvoi Hormuzinsalmen liikenteen supistuessa. CNN:n mukaan Bab al-Mandabin kautta kulki aiemmin noin 6,2 miljoonaa barrelia öljyä päivässä.

Saudi-Arabia on yrittänyt pienentää riskiä myös kuljettamalla enemmän raakaöljyä Egyptin halki Välimerelle johtavaa putkilinjaa pitkin. Reitti voi kiertää huthien hallitsemat merialueet, mutta se on Aasian ostajille pidempi ja kalliimpi vaihtoehto.

Siksi ei ole perusteltua puhua yksinkertaisesta ja turvallisesta Saudi-Arabian öljyviennin ”ryntäyksestä” Bab al-Mandabin kautta. Osa viennistä on voinut siirtyä Punaisenmeren suuntaan, mutta alusten piilossa pidetyt AIS-signaalit vaikeuttavat tarkkojen määrien arviointia. Egyptin kautta kulkevan reitin lisääntynyt käyttö puolestaan osoittaa, että Riad pyrkii välttämään kaiken viennin keskittämistä yhteen alttiiseen merikäytävään.

Miksi huthit uhkaavat Punaisenmeren pohjoisosaa?

Painostuslogiikka on selvä: jos Saudi-Arabia ei pysty käyttämään Hormuzinsalmea luotettavasti, Yanbun, Punaisenmeren lähestymisväylien ja Bab al-Mandabin uhkaaminen voi estää Riadia hyödyntämästä tärkeintä merellistä vaihtoehtoaan. Huthien heinäkuussa lähettämässä varoituksessa yhtiöitä kehotettiin välttämään Saudi-Arabian satamia, koska alukset voisivat joutua iskujen kohteiksi.

Taloudelliseen painostukseen ei tarvita täydellistä fyysistä sulkua. Pelkät uhkaukset voivat saada varustamot lykkäämään matkoja, sammuttamaan paikannusjärjestelmiä, hankkimaan laivastosaattueita tai kiertämään Afrikan eteläkärjen kautta. Seurauksena ovat pidemmät matka-ajat, suurempi polttoaineenkulutus, korkeammat vakuutusmaksut ja kalliimpi rahti.

Varhaisissa raporteissa Bab al-Mandabin uhka yhdistettiin myös öljyn hinnan jyrkkään nousuun. Guardianin mukaan Brent-öljyn hinta nousi muutamassa päivässä yli 13 prosenttia ja ylitti 100 dollarin rajan barrelilta.

Bab al-Mandab on tärkeä myös öljyä laajemmalle kaupalle. Sen kautta kulkee Punaisellemerelle ja Suezin kanavan suuntaan menevää kontti-, energia- ja muuta rahtiliikennettä Aasian, Euroopan ja Lähi-idän välillä.

Mokha avaa riskin laajemmasta rannikkorintamasta

Merisaartouhka ei ole jäänyt julistusten tasolle. Huthit iskivät Jemenin Punaisenmeren rannikolla sijaitsevaan Mokhaan, joka on hallituksen hallussa. Ohjuksilla ja lennokeilla tehdyissä iskuissa raportoitiin siviili- ja sotilasuhrien lisäksi satamainfrastruktuurin vaurioista ja useista hyökkäysaalloista.

Mokhan sijainti on strateginen. Satama sijaitsee lähellä Bab al-Mandabia, joten painostus siellä voi palvella kahta tavoitetta: hallitusta tukevien joukkojen heikentämistä ja huthien kyvyn parantamista uhata salmen lähistön meriliikennettä.

Jemeniläiset viranomaiset ja alueelliset lähteet ovat varoittaneet, että huthit saattavat pyrkiä etenemään etelään länsirannikkoa pitkin sekä hankkimaan asemia strategisten saarten ja Bab al-Mandabin lähestymisväylien tuntumasta. Varoitukset eivät kuitenkaan todista, että onnistunut saarioperaatio olisi välitön. Käytettävissä oleva aineisto ei vahvista riippumattomasti väitettä noin 2 000 taistelijan lähettämisestä eikä osoita, että huthit pystyisivät valtaamaan ja pitämään hallussaan rannikkoa tai saaria paikallisten joukkojen ja ulkopuolisten merivoimien vastustuksesta huolimatta.

Varovaisempi johtopäätös on tämä: iskut osoittavat pyrkimystä lisätä painetta Jemenin rannikolla ja tehdä Bab al-Mandabin uhasta uskottava. Alueellinen laajentuminen riippuisi kuitenkin huthien kyvystä siirtää joukkoja, ylläpitää niitä alueella, murtaa vastustajien puolustus ja kestää Saudi-Arabian tai kansainvälisten toimijoiden vastatoimet.

Mitä eskalaatio merkitsee Jemenille?

Pitkittynyt rannikkokampanja sekoittaisi entisestään Jemenin sisällissodan ja Iranin, Saudi-Arabian sekä Yhdysvaltojen välisen alueellisen vastakkainasettelun. Hallitusta tukevat joukot, länsirannikon paikalliset muodostelmat ja ulkomaiset tukijat voisivat ajautua uusiin taisteluihin satamista, rannikkoteistä ja merivalvontapaikoista.

Humanitaarinen riski on välitön. Mokhan iskuissa raportoitiin siviilikuolemia ja loukkaantumisia, ja Security Council Reportin mukaan satama kärsi laajoja vaurioita. Uudet häiriöt voisivat vaikeuttaa tuontia ja heikentää ruoan, polttoaineen sekä muiden välttämättömien hyödykkeiden saatavuutta ja nostaa niiden hintaa.

Huthit ovat perustelleet saartoa kostona sille, mitä he kuvaavat Saudi-Arabian Jemenin satamiin ja lentokentille kohdistamiksi rajoituksiksi. BBC ja Reuters ovat raportoineet tästä perustelusta. Mahdollisissa neuvotteluissa pitäisi siten käsitellä yhtä aikaa meriturvallisuutta ja kiistaa pääsystä satamiin, sotilaallisesta painostuksesta sekä Jemenin resurssien hallinnasta.

Saudi-Arabian vaikeat vaihtoehdot

Riadilla on useita vaihtoehtoja, mutta yksikään ei ole riskitön:

• Reitin suojaaminen: Saudi-Arabia voisi lisätä laivastosaattueita, ilmatorjuntaa ja ohjustorjuntaa tankkereiden, satamien ja rannikkoinfrastruktuurin ympärillä.
• Paikallisten joukkojen tukeminen: Riad voisi vahvistaa huthien vastaisia joukkoja Jemenin länsirannikolla. Tämä voisi johtaa maahyökkäykseen, jonka tavoitteena olisi työntää huthit kauemmas Bab al-Mandabista.
• Kansainvälinen yhteistyö: Saudi-Arabia voisi tiivistää toimintaa Yhdysvaltojen, Euroopan ja alueen merivoimien kanssa sekä jakaa merivalvontatietoa.
• Viennin uudelleenreititys: Egyptin kautta kulkeva putkilinja ja Välimeren terminaalit tarjoavat vaihtoehdon, mutta Afrikan ympäri kulkeva merimatka lisää Aasian ostajien kustannuksia ja toimitusaikoja.
• Diplomatian avaaminen: Riad voisi pyrkiä merijärjestelyyn ja rajoitusten lieventämiseen, mutta myönnytykset voitaisiin tulkita hyökkäysten palkitsemiseksi, eikä niiden onnistuminen takaisi uhkan loppumista.

Laaja sotilaallinen vastareaktio saattaisi suojata meriliikennettä, mutta samalla se voisi synnyttää lisää ohjus- ja droneiskuja Saudi-Arabian infrastruktuuria vastaan. Pelkkä reittien vaihtaminen taas vähentäisi välitöntä altistumista, mutta jättäisi huthien käyttöön keinon aiheuttaa kustannuksia maailmanlaajuiselle merenkululle epävarmuuden ja häirinnän avulla.

Vaikutukset energiaan ja kansainväliseen turvallisuuteen

Vaarallisin yhdistelmä on Hormuzinsalmen ja Bab al-Mandabin samanaikainen epävarmuus. Reutersin mukaan Hormuzinsalmen kautta kulki ennen konfliktia noin viidennes maailman päivittäisistä öljy- ja nesteytetyn maakaasun toimituksista.

Jos molemmat merireitit pysyvät turvattomina, seurauksena voi olla:

• korkeampia öljy- ja rahtihintoja;
• enemmän alusten kiertämistä Afrikan eteläkärjen kautta;
• Suezin kanavan liikenteen vähenemistä;
• korkeampia sotariskivakuutuksia;
• energia- ja teollisuustuotteiden toimitusviiveitä; sekä
• kasvavaa painetta Jemenin ja lähialueiden ruoka- ja tavaratuonnille.

Vaarallisin lopputulos ei välttämättä olisi Bab al-Mandabin virallinen valtaus. Jo pitkäkestoinen kyky uhata sekä Punaistamerta että Persianlahtea voisi muuttaa varustamojen päätöksiä ja nostaa energian hintaa. Samalla Saudi-Arabia, Yhdysvallat ja muut alueelliset toimijat joutuisivat ratkaisemaan, sietävätkö häiriöitä, saattavatko aluksia vai iskevätkö Jemenissä sijaitseviin laukaisu- ja tukikohtiin.

Siksi myös varmistamattomilla tankkeriväitteillä on strategista merkitystä. Saartouhan taloudellinen vaikutus voi alkaa ennen kuin jokainen väitetty osuma on riippumattomasti vahvistettu: epävarmuus itsessään nostaa pullonkaulan läpi kulkevan liikenteen kustannuksia. Samalla vahvistettujen tapahtumien erottaminen huthien omista väitteistä on välttämätöntä, jotta voidaan arvioida, onko kyseessä jo laajamittainen meriliikenteen estämisyritys vai ennen kaikkea valikoituihin iskuihin nojaava painostuskampanja.