Japanin asema on erityisen haavoittuva. Noin 95 prosenttia maan öljystä tulee Lähi-idästä, ja noin 70 prosenttia öljyntuonnista kulkee normaalisti Hormuzinsalmen kautta. Japanilla oli maaliskuussa hätävarastoja 254 kulutuspäivän tarpeisiin, kun mukaan lasketaan valtion, yksityisen sektorin ja öljyntuottajien kanssa yhteisesti pidetyt varastot.

Japanissa sijaitseva Saudi-Arabian tai Arabiemiirikuntien öljyvarasto tarjoaisi toisenlaisen suojan. Häiriötilanteessa öljyä ei tarvitsisi ensin lastata Persianlahdella ja yrittää kuljettaa salmen läpi, vaan Aasian ostaja voisi ottaa käyttöön jalostamojen lähellä jo olevan raakaöljyn.

Viejämaille järjestely tarjoaa samalla tukikohdan Aasian markkinoilla. Etelä-Korea on jo pyrkinyt hajauttamaan toimituksiaan: Soul ilmoitti järjestäneensä vuoden loppuun asti 273 miljoonaa barrelia raakaöljyä ja 2,1 miljoonaa tonnia teollisuusbensiiniä eli naftaa Hormuzinsalmen ulkopuolisia reittejä pitkin. Lisäksi maa on keskustellut ohitusputkista ja salmen ulkopuolisista varastoista.

Taustalla on jo olemassa oleva yhteistyö

Suunnitelma ei syntyisi tyhjästä. Japani ja Abu Dhabi käynnistivät Kagoshimassa yhteisen öljynvarastointihankkeen vuonna 2009. Järjestelyn tarkoituksena oli antaa Japanille pääsy hätätilanteiden öljyyn ja tarjota Abu Dhabi National Oil Companylle eli ADNOCille tukikohta Aasian toimituksia varten.

Japani ja Arabiemiirikunnat ovat myöhemmin uusineet ja laajentaneet yhteistyötä. ADNOCin vuokrattuun kapasiteettiin on raportoitu kuuluvan yli 8 miljoonaa barrelia raakaöljyä.

Japanilla on ollut myös pitkäaikainen järjestely Saudi Aramcon kanssa Okinawalla. Saudi-yhtiö on voinut varastoida siellä enintään 6,3 miljoonaa barrelia öljyä. ADNOCilla on puolestaan ollut vastaava järjestely Kyushun saarella.

Toukokuussa 2026 Japani ja Arabiemiirikunnat sopivat keskusteluista, jotka koskevat Arabiemiirikuntien öljytoimitusten ja yhteisten varastojen kasvattamista. Raportointi ei kuitenkaan vahvistanut lopullista määrää, rahoitusta tai järjestelyn käytännön ehtoja.

Kymmenkertainen kasvu olisi valtava logistinen hanke

Jos nykyiset noin 8 miljoonan barrelin varastot kasvatettaisiin kymmenkertaisiksi, Japaniin pitäisi löytää kummallekin maalle tilaa noin 80 miljoonalle barrelille. Kyse olisi suuresta infrastruktuurihankkeesta, ei vain tyhjien säiliöiden täyttämisestä.

Ratkaistavia kysymyksiä riittäisi:

• Säiliö- ja satamakapasiteetti: Tarvittaisiin mahdollisesti uusia tai muunnettuja öljysäiliöitä, tankkeripaikkoja, putkiyhteyksiä ja lastausjärjestelmiä.
• Öljylaatujen yhteensopivuus: Säiliöiden ja jalostamojen pitäisi soveltua Saudi-Arabian ja Arabiemiirikuntien tiettyihin raakaöljylaatuihin, sekoituksiin ja laadunvalvontaan.
• Kilpailu Japanin omista varastoista: Tuottajamaiden öljy jakaisi infrastruktuuria japanilaisten jalostamojen kaupallisten varastojen sekä valtion ja yksityisen sektorin hätävarastojen kanssa.
• Öljyn vapauttamista koskevat säännöt: Kriisisopimuksessa pitäisi määritellä, kuka öljyn omistaa, kuka saa ottaa sen käyttöön, mitkä asiakkaat asetetaan etusijalle ja menevätkö Japanin omat hätävarastovelvoitteet vientisitoumusten edelle.
• Kustannusten jako: Rakentaminen, vuokrat, vakuutukset, rahoitus, kunnossapito, varastojen kierto ja mahdolliset laatuun liittyvät tappiot pitäisi jakaa sopimuksella.

Julkisuudessa vahvistuneet tiedot koskevat neuvotteluja ja olemassa olevaa yhteistyötä, eivät valmista kymmenkertaista laajennusta.

Putket vähentävät Hormuz-riippuvuutta, mutta eivät poista meririskiä

Saudi-Arabia ja Arabiemiirikunnat pyrkivät samalla siirtämään osan öljystä vaihtoehtoisille vientireiteille. Japanin jalostusteollisuus on vaatinut toimitusten hajauttamista ja toimivaa vaihtoehtoa Hormuzinsalmen kautta kuljetettavalle raakaöljylle. Esillä ovat olleet myös ohitusputket.

Saudi-Arabialla on yhteyksiä Punaisenmeren satamiin, kun taas Arabiemiirikunnat voi hyödyntää Fujairahin satamaa Omaninlahden puolella. Reitit lisäävät joustavuutta, mutta niiden kapasiteetti ei vastaa rajoittamattoman Hormuz-liikenteen mittakaavaa. Lisäksi ne siirtävät haavoittuvuuden toiseen kohtaan.

Saudi-Arabian Punaisenmeren kautta lähtevät toimitukset voivat joutua kulkemaan Bab el-Mandebin salmen läpi. Arabiemiirikuntien Fujairahin kautta lähtevä öljy on puolestaan riippuvainen sataman kapasiteetista ja turvallisesta merenkulusta Omaninlahden ulkopuolella.

Punainenmeri on jo osoittanut riskin konkreettisesti. Huthien raportoitu Saudi-Arabian laivaliikenteeseen kohdistama saarto Bab el-Mandebin salmessa muodosti uuden uhan Aasian öljytoimituksille samaan aikaan, kun jalostamot kärsivät Hormuzin häiriöstä.

Myös Egyptin Sidi Keririn terminaali voi tarjota Saudi-Arabialle Välimeren-yhteyden Punaisenmeren, Suezin kanavan ja SUMED-putkijärjestelmän kautta. Reitti riippuu kuitenkin putkien ja terminaalien kapasiteetista sekä Suezin ja Punaisenmeren turvallisuudesta. Se on hyödyllinen varareitti, ei nopea tai täysimittainen korvaaja Hormuzinsalmelle.

Kokonaisuus toimii parhaiten kerroksina: varastot, putket, vaihtoehtoiset terminaalit ja hätävarastot täydentävät toisiaan. Mikään niistä ei yksin pysty korvaamaan Persianlahden öljyn vapaata kulkua nykyisessä mittakaavassa.

Miten Iranin vastaiset Yhdysvaltain pakotteet liittyvät suunnitelmaan?

Washingtonin pakotepolitiikka lisää Aasian ostajien tarvetta varmistaa muiden kuin iranilaisten raakaöljylaatujen saatavuus konfliktialueen ulkopuolella. Yhdysvaltain valtiovarainministeriö määräsi pakotteita kiinalaiselle Hengli Petrochemical -jalostamolle sekä noin 40 Iranin öljykauppaan liitetylle varustamolle ja alukselle.

Presidentti Donald Trump ja valtiovarainministeri Scott Bessent ovat lisäksi vihjanneet uusista toimista, joita on kuvattu ennennäkemättömiksi. Saatavilla oleva raportointi ei kuitenkaan vahvistanut lopullista laajuutta eikä sitä, kohdistuisivatko toimet esimerkiksi uusiin kiinalaisiin jalostamoihin tai pankkeihin.

Iranille öljynmyyntiin, merenkulkuun ja maksuliikenteeseen kohdistuvat lisärajoitukset voivat pienentää valuuttatuloja juuri silloin, kun sota nostaa kuljetus- ja kuluttajakustannuksia. Se voi pahentaa inflaatiota ja pulaa sekä lisätä painetta rajoittaa polttoaineen kysyntää. Käytettävissä olevat tiedot eivät vahvista, että koko maan kattava energiasäännöstely olisi jo otettu käyttöön, joten sitä on pidettävä riskinä eikä varmistettuna kehityksenä.

Saudi-Arabialle, Arabiemiirikunnille, Japanille ja Etelä-Korealle toimitusketjun ennakoitavuus on tällaisessa tilanteessa entistä arvokkaampaa. Pakotteet voivat kuitenkin vaikeuttaa myös varastointia, sillä lastien omistajuutta, maksukanavia, vakuuttajia, aluksia ja öljyn lopullista määränpäätä tutkitaan tarkemmin.

Mitä tämä merkitsee maailman energialle?

Ulkomaiset varastot, uudet toimittajat, ohitusputket ja strategiset öljyvarastot voivat lyhentää Hormuz-häiriön kestoa ja pienentää sen talousvaikutuksia. Ne eivät pysty nopeasti palauttamaan kaikkia sulun seurauksena menetettyjä toimituksia. Yhden arvion mukaan maailman öljyvirrat ovat vähentyneet noin 11 miljoonalla barrelilla päivässä sen jälkeen, kun häiriötä lieventävät toimet on otettu huomioon.

Siksi Japania ja Etelä-Koreaa koskevat neuvottelut ovat merkittäviä, vaikka ne eivät etenisi ilmoitettuun mittakaavaan. Ne kertovat siitä, että Hormuzinsalmea ei enää nähdä vain tilapäisenä laivaliikenteen riskinä, vaan rakenteellisena toimitusketjun haavoittuvuutena.

Pitkän aikavälin ratkaisu olisi usean keinon yhdistelmä: enemmän varastotilaa Aasian jalostamojen läheisyydessä, lisää putki- ja terminaalikapasiteettia, hajautettuja öljyostoja, selkeämmät hätävarastojen vapauttamista koskevat säännöt ja pienempi öljyn kysyntä.

Haaste on aikataulu. Kaikki nämä ratkaisut vaativat vuosia, rahaa ja valtioiden välistä koordinointia. Jos Hormuzinsalmi, Punainenmeri, vakuutusmarkkinat, pakotteiden noudattaminen ja Aasian jalostamojen varastot kiristyvät samanaikaisesti, yksikään yksittäinen öljyvarasto ei riitä täydelliseksi puskuriksi.

Japanin asema on erityisen haavoittuva. Noin 95 prosenttia maan öljystä tulee Lähi-idästä, ja noin 70 prosenttia öljyntuonnista kulkee normaalisti Hormuzinsalmen kautta. Japanilla oli maaliskuussa hätävarastoja 254 kulutuspäivän tarpeisiin, kun mukaan lasketaan valtion, yksityisen sektorin ja öljyntuottajien kanssa yhteisesti pidetyt varastot.

Japanissa sijaitseva Saudi-Arabian tai Arabiemiirikuntien öljyvarasto tarjoaisi toisenlaisen suojan. Häiriötilanteessa öljyä ei tarvitsisi ensin lastata Persianlahdella ja yrittää kuljettaa salmen läpi, vaan Aasian ostaja voisi ottaa käyttöön jalostamojen lähellä jo olevan raakaöljyn.

Viejämaille järjestely tarjoaa samalla tukikohdan Aasian markkinoilla. Etelä-Korea on jo pyrkinyt hajauttamaan toimituksiaan: Soul ilmoitti järjestäneensä vuoden loppuun asti 273 miljoonaa barrelia raakaöljyä ja 2,1 miljoonaa tonnia teollisuusbensiiniä eli naftaa Hormuzinsalmen ulkopuolisia reittejä pitkin. Lisäksi maa on keskustellut ohitusputkista ja salmen ulkopuolisista varastoista.

Taustalla on jo olemassa oleva yhteistyö

Suunnitelma ei syntyisi tyhjästä. Japani ja Abu Dhabi käynnistivät Kagoshimassa yhteisen öljynvarastointihankkeen vuonna 2009. Järjestelyn tarkoituksena oli antaa Japanille pääsy hätätilanteiden öljyyn ja tarjota Abu Dhabi National Oil Companylle eli ADNOCille tukikohta Aasian toimituksia varten.

Japani ja Arabiemiirikunnat ovat myöhemmin uusineet ja laajentaneet yhteistyötä. ADNOCin vuokrattuun kapasiteettiin on raportoitu kuuluvan yli 8 miljoonaa barrelia raakaöljyä.

Japanilla on ollut myös pitkäaikainen järjestely Saudi Aramcon kanssa Okinawalla. Saudi-yhtiö on voinut varastoida siellä enintään 6,3 miljoonaa barrelia öljyä. ADNOCilla on puolestaan ollut vastaava järjestely Kyushun saarella.

Toukokuussa 2026 Japani ja Arabiemiirikunnat sopivat keskusteluista, jotka koskevat Arabiemiirikuntien öljytoimitusten ja yhteisten varastojen kasvattamista. Raportointi ei kuitenkaan vahvistanut lopullista määrää, rahoitusta tai järjestelyn käytännön ehtoja.

Kymmenkertainen kasvu olisi valtava logistinen hanke

Jos nykyiset noin 8 miljoonan barrelin varastot kasvatettaisiin kymmenkertaisiksi, Japaniin pitäisi löytää kummallekin maalle tilaa noin 80 miljoonalle barrelille. Kyse olisi suuresta infrastruktuurihankkeesta, ei vain tyhjien säiliöiden täyttämisestä.

Ratkaistavia kysymyksiä riittäisi:

• Säiliö- ja satamakapasiteetti: Tarvittaisiin mahdollisesti uusia tai muunnettuja öljysäiliöitä, tankkeripaikkoja, putkiyhteyksiä ja lastausjärjestelmiä.
• Öljylaatujen yhteensopivuus: Säiliöiden ja jalostamojen pitäisi soveltua Saudi-Arabian ja Arabiemiirikuntien tiettyihin raakaöljylaatuihin, sekoituksiin ja laadunvalvontaan.
• Kilpailu Japanin omista varastoista: Tuottajamaiden öljy jakaisi infrastruktuuria japanilaisten jalostamojen kaupallisten varastojen sekä valtion ja yksityisen sektorin hätävarastojen kanssa.
• Öljyn vapauttamista koskevat säännöt: Kriisisopimuksessa pitäisi määritellä, kuka öljyn omistaa, kuka saa ottaa sen käyttöön, mitkä asiakkaat asetetaan etusijalle ja menevätkö Japanin omat hätävarastovelvoitteet vientisitoumusten edelle.
• Kustannusten jako: Rakentaminen, vuokrat, vakuutukset, rahoitus, kunnossapito, varastojen kierto ja mahdolliset laatuun liittyvät tappiot pitäisi jakaa sopimuksella.

Julkisuudessa vahvistuneet tiedot koskevat neuvotteluja ja olemassa olevaa yhteistyötä, eivät valmista kymmenkertaista laajennusta.

Putket vähentävät Hormuz-riippuvuutta, mutta eivät poista meririskiä

Saudi-Arabia ja Arabiemiirikunnat pyrkivät samalla siirtämään osan öljystä vaihtoehtoisille vientireiteille. Japanin jalostusteollisuus on vaatinut toimitusten hajauttamista ja toimivaa vaihtoehtoa Hormuzinsalmen kautta kuljetettavalle raakaöljylle. Esillä ovat olleet myös ohitusputket.

Saudi-Arabialla on yhteyksiä Punaisenmeren satamiin, kun taas Arabiemiirikunnat voi hyödyntää Fujairahin satamaa Omaninlahden puolella. Reitit lisäävät joustavuutta, mutta niiden kapasiteetti ei vastaa rajoittamattoman Hormuz-liikenteen mittakaavaa. Lisäksi ne siirtävät haavoittuvuuden toiseen kohtaan.

Saudi-Arabian Punaisenmeren kautta lähtevät toimitukset voivat joutua kulkemaan Bab el-Mandebin salmen läpi. Arabiemiirikuntien Fujairahin kautta lähtevä öljy on puolestaan riippuvainen sataman kapasiteetista ja turvallisesta merenkulusta Omaninlahden ulkopuolella.

Punainenmeri on jo osoittanut riskin konkreettisesti. Huthien raportoitu Saudi-Arabian laivaliikenteeseen kohdistama saarto Bab el-Mandebin salmessa muodosti uuden uhan Aasian öljytoimituksille samaan aikaan, kun jalostamot kärsivät Hormuzin häiriöstä.

Myös Egyptin Sidi Keririn terminaali voi tarjota Saudi-Arabialle Välimeren-yhteyden Punaisenmeren, Suezin kanavan ja SUMED-putkijärjestelmän kautta. Reitti riippuu kuitenkin putkien ja terminaalien kapasiteetista sekä Suezin ja Punaisenmeren turvallisuudesta. Se on hyödyllinen varareitti, ei nopea tai täysimittainen korvaaja Hormuzinsalmelle.

Kokonaisuus toimii parhaiten kerroksina: varastot, putket, vaihtoehtoiset terminaalit ja hätävarastot täydentävät toisiaan. Mikään niistä ei yksin pysty korvaamaan Persianlahden öljyn vapaata kulkua nykyisessä mittakaavassa.

Miten Iranin vastaiset Yhdysvaltain pakotteet liittyvät suunnitelmaan?

Washingtonin pakotepolitiikka lisää Aasian ostajien tarvetta varmistaa muiden kuin iranilaisten raakaöljylaatujen saatavuus konfliktialueen ulkopuolella. Yhdysvaltain valtiovarainministeriö määräsi pakotteita kiinalaiselle Hengli Petrochemical -jalostamolle sekä noin 40 Iranin öljykauppaan liitetylle varustamolle ja alukselle.

Presidentti Donald Trump ja valtiovarainministeri Scott Bessent ovat lisäksi vihjanneet uusista toimista, joita on kuvattu ennennäkemättömiksi. Saatavilla oleva raportointi ei kuitenkaan vahvistanut lopullista laajuutta eikä sitä, kohdistuisivatko toimet esimerkiksi uusiin kiinalaisiin jalostamoihin tai pankkeihin.

Iranille öljynmyyntiin, merenkulkuun ja maksuliikenteeseen kohdistuvat lisärajoitukset voivat pienentää valuuttatuloja juuri silloin, kun sota nostaa kuljetus- ja kuluttajakustannuksia. Se voi pahentaa inflaatiota ja pulaa sekä lisätä painetta rajoittaa polttoaineen kysyntää. Käytettävissä olevat tiedot eivät vahvista, että koko maan kattava energiasäännöstely olisi jo otettu käyttöön, joten sitä on pidettävä riskinä eikä varmistettuna kehityksenä.

Saudi-Arabialle, Arabiemiirikunnille, Japanille ja Etelä-Korealle toimitusketjun ennakoitavuus on tällaisessa tilanteessa entistä arvokkaampaa. Pakotteet voivat kuitenkin vaikeuttaa myös varastointia, sillä lastien omistajuutta, maksukanavia, vakuuttajia, aluksia ja öljyn lopullista määränpäätä tutkitaan tarkemmin.

Mitä tämä merkitsee maailman energialle?

Ulkomaiset varastot, uudet toimittajat, ohitusputket ja strategiset öljyvarastot voivat lyhentää Hormuz-häiriön kestoa ja pienentää sen talousvaikutuksia. Ne eivät pysty nopeasti palauttamaan kaikkia sulun seurauksena menetettyjä toimituksia. Yhden arvion mukaan maailman öljyvirrat ovat vähentyneet noin 11 miljoonalla barrelilla päivässä sen jälkeen, kun häiriötä lieventävät toimet on otettu huomioon.

Siksi Japania ja Etelä-Koreaa koskevat neuvottelut ovat merkittäviä, vaikka ne eivät etenisi ilmoitettuun mittakaavaan. Ne kertovat siitä, että Hormuzinsalmea ei enää nähdä vain tilapäisenä laivaliikenteen riskinä, vaan rakenteellisena toimitusketjun haavoittuvuutena.

Pitkän aikavälin ratkaisu olisi usean keinon yhdistelmä: enemmän varastotilaa Aasian jalostamojen läheisyydessä, lisää putki- ja terminaalikapasiteettia, hajautettuja öljyostoja, selkeämmät hätävarastojen vapauttamista koskevat säännöt ja pienempi öljyn kysyntä.

Haaste on aikataulu. Kaikki nämä ratkaisut vaativat vuosia, rahaa ja valtioiden välistä koordinointia. Jos Hormuzinsalmi, Punainenmeri, vakuutusmarkkinat, pakotteiden noudattaminen ja Aasian jalostamojen varastot kiristyvät samanaikaisesti, yksikään yksittäinen öljyvarasto ei riitä täydelliseksi puskuriksi.